
OSAO Taivalkoski kouluttaa nuoria kaivosteollisuuden monipuolisiin tarpeisiin

Kuvassa OSAOn Taivalkosken yksikön kaivosalan perustutkinnon opiskelija Lotta Mustonen.
25.11.2024 | Koulutus ja opiskelu
OSAOn pohjoisimmassa toimipisteessä, Taivalkosken yksikössä koulutetaan metsä- ja maarakennusalan lisäksi tulevaisuuden ammattilaisia kaivosteollisuuden tarpeisiin. Ajanmukainen opetuskalusto simulaattoreineen ja yksikön läheisyydessä sijaitsevat harjoitustyömaat tarjoavat erinomaiset puitteet ammatin oppimiselle. Yksiköstä valmistuneet työllistyvät lähes sataprosenttisesti. Monipuolisten työtehtävien lisäksi ala tarjoaa mahdollisuuden ansaita hyvin jopa työssäoppimisjaksolla.
Taivalkoskella on koulutettu kaivosalan ammattilaisia vuodesta 2013 lähtien. Koulutusta varten yksikköön on perustettu monipuolinen oppimisympäristö.
– Taivalkoskella on kaivosalan opetukseen huippukalusto, jollaista ei ole missään toisessa oppilaitoksessa Suomessa. Olemme hankkineet esimerkiksi 1,5 miljoonaa euroa maksaneen Metson laitosautomatisoidun, tela-alustaisen murskausaseman. Yhdessä prosessiautomaation ja simulaattoreiden kanssa se palvelee laaja-alaisesti kaivos- ja maarakennuskoneenkuljettajien oppimista, korostaa Oulun seudun ammattiopiston koulutuspäällikkö Janne Hietala ja jatkaa:
– Mielikuva kaivosalasta pölyisenä, raskaana ja vaarallisena on hyvin kaukana todellisuudesta. Puhutaan enemmänkin nykyaikaisesta alasta, joka tarjoaa monimuotoista työtä. OSAO koulutusorganisaationa on myös panostanut merkittävästi kaivosalan opiskelijoiden työturvallisuuteen. Työkoneiden käyttäjillä on muun muassa uudet, nauhoittavat valvontakamerat, joiden avulla työskenteleminen on entistä turvallisempaa mutta myös entistä tehokkaampaa. Simulaattoriopetus on toiminnan keskiössä.
Opinnot vastaavat työelämän tarpeisiin
Ammatillisen koulutuksen kenttä uudistuu kaiken aikaa, ja koulutuksen järjestäjät ajattelevat koulutusta aiempaa enemmän työelämän kannalta. Opiskelijan henkilökohtaiset opintopolut ovat myös merkittävässä asemassa, jolloin opiskelijan valintojen mukaan uusia osaajia valmistuu eri aikoina ja opintoja voi suorittaa työelämäjakson aikana verkko-opintoinakin.
– Pyrimme jatkuvasti kehittämään työelämän yhteistyötä. Tavoitteenamme on nopeuttaa tutkintojen suorittamista ja nostaa läpäisyastetta niin, että opiskelijat valmistuvat ajoissa ja heidät saadaan työllistymään nopeammin yrityksiin. Työnantajien antamat, työssäoppimisjaksojen pohjalta tehdyt palautteet ovat olleet erittäin positiivista luettavaa, keskiarvojen ollessa 4.3/5. Tämä on selkeä merkki siitä, että oppilaitoksemme on onnistunut koulutusyhteistyön toteuttamisessa.
Kaivos- ja maarakennusala toimivat yhdessä
Janne Hietala kertoo, että kaivosalan koulutuksen rinnalla OSAOn Taivalkosken yksikössä myös maarakennuskoneen kuljettajat saavat vahvan kokemuksen murskaus- ja kaivannaisalan toiminnasta.
– Kaivosalan ja maarakennuksen koulutukset tukevat toisiaan hyvin. Kaivosalan opiskelijat opettelevat myös maarakennuskoneiden ja mittalaitteiden käyttöä, joista on heille paljon hyötyä tulevaisuuden työelämässä. Maarakennusalan opintoihin kuuluu muun muassa murskauksen perusteita, jotta opiskelijat voivat helpommin työllistyä kaivosalan tehtäviin.
Yhteistyöverkosto lisää mahdollisuuksia
OSAOlla on hyvät suhteet kaivos- ja maarakennusalan yrityksiin. Tulevaisuuden tarpeisiin ja haasteisiin entistä paremmin vastaavaa yhteistyöverkostoa rakennetaan koko ajan.
– Opettajiemme työelämäyhteyksiä on lisätty, jolloin ammattitaito pysyy ajan tasalla ja yhteydenpito yrityksiin on säännöllisistä. Myös oma yritystoimintamme kehittyy myönteisesti, murskausurakoille on kysyntää, asiakaskanta on hyvä ja asiakassuhteet monipuolistuvat, toteaa Hietala.
Olennainen yhteistyön kehittämisen alue on OSAOn, Oulun yliopiston ja ammattikorkeakoulujen sekä kaivosalan toimijoiden välinen yhteistyö, sillä kaivos- ja maarakennusalalla tarvitaan myös esimiehiä eli insinööritason koulutusta. Oppilaitos suositteleekin, että osa opiskelijoista jatkaisi opintojaan tekniikan ja liikenteen alan ammattikorkeakouluissa tai yliopistossa, esimerkiksi Oulussa, Kajaanissa tai Rovaniemellä.
- Autamme mielellämme kaikkiin opiskeluun ja uraohjaukseen liittyvässä suunnittelussa. Meihin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä!
Opiskelija Lotta Mustonen suorittaa jo toista syksyä OSAOn kaivosalan perustutkinnon opintoja. Kolme vuotta kestävä koulutus on 18-vuotiaan Lotan mielestä hyvä valinta, koska se mahdollistaa suoran väylän alan työhön.
- Minua on aina kiinnostanut koneet ja eritoten pienemmistä koneista minulla on aikaisempaa kokemusta. Halusin myös oppia käsittelemään isompia koneita, joita käytetään esimerkiksi kaivosalalla. Tästä syystä kiinnostuin OSAOn kaivosalan opinnoista.
Lotta kertoo, että opinnot etenevät siten, että talvi opiskellaan ammattiaineita ja keväällä aloitetaan työssäoppimisjaksot. Opetus tapahtuu pienissä ryhmissä, joten opintoihin ja työssäoppimisjaksoihin saa paljon tukea ja ohjaamista koululta.
- Ryhmässä on saatu tehtyä hyvää tahtia näitä ammattiaineita. Viime kevään ja kesän aikana tehtiin sitten puolen vuoden työssäoppimisjakso. En olisi uskonut, että työssäoppimisjaksolla työnantajat maksavat TES-mukaista palkkaa. Niillä rahoilla ostin itselleni muun muassa moottorikelkan.
Kaivosalan opinnoista voi edetä moneen suuntaan. Lotta itse ajattelee tulevaisuudessa ajavansa isompia pyöräkoneita kaivoksilla.
- Kaivosalalla on hyvät tulevaisuuden näkymät meille nuorille osaajille. Työllisyystaso on korkea ja palkkaus sen mukainen. Nykyään kaivosala nähdään turvallisena ja monipuolisia työtehtäviä sisältävänä alana, korostaa lopuksi Lotta Mustonen.
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

OSAO Taivalkoskelta valmistuu osaajia teollisuuden monipuolisiin tarpeisiin
OSAOn Taivalkosken yksikössä koulutetaan metsä- ja maarakennusalan lisäksi tulevaisuuden ammattilaisia kaivosteollisuuden tarpeisiin.
Teollisuus, Koulutus ja opiskelu

OSAO Taivalkoski kouluttaa osaajia yritysten tarpeisiin
Taivalkosken yksikössä koulutetaan kaivosalan lisäksi myös metsä- ja maarakennusalan ammattilaisia.
Yrityselämässä tapahtuu, Koulutus ja opiskelu