Puotilan suuren Heka-kohteen monivuotinen peruskorjaus valmistuu – yli 300 asuntoa remontoitiin uuden veroisiksi ja energialuokka koheni E:stä B:hen

Rusthollarintien energialuokka parani selvästi. Kuvassa aurinkopaneeli talon katolla. Kuva: Susa Junnola
Rusthollarintien energialuokka parani selvästi. Kuvassa aurinkopaneeli talon katolla. Kuva: Susa Junnola
30.09.2022 | Rakentaminen

Helsingin kaupungin asunnot Oy:n eli Hekan suuri, 327 asunnon asuinkohde Rusthollarintie 8 valmistuu peruskorjauksesta. Monivaiheisessa peruskorjauksessa talot remontoitiin täysin kellareista kattojen huipuille ja samalla asunnot päivitettiin nykyasumisen vaatimuksia vastaaviksi. Peruskorjauksen ensimmäinen vaihe valmistui keväällä 2020.

Rusthollarintie 8 on vuonna 1962 valmistunut vuokratalokiinteistö, johon kuuluu kahdeksan 4-kerroksista asuinrakennusta. Peruskorjauksessa punatiilisten rakennusten kaikki julkisivut ikkunoineen uusittiin.

Myös asuntojen kaikki pinnat, komerot, ovet ja kalusteet uusittiin. Vanhat kaasuhellat vaihdettiin sähköliesiin ja myös asuntojen ilmanvaihtoa on nykyaikaistettu. Lisäksi peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa Rusthollarintiellä sijainneiden liiketilojen tilalle rakennettiin neljä esteetöntä asuntoa.

Rusthollarintie 8:ssa on yksiöitä, kaksiota ja kolmioita. Asuntojen pohjiin ei tullut suuria muutoksia, vaan asunnoissa on edelleen 1960-lukulainen väljä huonejako. Kylpyhuoneita laajennettiin, jotta niihin saatiin järjestettyä tilaa pyykinpesukoneelle. Lisäksi pienempiin, aiemmin parvekkeettomiin asuntoihin lisättiin ranskalaiset parvekkeet.

Myös pihapiiri säilyi avoimena. Ilmavasti sijoitettujen talojen välissä on edelleen runsaasti tilaa lasten leikeille ja asukkaiden muulle ajanvietolle.

Kuten kaikki Hekan peruskorjatut kohteet, myös Rusthollarintie 8 on savuton: tupakointi on kielletty pihoilla, sisällä asunnoissa sekä parvekkeilla ja terasseilla.

Rusthollarintie 8 -kohteen peruskorjauksen suunnittelija on Arkkitehtitoimisto Küttner Ky ja sen rakennuttamisesta vastasi Helsingin asuntotuotanto ATT.

Talojen energialuokka parani E:stä B:hen

Rakennusten talotekniikka uusittiin täysin, mikä parantaa huomattavasti talojen energiatehokkuutta. Rakennusten ilmanvaihtoon lisättiin lämmöntalteenotot, rakenteita lisäeristettiin ja pihan korkeimman talon katolle asennettiin aurinkopaneelit. Muutoksilla talojen energialuokka parani E:stä B:hen.

Talojen etelä- ja länsisivujen ikkunoihin asennettiin heijastuskalvot, jotka laskevat kesäkuukausina huoneistojen lämpötilaa sekä vähentävät valohäikäisyä ja talvikuukausina vähentävät lämpöhukkaa.

Tavoitteena vähentää energiankulutusta 40 prosenttia peruskorjatuissa kohteissa

Heka peruskorjaa vuosittain noin 500–1000 asuntoa. Suurissa peruskorjauksissa panostetaan erityisesti energiatehokkuuden parantamiseen.

Hekalla käynnistyi vuonna 2020 HELENA-hanke, jossa etsitään uudenlaisia ratkaisuja peruskorjattavien talojen energiatehokkuuden parantamiseksi. Hankkeen tavoitteena vähentää Hekan laajojen peruskorjauskohteiden energiankulutusta noin 40 prosenttia. Osana hanketta Heka järjesti innovaatio-ohjelman, jonka kautta löytyi yhdeksän yhteistyönkumppaniyritystä luomaan uusia innovatiivisia vähähiilisiä rakennus- ja asumisratkaisuja Hekalle.   

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia