Jarcrac on tehokas, taloudellinen ja luotettava vaativien puunkorjuukohteiden pienmetsäkone 

Facebook
07.05.2021 | Maa- ja metsätalous

Ranualaisen Jarcrac Forest Finland Oy:n valmistusohjelmaan kuuluvat ajokoneet, yhdistelmäkoneet ja harvesteri versiot. Kaikki suunnittelu ja tuotanto tehdään yrityksen omissa tuotantotiloissa Ranualla. Alihankinnasta tulee runko-osia, hydrauliikkaa ja sorvattuja osia. 

- Yhteinen piirre Jarcracin valmistamille koneille on monikäyttöisyys, hyvä laatu, edullinen hankintahinta, helppokäyttöisyys sekä kestävät alustaratkaisut, konepajayrittäjä Jari Konttila kertoo. Varmaa osaamista asenteella ja ammattitaidolla  Jari Konttilalla on pitkä kokemus alalta. Konttila kertoo, että aluksi toiminta lähti liikkeelle omista tarpeista, kun hän kehitteli työpajassaan erilaisia työkoneita. Yritystoiminnan Konttila aloitti vuonna 2010 ja vuonna 2015 hän perusti osakeyhtiön. Jarcrac Forest Finland työllistää tällä hetkellä neljä henkilöä. 

Koneita on valmistettu kaiken kaikkiaan noin 100 konetta. Konttilan mukaan pienen metsäkoneen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Yrityksen asiakaskunta koostuu yksityisistä metsänomistajista sekä urakoitsijoista. Ennen koneita meni enemmän yksityisille, nykyään yli puolet koneista menee ammattilaiskäyttöön. 

Yrityksen koneista noin 70 % menee vientiin, lähinnä Baltiaan ja Eurooppaan. - Kauimmaiset vientimaat ovat Japani ja Kanada. Lisäksi olemme avaamassa markkinoita Amerikan suuntaan. Siellä markkinat näyttävät lupaavilta koska siellä ei ole vielä tarjolla tällaisia pienempiä koneita, Konttila toteaa. 

Uuden sukupolven Jarcrac-koneet sopivat käytettäväksi nuorissa metsissä ympäri vuoden  Jarcrac-koneilla työskentely ei vaadi leveitä ajouria ja kevyen painon avulla pintapaine on todella alhainen. Alustan keinutelirakenne ja korkea maavara antavat koneille ainutlaatuisen kyvyn liikkua vaikeissa maasto-olosuhteissa, joten esim. syvien ojien ylittäminen ei tuota ongelmia. Telaversio sopii erityisesti pehmeille maille ja silti metallivahvisteiset telat kestävät kulutusta kovassa ja jopa kivisessä maastossa. Pyöräversiota voi käyttää telojen kanssa tai ilman, joten se soveltuu monenlaisiin kohteisiin kuten runsaslumisiin paikkoihin sekä esimerkiksi puistohakkuiden urakointiin. Kaikkien Jarcrac-koneiden rakenne ja komponentit on mitoitettu vaativaa urakointikäyttöä ajatellen. Metsäkoneiden ohjaamon lasipinta-ala on suuri ja takalasin kaareva muoto vapauttaa näkyvyyttä etenkin harvesterikäytössä. Ilmastointi ja radio asennetaan vakiona. Lisävarusteita on saatavilla runsaasti, esim. dieselkäyttöinen lisälämmitin, aurinkoverhot tai vinssi. Jari Konttila kertoo, että konemalleja on runsaasti. - Valittavissa on harvesteri, ajo- tai yhdistelmäkoneet joko tela- tai pyörä-alustalla sekä monitoimikone Jarcrac Multi. Harvesterit: Jarcrac Eco teloilla ja Magnapro Eco pyörillä. Kone, joka on tehty täysin hakkuukäyttöön. Eco on varustettu vakiona Mowi P40 nosturilla ja Keto-Forst W tai Nisula 425H hakkuupäällä. Ajokoneet: Jarcrac Evopro teloilla ja Magnapro pyörillä. Nosturina Palms 4.70, jossa 7 metrin ulottuvuus ja kuorman kantavuus on tela-versiolla 5 000 kg ja pyöräversiolla 6000 kg. Yhdistelmäkoneet: Jarcrac Evopro Dual teloilla ja Magnapro Dual pyörillä. Soveltuu erinomaisesti nuorten metsien ympärivuotiseen käsittelyyn, koska juuristovauriot ovat minimoitu ja koneen käyttö on mahdollista jokaisena vuodenaikana säästä riippumatta. Vaihto ajokoneesta harvesteriksi kestää vain noin 20 minuuttia. Hakkuupäänä Keto-Forst, mutta myös muut vaihtoehdot ovat mahdollisia. Monitoimikone Jarcrac Multi on kaksitelainen ja soveltuu muun muassa isäntälinjan urakointiin ja se on edullisin versio, johon on mahdollista valita paljon erilaisia lisälaitteita, kuten metsäkärry tai kolmepistenostolaite. Multi-koneita on varustettu myös muun muassa latukoneiksi. - Multi on tehokas, taloudellinen ja monipuolinen kone, joka soveltuu pitkien telojensa ansiosta karuun maastoon kuten pehmeille soille, ojitetuille alueille ja syvään lumeen, Jari Konttila kuvaa. Artikkeli on julkaistu Savon Yritysuutiset-lehdessä 1/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä