Jokaisella on nyt mahdollisuus hyvään sisäilmaan

Facebook
01.03.2024 | Rakentaminen

Arvioiden mukaan jopa 1,15 miljoonaa suomalaista kärsii puutteellisen ilmanvaihdon aiheuttamasta huonosta sisäilmasta. Huonosta sisäilmasta kertovat muun muassa tunkkainen haju, asukkaiden väsymys sekä jatkuva tuulettamisen tarve. Suomessa on arviolta noin 650 000 omakotitaloa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto.

– Suomessa on valtava määrä huonosta sisäilmasta kärsiviä ihmisiä, joten voidaan puhua jo kansantaloudellisestikin merkittävästä ongelmasta. Tämän vuoksi talojen ilmanvaihto olisi tärkeää laittaa kuntoon heti ensi tilassa. Olemme pystyneet auttamaan monia uniapneapotilaita laittamalla talon ilmanvaihdon kuntoon. Tehtyjen muutosten jälkeen uniapneapotilaat ovat nukkuneet paljon paremmin. Erityisesti makuuhuoneessa toimiva ilmanvaihto on tärkeää, sillä hyvä uni on myös hyvän terveyden perusta, Suomen Ilmanvaihtosaneerauksen toimitusjohtaja Torsti Parkkila painottaa.

Parkkila mainitsee, että ihminen tottuu hyvin nopeasti kotinsa huonoon sisäilmaan. Parin tunnin päästä saatetaan tuntea väsymystä, mutta ei tiedetä, mistä väsymys johtuu.

– Huoneiston hajut johtuvat yleensä siitä, ettei ilma vaihdu riittävästi. Huoneistossa voi olla myös huippuimuri, joka vetää rakenteiden kautta korvaavaa ilmaa sisälle ja aiheuttaa huoneilmaan erilaisia hajuja. Tämä on usein myös syy asukkaiden oireiluun. Hyvin monessa kohteessa sisäilmaongelmien aiheuttajaksi paljastuu epätasapainoinen ilmanvaihto ja meidän tehtävämme on saattaa se tasapainoon.

Ongelmien lähde selville ilmaisella sisäilmakartoituksella

– Asiantuntijamme tekee paikan päällä kartoituksen kiinteistön mahdollisista sisäilmaongelmista ja tarjoaa niihin sopivia ratkaisuja. Kartoituksessa tehdään savukynäkokeita, radon-, hiilidioksidi- ja sisäilman kosteusmittaukset, joissakin tapauksissa mittaamme myös sisäilman hiukkaspitoisuuksia. Lämpökameralla tarkastamme rakenteiden lämpövuodot ja rakenteiden kunnon. Kotisivuiltamme löytyy animaatiovideo, jossa kerrotaan mitä kaikkea kartoituskäyntiin kuuluu, Parkkila opastaa.

Suomen Ilmanvaihtosaneerauksen sisäilmakartoitukset ovat asiakkaille maksuttomia koko yrityksen toiminta-alueella, eli koko Suomessa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Kustannustehokas ilmanvaihtoratkaisu lämmön talteenotolla

– Päätuotteemme on tällä hetkellä huonekohtainen ilmanvaihtoratkaisu – puhutaan älykkäästä ilmanvaihtojärjestelmästä. Talon ulkoseinään asennettaviin, huonekohtaisiin ilmanvaihtokoneisiin on integroitu lämmöntalteenotto. Laite sekä tuo että vie ilmaa, ottaen samalla lämmön talteen poistoilmasta ja suodattaen sisälle tulevan ilman. Kyseessä on ilmanvaihtokone, joka korvaa perinteisen korvausilmaventtiilin.

Parkkila kertoo, että ilmanvaihtokone hoitaa lähtökohtaisesti huonekohtaista ilmanvaihtoa. Jotta koko kodin ilmanvaihto saataisiin kuntoon tällä ratkaisulla, on asennettava useampia ilmanvaihtokoneita eri huoneisiin. Ratkaisun vahvuutena on sen keveys, koska se ei vaadi erillisen ilmanvaihtokanaviston asentamista.

