Pyydä tarjous

Ammattilainen poistaa vaaralliset viritykset ja tekee turvalliset parannukset

Sähköasentajan jäljiltä piha-alueet ovat turvallisempia ja kauniimpia. Kuva Anne Yrjänä 
Sähköasentajan jäljiltä piha-alueet ovat turvallisempia ja kauniimpia. Kuva Anne Yrjänä 
15.10.2021 | Rakentaminen

Löydä sähkömies -palvelu toteutti remontoijille ja puutarhaharrastajille kohdistetun verkkokyselyn sähköistyksestä. Siinä kysyttiin, mitä sähkötöitä pihapiirisi kaipaisi?

Kaksi kolmannesta 440 vastaajasta näki kotipihan kesämökkiäkin tärkeämpänä parannuskohteena. Myös taloyhtiöiden yhteiseen pihapiiriin kohdistui toiveita.

Sähköistystarpeista selkeä ykkönen on pihan kulkureittien valaistus, jonka nimesi 61 % vastaajista. Toive heijastaa tarvetta turvallisuuteen ja mukavuuteen, jota hyvin toteutettu ulkovalaistus tarjoaa.

Sähköurakoitsija käymään ja lapio käteen

Kun valoa tarvitaan eniten, on syksy jo pitkällä ja maa pian jäätymässä. Siksi on hyvä alkaa hoitaa asiaa nyt kutsumalla sähköurakoitsija paikalle arvioimaan tilanne ja tekemään tarjous. Hän antaa ohjeet säädösten mukaisten kaapeliojien kaivamiseen ja tulee myöhemmin tekemään asennukset.

Häneltä kannattaa kysyä myös valaisimista, sillä sähkötarvikkeiden ammattilaisvalikoima on paljon rautakaupan tarjontaa laajempi ja sisältää vain laadukkaiksi todettuja tuotteita.

Valon lisäksi tarvitaan muutakin sähköä

Jokainen seuraavista tarpeista sai maininnan yli neljännekseltä kyselyyn vastanneilta tässä suosituimmuusjärjestyksessä:

  • Terassin pistorasiat tai valaistus
  • Liiketunnistimet valaistuksen kytkemiseksi
  • Ulkopistorasioita sähkökäyttöisiä työkaluja varten
  • Muun piharakennuksen (kuin kesäkeittiön) pistorasiat tai valaistus
  • Istutusten valaistus

Tarpeet ovat siis hyvin käytännönläheisiä ja edustavat pihan sähköistyksen tason selkeää kokonaisparannusta.

Autoon liittyvä sähköistys sai paljon huomiota. Jokainen seuraavista sai maininnan joka kymmenenneltä vastaajalta:

  • Autopaikkojen sähkötolpat autonlämmitykseen
  • Sähköauton latauspiste
  • Autokatoksen pistorasiat tai valaistus

"En muista sähköasentajan käyneen koskaan"

Kuinka pitkä aika siitä on, kun sähköasentaja kävi viimeksi tekemässä sähkötöitä piha-alueellasi? Vastauksissa ilahduttaa aiempiin kyselyihin verrattuna se, että pihan sähkötöitä on teetetty viimevuosina entistä enemmän.

Huolestuttavaa puolestaan on, että silti puolella vastaajista ammattilaisen käynnistä on niin pitkään, ettei siitä ole muistijälkeä tai tiedetään, ettei käyntiä ole koskaan tapahtunutkaan. Koska pihalla tarvitaan joka tapauksessa sähköä, viittaa tämä tilapäisten jatkojohtojen käyttöön tai maallikon tekemiin laittomiin virityksiin.

Mistä ammattilainen ja mitä maksaa?

Kysyttäessä mikä sähköistyksessä tai sähköasennusten teettämisessä mietityttää eniten, nousi esiin useimmin epätietoisuus kustannuksista ja edullisen sähköasentajan löytämisestä.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n mukaan sähköurakoitsijoiden tuntiveloitukset riippuvat mm. työn vaativuudesta. Sähkölaitteista ja -tarvikkeista veloitetaan erikseen ja yleensä laskussa on myös kilometrikorvaus yrityksen toimipaikalta kohteeseen ja takaisin sekä tarvikkeiden noudot sähkötukkuliikkeistä.

Sähköasennustyön hinta ei poikkea merkittävästi muun talotekniikan ammattilaisen tekemän asennustyön tai rakennus- ja remontointityön hinnoittelusta, liitosta kerrotaan.

Paikalla käynti ja tarjous hyvä tapa edetä

Kyselyyn vastaajien piirissä oli varsin paljon pohdintaa myös teknisistä kysymyksistä kuten valaistuksen riittävästä määrästä, kaapelikaivannoista sekä vikavirtasuojista.

Sopivimmista ratkaisuista ja teknisistä seikoista saa tietoa pyytämällä sähköasentajan käymään paikalla ja kertomalla hänelle tarpeensa ja toiveensa. Hänen tarjouksestaan saa käsityksen kustannustasosta ennen tilausta. Sähköasennustyön kustannus on verotuksessa kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvaa työtä.

Luotettavan sähköasentajan puolestaan löytää alan järjestöjen ylläpitämästä Löydä sähkömies -palvelusta. Sieltä klikkailemalla on helppo löytää lähialueen sähköurakoitsijat. He ovat kaikki Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäseniä, ja heillä on Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin myöntämät sähköasennusoikeudet.