Kaiken keskiössä on ihminen – Raisoft 20 vuotta

Facebook
30.04.2020 | Sosiaali- ja kuntatalous
Karkauspäivänä 29.2.2020 tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta Raisoftin peruskirjan allekirjoittamisesta.Yhä edelleen Raisoftin tavoitteena on tehdä hoitotyön laatu näkyväksi, hyödyntää kerätty tieto yksilön hyväksi ja tuottaa reaaliaikaista tietoa päätöksenteon tueksi. Paras elämänlaatu syntyy, kun tarjolla on oikeaa hoitoa, oikealle ihmiselle, oikeaan aikaan.Yksi ensimmäisistä yrityksen työntekijöistä on kesätyöntekijänä uransa aloittanut käyttöliittymäsuunnittelija Magnus Nygård. – Kun aloitin kesäharjoittelijana vuonna 2001, meitä oli vain neljä nuorta omistajien lisäksi, Magnus muistelee ja kertoo aika huikean faktan: neljästä ensimmäisestä kesätyöntekijästä on edelleen yrityksessä töissä kolme, hänen lisäksensä ohjelmistoarkkitehti Tom Cygnel ja tekninen johtaja Johan Jansson.– Raisoftin toimisto sijaitsi siihen aikaan Hagströmin vanhassa nahkatehtaassa. Me neljä kesätyöläistä istuttiin rakennuksen neljännen kerroksen pienessä "Käyrätorvi"-nimisessä huoneessa, heti kuuman peltikaton alla. Siellä koodattiin mm. Raisoft-HC 2.0, joka oli ensimmäinen versio joka käytti yhteistä tietokantapalvelinta. Siellä alkoi myös Palm-kämmentietokoneilla käytettävän softan kehitystyö.Softaprojektista kaikki alkoi…Kansainvälinen tutkijaorganisaatio interRAI alkoi 1990-luvulla rakentaa kokonaisvaltaista toimintakyvyn- ja terveydentilan arviointia, joka käytännössä on mittava patteri tarkkoja kysymyksiä. Ensimmäisillä arvioinneilla kerättiin tietoa koti- ja pitkäaikaishoidossa olevien vanhusten toimintakyvystä ja hyvinvoinnista, mutta vuosien saatossa mittaristo on laajentunut myös kaikenikäisten asiakkaiden mielenterveys- ja kehitysvammatyöhön. Erittäin tärkeä ja hyväksi havaittu väline interRAI on myös asiakasohjauksessaArviointien kehityksen myötä eri puolilla maailmaa alkoi vähitellen viritä myös ohjelmistoalan toimijoita rakentamaan softaa interRAI-arviointien toteuttamiseen, sillä kerätyn tiedon hyödyntämisessä avainasemassa on ohjelmisto, jonka avulla kerättyä tietoa pystytään hyödyntämään – mappiin kerätyistä arviointilomakkeista ei ole paljon iloa.Tälle samalle pohjalle alkoi rakentua myös Raisoftin tarina. Jyväskylän yliopiston Chydenius-instituutin (nykyinen Kokkolan yliopistokeskus Chydenius) toteuttamana lähti liikkeelle 2-vuotinen softaprojekti ”Vanhustenhoidon asiakaspohjainen tietojärjestelmä – atk-sovelluksen luominen asiakasrakenteen, hoidonlaadun ja kustannusten seurantaan”. Yritysyhteistyökumppanina oli Kokkolassa vuodesta 1987 toiminut Datatower Oy Ab, joka vastasi hankkeen yksityisrahoituksesta. Tärkeitä yhteistyökumppaneita olivat myös Stakes sekä Kokkolan, Helsingin ja Porvoon vanhusten pitkäaikaislaitokset.Softan ensimmäinen versio valmistui syksyllä 1999 ja ensimmäinen RAI-koulutustilaisuus järjestettiin Kokkolassa jo samana syksynä. Projektin hyvien tulosten rohkaisemana päätettiin perustaa uusi, RAI-ohjelmistotuotteisiin keskittyvä yritys, jonka nimeksi muodostui lähes itsestään selvästi Oy Raisoft Ltd.Kansainvälistä yhteistyötä yksilön parhaaksiRaisoftin mittava ja korkeatasoinen yhteistyöverkosto on rakentunut luontevasti kansainvälisen yhteistyön hedelmien ympärille. Tänä päivänä yhteistyökumppaneita on maailman ympäri Australiasta Etelä-Afrikkaan, Kanadasta Singaporeen