– Teimme aiemmin isoja ilmanvaihtosaneerauksia, mutta ne olivat niin suuria investointeja, ettei monikaan ollut valmis sellaiseen. Edustamamme ilmanvaihtokoneet toimivat myös pohjolan vaativissa olosuhteissa. Ilmanvaihtokone vaatii kohteelta hyvin vähän. Yleensä nämä laitteet asennetaan makuuhuoneisiin ja oleskelutiloihin, eli niihin tiloihin, joihin täytyy saada hallitusti raikasta korvausilmaa. Ilmanvaihtoratkaisumme pystytään asentamaan käytännössä kaikenlaisiin kohteisiin, rakennusmateriaalista riippumatta. Asennus onnistuu yleensä yhdessä päivässä.

Parkkila kertoo, että ilmanvaihtokoneen ulkoyksikkö on mitoiltaan 25 x 25 cm ja sisäyksikkö 28 x 28 cm. Ilmanvaihtokoneita asennetaan talokohtaisesti keskimäärin 4–5 kappaletta.

– Markkinoilla on paljon vastaavan näköisiä laitteita, jotka ovat kuitenkin pelkkiä tuloilmapuhaltimia. Meidän ratkaisumme on täysiverinen ilmanvaihtokone, joka on varustettu lämmön talteenotolla. Lämmön talteenotosta huolehtii laitteessa oleva keraaminen kenno. Se ottaa lämmön talteen poistuvasta ilmasta ja vapauttaa kerätyn lämmön takaisin tuloilman mukana.

Rakenteiden lämpövuodot kuriin

– Oikein asennettuna ilmanvaihtokoneemme minimoi rakenteiden kautta tapahtuvia lämpövuotoja ja sillä voidaan saavuttaa lämmön talteenoton ansiosta myös pientä energiansäästöä. Laitteessa on energiatehokkaat puhaltimet ja tehokas lämmön talteenotto, joten ilmanvaihtokoneet tuovat raikasta ilmaa kodin sisätiloihin nostamatta kiinteistön energiankulutusta.

– Olemme ehtineet asentaa ilmanvaihtokoneita vähän vajaa pari tuhatta tähän mennessä, Parkkila kertoo.

Jopa purkukuntoinen kohde voidaan saada asuinkelpoiseksi

– Itselläni on paljon kokemusta homekouluista, joiden saneerauksissa olen ollut mukana asiantuntijana. Parkkila kertoo, että vaikka rakennuksen seinärakenteessa olisi poikkeamia tai ongelmia, voidaan sisäilmanvaihto toteuttaa niin, ettei likainen ilma pääse rakenteista huoneistoon.

– Ei ole totta, että homeessa olevat seinärakenteet tekisivät talosta purkukuntoisen. Mikäli seinien läpi tuleva ilma saadaan blokattua, voidaan taloissa asua turvallisesti, vaikka seinärakenteissa olisi pahojakin ongelmia. Meillä on kokemusta kohteista, joissa on ollut todella pahoja vaurioita ulkoseinissä. Olemme laittaneet sisäilmanvaihdon kuntoon, jolloin huoneilman laatu on palautunut ja näissä kohteissa on asuttu jo useamman vuoden ajan ilman terveydellisiä oireiluja. Seinän tehtävänä on olla lämpörakenne, ei ilmanvaihtorakenne. Varmistamme, että korvausilma ei tule huoneistoon seinän läpi.

Apua rintamamiestalojen huonoon sisäilmaan

Parkkila toteaa, että rintamamiestaloissa korvausilma tulee hyvin monessa tapauksessa kellarin kautta, kun on kyseessä painovoimainen ilmanvaihto.

– Kun kodin sisätiloissa hengitetään kellarin kautta tullutta huonolaatuista ilmaa, voi asukkailla esiintyä oireilua. Kun ilma saadaan kulkemaan huonetiloihin oikeaa reittiä, päästään usein eroon myös oireista. Meillä on useita kohteita, joissa asukkaat ovat päässeet eroon oireiluista tarjoamamme ilmanvaihtoratkaisun ansiosta.

Hyvästä sisäilmasta pääsee nauttimaan välittömästi

Huonon sisäilman tunnistaa Parkkilan mukaan mm. tarpeesta availla ikkunoita.

– Tein erääseen kotiin sisäilmakartoituksen ja asensin sinne ilmanvaihtojärjestelmämme. Soitin kohteeseen kaksi päivää asennuksen jälkeen ja kyselin miltä nyt on tuntunut. Talon rouva oli soittanut töistä miehelleen kysyäkseen, huomasiko tämä, mitä aamulla tapahtui. Rouva oli lähtenyt töihin ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, ilman että oli avannut makuuhuoneen ikkunaa heti herättyään. Toisen asennuskohteen asiakas soitteli, että hän ei ollut koskaan aiemmin nukkunut koko yötä heräämättä useampaan kertaan. Hän ei ollut osannut aiemmin epäillä, että heräily johtuisi huonosta sisäilmasta.

Parkkila muistuttaa, että mikäli huoneistoa on tuuletettava päivittäin, se voi olla merkki sisäilmaongelmasta.

– Tuulettaminen ei ole sinänsä pahasta, mutta mikäli huoneiston sisäilma on kunnossa, siellä ei ole tarvetta päivittäiselle tuulettamiselle.

Tiivistävät remontit huonontavat ilmanvaihtoa

– Suurimmassa osassa kohteitamme syy huonoon sisäilmaan on se, että siellä on edelleen alkuperäinen 1960–70-luvulla rakennettu ilmanvaihto, mutta kohteessa on tehty myös paljon tiivistäviä remontteja. Painovoimaisessa ilmanvaihdossa ei useinkaan varmisteta, että korvausilma tulee oikeasta paikasta. Rakenteiden tiiveyttä parantaneet ikkuna- ja oviremontit ovat entisestään huonontaneet rakennuksen korvausilmansaantia. Joissain kohteissa saattaa olla riittävä määrä korvausilmaventtiileitä, mutta usein ne suljetaan pakkasilla, jolloin huoneiston ilmanvaihto häiriintyy.

– Tarjoamassamme ilmanvaihtojärjestelmässä asukkaiden ei tarvitse kärsiä vedon tunteesta, mutta ilma vaihtuu ympäri vuoden ilman energiahävikkiä, Parkkila painottaa.

Pitkän linjan perheyritys

– Suomen Ilmanvaihtosaneeraus on perustettu vuonna 2017, mutta tämä on jatkumoa isäni vuonna 1977 perustamalle LVI-alan yritykselle, Reisjärven Vesi ja Lämpö Oy:lle. Itse olen toimivasta ilmanvaihdosta kiinnostunut LVI-alan insinööri. Jo insinööriopintojeni aikana 2000-luvun alkupuolella, halusin lähteä panostamaan sisäilma-asioihin. Meni 10 vuotta, ennen kuin lähdin toimintaan tosissani mukaan. Vuodesta 2015 lähtien olemme tosissamme edistäneet tätä talojen sisäilman parantamiseen tähtäävää projektia.

Suomen Ilmanvaihtosaneerauksen asentamat laitteistot ovat yrityksen omaa tuotteistoa, joiden suunnittelussa Parkkila on ollut tiiviisti mukana.

– Näitä laitteita ei saa muiden toimijoiden kautta Suomesta. Ruotsissa ja muissa maissa tätä samaa toimintaa hoitavat eri yritykset. Olemme mukana Jyväskylän Rakennusmessuilla ja Oulun Rakentaja-messuilla, tervetuloa osastollemme.

www.ilmanvaihtosaneeraus.fi

Facebook | Instagram | LinkedIn

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä