
Nrep kehittää uuden asuinkorttelin Kalasatamaan

Verkkosaaren Tegel-arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Kuva: Nrep
21.03.2025 | Rakentaminen
Nrep panostaa Kalasataman asuntokannan monipuolistamiseen. Yli 130 miljoonan hankkeessa suunnitellaan uutta korttelia Verkkosaaren houkuttelevalle merenrantatontille. Uusi hanke on merkittävä vallitsevassa taloustilanteessa, jossa kiinteistöinvestointien määrä on laskenut huomattavasti ja hankkeiden eteneminen on ollut hidasta.
Pohjoismainen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Nrep suunnittelee uutta rakennushanketta Helsingin itäiseen kantakaupunkiin. Yhtiö on hankkimassa tonttia Verkkosaaren asuinalueelta Kalasatamasta. Tontin ostoa koskeva esisopimus allekirjoitettiin helmikuun puolivälissä.
Nrep aikoo rakennuttaa Verkkosaaren Tegel-korttelissa sijaitsevalle tontille neljä kerrostaloa ja yli 150 omistus- ja 200 vuokra-asuntoa, kortteli tulee tarjoamaan korkeatasoista asumista ainutlaatuisessa ympäristössä. Hankkeen myötä Nrep vastaa tulevaisuudessa kasvavaan asuntojen kysyntään erityisesti keskeisillä kaupunkialueilla.
Tontin läheisyys merenrannasta sekä kävelymatka metroasemalle ja kauppakeskus Rediin tekevät kohteesta erityisen houkuttelevan. Lisäksi uusi Kalasatamasta Pasilaan kulkeva raitiolinja 13 parantaa kulkuyhteyksiä entisestään. Lähes kaikista paikalle nousevien asuinkerrostalojen asunnoista avautuu merinäköala.
– Vaikka vallitseva markkinatilanne on ollut haastava, olemme erittäin tyytyväisiä tämän hankkeen etenemisestä. Tavoitteenamme on kehittää kestävää ja modernia rakennettua ympäristöä. Verkkosaaren uusi hieno rakennushanke kasvattaa erityisesti Kalasataman omistusasuntokantaa, kertoo Nrepin Suomen maajohtaja Joonas Lemström.
Arkkitehtuurikilpailu huipputason asumisratkaisuista
Hankkeen suunnittelua varten Nrep ja Helsingin kaupunki järjestivät yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa arkkitehtuurikilpailun, jonka tavoitteena on löytää kohteelle kaupunkikuvallisesti, teknisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen sekä toteutuskelpoinen ratkaisu. Kilpailuun saatiin neljä laadukasta ehdotusta.
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Tampereen uuden pääpoliisiaseman rakennustyöt etenevät aikataulussa
Tampereen Nekalaan rakennettavan uuden, noin 24 000-neliöisen pääpoliisiaseman peruskiven muuraustilaisuus pidettiin 1.11 juhlallisissa merkeissä.
Rakentaminen

Täysin uuden asuinalueen rakentaminen alkaa Helsingissä
Hakamäentien ja Postin pääkonttorin väliin rakentuu 17 hehtaarin kokoinen uusi kaupunginosa, Eteläinen Postipuisto.
Rakentaminen