Pyydä tarjous

Kesä tuo kiskot Lentävänniemeen – Tampereen raitiotien rakentaminen jatkuu suunnitellusti

Hiedanrannassa raitiotietyöt käynnissä. Kuva: Wille Nyyssonen
Hiedanrannassa raitiotietyöt käynnissä. Kuva: Wille Nyyssonen
08.06.2022 | Rakentaminen

Tampereen raitiotien länsiosan rakentamistyöt etenevät aikataulussa. Kesän tullessa asennetaan jo ensimmäiset kiskot Lentävänniemeen, ja kaikkiaan tänä vuonna rakennetaan kaksoisraidetta lähes kolme kilometriä. Raitiotietyöt ovat käynnissä koko länsiosalla eli Santalahden, Hiedanrannan, Niemenrannan ja Lentävänniemen alueella. Pyynikintori–Santalahti -osuudella kaksoisraiteen asennukset on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Elokuun alkupuolella valmistuvat myös Sepänkadun sillan työt, ja katu voidaan avata jälleen läpiajoliikenteelle.

- Rakentamistyöt koko Pyynikintori–Lentävänniemi -osuudella ovat edenneet hyvin ja Santalahden alueella osittain jopa etuajassa. Loppukesästä aloitamme jo ajojohdinasennukset Pyynikintorin ja Santalahden välillä. Kaikki työt tähtäävät siihen, että raitioliikenne Santalahteen voi alkaa ensi vuonna eli 7. elokuuta 2023, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo.

Tampereen kaupunki jatkaa Näsisaaren täyttöä, jonka on määrä valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä.

- Tavoitteena on, että Raitiotieallianssin työt Näsisaaressa voisivat alkaa kesällä 2023. Aikatauluun vaikuttaa Näsisaaren täytön painuma-aika. Jos työt päästään aloittamaan suunnitellusti, on raitioliikenteen aloittaminen Lentävänniemeen mahdollista vuodenvaihteessa 2024-2025, Valjus arvioi.

Ratatyöt vilkkaimmillaan kesällä

Tänä vuonna Raitiotieallianssi rakentaa raitiotien kaksoisraidetta kaikilla rakentamislohkoilla eli Santalahdessa, Hiedanrannassa ja Lentävänniemessä. Pyynikintori–Santalahti -osuudelle on tähän mennessä asennettu kaksoisraidetta noin 700 metriä.

- Pyynikintorin ja Santalahden välillä ratatyöt on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Lentävänniemeen ensimmäiset raiteet asennetaan toukokuussa Federleynkadulle. Tavoitteena on, että tänä vuonna saadaan päällysrakenteen osalta valmiiksi Federleynkatu, Kehyskatu ja noin puolet Lielahdenkatua. Loppuosuus Lielahdenkadusta sekä Halkoniemenkatu ovat vuorossa ensi vuonna, Raitiotieallianssin päällysrakennevastaava Timo Kuusela toteaa.

Tampereen raitiotielle rakennetaan myös länsiosuudelle sekä sepelirataa että kiintoraidelaattaan perustuvaa rataa, jossa pinnoitteena on nurmi, kiveys tai asfaltti.

- Kiintoraidetta asennetaan tänä vuonna noin kaksi kilometriä ja sepelirataa arviolta vajaan kilometrin verran. Valmiista raitiotieradasta puhutaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki tekniset järjestelmätkin on asennettu. Teknisiä järjestelmiä ovat esimerkiksi sähköradan rakenteet kuten pylväät, ajojohtimien ripustimet ja itse ajojohtimet. Lisäksi asennetaan muun muassa vaihteiden kääntölaitteita ja liikennevaloja raitiotietä varten, Kuusela mainitsee.

Kaikkiaan Tampereen raitiotien länsiosalle eli Pyynikintorin ja Lentävänniemen välille tulee raitiotierataa noin 6,7 kilometriä.

Rosenlewin ratasillan rakentaminen Paasikiventien yli etenee – Paasikiventietä levennetään

Santalahden länsiosassa jatkuu Paasikiventien ylittävän Rosenlewin alikulkusillan rakentaminen. Valtaosa sillan perustusten paalutuksista on saatu kevään aikana valmiiksi, mutta myöhemmin kesällä paalutetaan vielä Paasikiventien kaistojen välistä tukea.

Rosenlewin sillasta tulee reilut 230 metriä pitkä silta pelkästään raitioliikenteen käyttöön. Silta tulee ylittämään Paasikiventien lähtien Rantatien länsipäästä ja ulottuen Pölkkylänpuistoon, josta raitiotien reitti etenee Näsisaaren kautta kohti Hiedanrantaa ja Niemenrantaa. Siltaa kannattelee maatukien lisäksi viisi pilaria. Sillan rakentamista voi seurata Raitiotieallianssin verkkosivujen live-kamerasta.

Siltatöiden lisäksi alueella jatketaan Paasikiventien muutostöitä. Paasikiventietä siirretään ja lännen suuntaan myös levennetään kolmikaistaiseksi, koska ilman siirtoa raitiotie ei mahtuisi Rantatien alueelle. Raitiotieallianssi tekee lisäksi raitiotietöiden yhteydessä Paasikiventien levennystyöt Tampereen uittotunnelin länsipuolelle saakka, jossa ne yhdistyvät aikaisemmin tehtyyn levitykseen. Paasikiventiellä on töiden aikana ajoittain kaistajärjestelyjä. Nämä työt alkavat toukokuun aikana ja valmistuvat ensi vuonna loppukesällä.

Santalahdessa työt etenevät kohti valmista – Sepänkatu avautuu liikenteelle heinä-elokuussa

Pyynikintorin ja Santalahden väliset raitiotietyöt alkoivat marraskuussa 2020. Osuuden rakentaminen etenee suunnitellusti ja joidenkin työvaiheiden, kuten Sepänkadun raideasennusten osalta, jopa etuajassa.

Tekstilähde: Raitiotieallianssi