ja Barbadokselta Tasmaniaan. Suomessa ja Sveitsissä Raisoft on alansa ylivoimainen markkinajohtaja.Toimitusjohtaja Robert Åström muistuttaa, että vaikka softasta puhutaan, niin kaiken keskiössä on aina ihminen. – Kyse on aina yksilön parhaasta, yksilöllisen hoidon suunnittelusta, mutta sama RAIsoft-ohjelmistolla kerätty tieto jalostuu myös hoitotyön ylimmälle johdolle päätöksenteon tueksi. Näkökulmaa vaihtamalla kerätystä tiedosta voidaan sekä yksilötasolla että hoitotyön korkeimmassa johdossa saada vastauksia monenlaisiin kysymyksiin ja vetää suuntaviivoja kohti tulevaisuutta.RAIsoft-ohjelmiston keräämän tiedon avulla vahvuudet ja riskitekijät saadaan nostettua selkeästi esiin. Rajallisille resursseille saadaan paras mahdollinen teho ja tuotto, kun ne voidaan reaaliaikaiseen, puolueettomaan tietoon nojautuen kohdistaa parhaalla mahdollisella tavalla. – interRAI-arvio on myös erinomainen kohtaamisen ja kuuntelun väline. Se auttaa käymään systemaattisesti läpi kaikki elämän aihepiirit ja nostaa esiin myös sellaiset asiat, joita vapaassa keskustelussa voi olla vaikeaa ottaa puheeksi. Samaan aikaan yksilöllisyyden kanssa se on kuitenkin myös jokaiselle asiakkaalle täysin sama – ja sen kautta tae siitä, että jokainen asiakas on samalla viivalla, Åström kuvailee.Vilkaisu taaksepäin20 vuotta yrityksen elinkaarta – varsinkin nopeasti muuttuvalla IT-alalla, on jo sellainen kaari, että asioita on jännittävää katsoa taaksepäin. – Teknologia on ottanut aika monta harppausta eteenpäin. Alussa meidän tuote oli Windows-pohjainen softa. Matkustettiin ympäri maata ja asennettiin softa erikseen asiakkaan jokaiselle tietokoneelle.Tänä päivänä valtaosa asiakkaistamme käyttää RAIsoft-ohjelmistoa nettipohjaisena pilvipalveluna ja me pystymme tekemään kaikki tarvittavat toimenpiteet asennuksista päivityksiin Kokkolan toimistosta asiakkaille ympäri maailmaa, Magnus Nygård tiivistää kehityskaaren ja toteaa, että ei olisi parikymmentä vuotta sitten osannut arvata, kuinka muutaman hengen kokkolalainen softayritys kasvaa yli 50 työntekijän monikulttuuriseksi työyhteisöksi, jonka kahvipöydän ympärillä porisee parhaimmillaan kymmenkunta kieltä.– Kun katsoo "entisiä nuoria kollegoja", niin tietysti elämään kuuluvat asiat – kuten perheet, lapset, muutamat harmaat hiukset - voi laskea muutoksiin. Mutta huumori ja asenne on pysynyt ennallaan, Magnus virnistää ja toteaa toimivan työyhteisön ja hyvän ilmapiirin saaneet hänet pysymään raisoftilaisena opiskelijapojasta saakka.Magnus kertoo aina arvostaneensa korkealle yrityksen arvopohjaa. Hyvä pohja luo turvallisuutta ja vahvistaa halua pysyä mukana. – Tästä talosta löytyy halua ratkaista ongelmia ja löytää uusia teitä eteenpäin. Ja kun yhdessä on joukko päteviä ihmisiä ja monenlaista osaamista, saa myös apua kaikkiin ongelmiin. On ollut todella mielenkiintoista olla mukana ja seurata yrityksen kehitystä. Meidän toimitusjohtaja johtaa myös omalla esimerkillään, hän ei pelkää laittaa itseään likoon.Ja katse eteenpäin!Vaikka Raisoftilla on osaamista ja kokemusta jo 20 vuotta, on jännittävää huomata, että opittavaa riittää yhä. Edelleen löytyy uusia tapoja käyttää arvioinneilla kerättyä, valtavaa tietomäärää, joka kertoo ihmisen elämästä kokonaisvaltaisesti kaikilta kanteilta.Arvioinnin juju ei ole lomakkeen täyttäminen ja isoon kysymyspatteristoon vastaaminen, vaan kerätyn tiedon hyödyntäminen asiakkaan parhaaksi ja hoitotyön kaikilla tasoilla. Elämänlaatu paranee ja säästöjä syntyy, kun pystymme tarjoamaan oikeaa hoitoa oikealle ihmiselle oikeaan aikaan. Uusia näkökulmia tiedon hyödyntämiseen saadaan myös maailmalta.– Viime vuosina olemme ottaneet uusia askelia moniin suuntiin. Australiassa olemme kehittäneet akuuttihoidon RAI:ta yhteistyössä Queenslandin yliopiston kanssa. Etelä-Afrikassa olemme mukana WHO:n tukemassa projektissa kehittämässä interRAI-itsearviointia, jota on jo käytetty hyvin tuloksin Kapkaupungin köyhimmillä alueilla. Viimeisin ponnistuksemme oli interRAI COVID-19 Vulnerability Screenerin kehittäminen kansainväliseen käyttöön. Suomessa yksi hieno, tuore askel on kulttuurisen henkilöprofiilin tuominen RAIsoft-ohjelmistoon yhteistyössä ohjaustoiminnan artenomi YAMK Silva Siponkosken kanssa, toimitusjohtaja Åström kuvailee.Uusien yhteistyökuvioiden ytimessä on usein ”tunnistaminen”. Kun interRAI-arvioinneilla kerätystä tiedosta suodatetaan tietoa oikeilla kriteereillä, voidaan helpommin tunnistaa esimerkiksi asiakasryhmiä, joille jokin tietty palvelu tai tuki toisi suurimman hyödyn. Näkökulmaa vaihtamalla voi samasta aineistosta nostaa esiin hyvin erilaisia asioita.Raisoftin työntekijänä Magnus Nygård katsoo luottavaisesti kohti tulevaa: – Toivon, että Raisoft on myös tulevaisuudessa yritys, johon luotetaan, ja joka kykenee edelleen kehittämään ratkaisuja, jotka ovat avuksi ja hyödyksi asiakkaittemme arjessa. Työntekijänä uskon, että Raisoft tarjoaa edelleen turvallisen ja inspiroivan työympäristön kasvavalle henkilökunnalle, Magnus Nygård kiteyttää.Juuri niin. Kaiken keskiössä on loppujen lopuksi aina ihminen, ja jokainen meistä on erilainen.  

Smart Break – Raisoftin sisäinen start-up

Raisoftin kahdenkymmenen vuoden kehityskaari on myös monen työntekijän henkilökohtainen kaari. Kun joukko nuoria ja vetreitä it-insinöörejä kasvaa vuosien saatossa keski-ikäisiksi, edelleen tietokoneen ääressä kököttäviksi perheenisiksi, alkavat työpaikan kahvipöytäkeskustelut pikkuhiljaa pyöriä niska- ja hartiasärkyjen ja alaselkävaivojen ympärillä – perinteisiä istumatyöläisen vaivoja.Näin kävi myös Raisoftilla reilut viisi vuotta sitten. Asiaan haluttiin puuttua nopeasti: syntyi taukoliiikuntasovellus, joka tuo työpaikalle hyvinvointia ja työn iloa kolmen minuutin annoksina.– Taukoliikuntasovellus Smart Break syntyi meidän omasta tarpeesta. Teimme yhteistyötä työfysioterapeutti Maria Paanasen kanssa ja hän korosti pitkän kokemuksensa myötä sitä, että suuret ”elämänmuutokset” yleensä lässähtävät alkuinnostuksen jälkeen, tärkeämpää on saada istumatyöläisen arkeen toiminnallisia, lyhyitä taukoja, joilla veri saadaan kiertämään. Niin syntyi 3 minuutin mittainen taukojumppa Smart Break, jonka ensimmäinen minuutti liikuttaa ylävartaloa, toinen alavartaloa ja kolmas nostattaa sykettä saaden veren kiertämään.Tärkeä osa Smart Break -taukojumppaa on myös yhteisöllisyys. Yhdessä ennen aamu- ja iltapäiväkahvia tehty taukojumppa on aina iloinen ja hauska hetki. Raisoftilla yhteistä jumppaamista on pyritty vaalimaan myös korona-aikana. Yhteiselle nettisaitille iso osa henkilökunnasta saapuu jumppaamaan aina 9 ja 14 maissa – mukava jumpata yhdessä vaikkei toisia näekään!Artikkeli on julkaistu Sosiaali- ja kuntatalous -lehdessä 2/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä