Odotusaika on mahdollisuus irrottautua päihdeongelmasta

Facebook
29.05.2020 | Sosiaali- ja kuntatalous
Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä on ainutlaatuinen suomalainen innovaatio, jonka ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä on kuntoutunut tuhansia päihdeongelmaisia perheitä ja joka on säästänyt miljardeja euroja yhteiskunnassa. Vauvan tulevan kehityksen, äidin hyvinvoinnin ja heidän välilleen muodostuvan suhteen kannalta on erityisen tärkeää, että päihteitä käyttänyt odottava äiti ohjataan kuntoutukseen mahdollisimman varhain. Tavoitteena on vanhemman kuntoutuminen niin, että hän voi jatkaa elämää lapsensa kanssa.Valtakunnallinen Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä on tarjonnut apua päihdeongelmaisille lasta odottaville ja vauvaperheille jo yli 20 vuotta. Hoitojärjestelmä muodostuu odottavien äitien ja vauvaperheiden päihdeongelmien kuntoutukseen erikoistuneista Pidä kiinni -ensikodeista, avopalveluyksiköistä sekä liiton kehittämistyöstä. Pidä kiinni -hoitomallissa yhdistetään päihdekuntoutus sekä vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen tiiviiksi kokonaisuudeksi.Odottavien äitien hoitaminen kannattaa- Kokemuksemme osoittavat, että päihdeongelmaisia odottavia äitejä kannattaa hoitaa. Odotus- ja vauva-aika on erityinen mahdollisuus kuntoutua päihteiden käytöstä ja muuttaa elämää. Se edellyttää kuitenkin riittävän pitkää ja tiivistä hoitoa juuri tälle kohderyhmälle kehitetyssä erityistason hoitojärjestelmässä, sanoo kehittämispäällikkö Maarit Andersson Ensi- ja turvakotien liitosta. Päihdeongelmaisten odottavien äitien varhainen hoitoon ohjaaminen ja kuntoutus on erityisen tärkeää niin syntyvän lapsen kuin vanhemman hyvinvoinnin vuoksi. Päihdeongelma vaikeuttaa vanhemmuuden syntymistä ja se on yksi yleisemmistä huostaanoton syistä. Niin ei kuitenkaan tarvitse olla. Sekä vanhempia että suhdetta syntyvään vauvaan voidaan auttaa oikealla kuntoutuksella.Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on kehitetty Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja nykyään Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus tukee avopalvelukuntoutusta sekä etsivää ja matalankynnyksen työtä. Pidä kiinni -ensikotikuntoutusta tuetaan tänä vuonna valtion varoista siirtymävaiheena soteen. Soten uusi valmistelu vasta käynnistyy. Pidä kiinni- ensikodit tarvitsevat valtion talousarvioon varauksen tuleviksi vuosiksi. Pitkään kehitetyn tuloksellisen ja valtakunnallisesti ainutlaatuisen hoitojärjestelmän työ vaatii pysyvän rahoituksen valmistelun osaksi OT-keskuksia.Intensiivisessä kuntoutuksessa asioita tarkastellaan vauvan ja vanhemmuuden näkökulmasta- Kuntoutuminen lähtee liikkeelle kunnioittavasta ja aidosta kohtaamisesta niin hoitoon ohjattaessa kuin kuntoutuspaikassa. Odottavien äitien kohtelun ja arvostavan kohtaamisen tärkeyttä lisää Finnbrain-tutkimuksen uusimmat tulokset: odottavan äidin voimakas stressi on haitallista myös vauvalle.- Päihdeongelmaisille äideille raskaus voi merkitä myös toivoa paremmasta, pontta muutokseen ja antaa syyn huolehtia itsestään. Kun hoidossa päästään hyvään alkuun, mikään ei anna äidille enempää voimia ja toivoa kuin ilo vauvasta ja vauvan terve kehitys, Andersson vakuuttaa.- Pelkkä raskaus ei kuitenkaan lopeta aina päihteiden käyttöä ja saa äitiä raitistumaan. Vanhemmat tarvitsevat paljon tukea siihen, että oppivat asettamaan vauvan etusijalle. Vauvan tarpeisiin vastaaminen mahdollistaa vauvan terveen kehityksen ja kiintymyssuhteen rakentumisen ja tekee vähitellen myös vanhemmuudesta palkitsevaa. Hoidon tavoitteena on taata turvalliset olosuhteet vauvalle sekä tukea vanhempia päihteettömyydessä ja vanhemmuuteen kasvamisessa. Hyvällä hoidolla voidaan katkaista sukupolvelta toiselle siirtyvä syrjäytyminen.Pidä kiinni -kuntoutuksessa on tavoitteena äidin ja molempien vanhempien ns. mentalisaatiokyvyn nostaminen. Sen on tutkimuksissa todettu vaikuttavan hoidon tuloksiin. Vanhemmuuden mentalisaatiokyvyllä tarkoitetaan vanhemman kykyä ja halua pohtia oman vauvan kokemusta ja näkökulmaa. Tärkeää on, että vanhempi kiinnostuu vauvan viesteistä, havaitsee ja ymmärtää vauvan viestit riittävän oikein ja vastaa niihin. Päihde on aiemmin vallannut mielen ja kuntoutuksessa pyritään siihen, että vauva on tärkein.Apua matalalla kynnykselläVanhempien päihteiden käytöstä pitäisi aina keskustella neuvolassa, ja vastaavasti päihdepalveluissa pitäisi aina keskustella myös vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Tähän tarpeeseen Pidä kiinni -hoitojärjestelmään on kehitetty etsivän ja matalan kynnyksen työn muotoja, jotta yhä useampi päihteiden kanssa haasteita kokeva äiti ja perhe voisi saada tukea ja apua mahdollisimman helposti.Etsivän ja matalan kynnyksen työ on osa avopalveluyksiköiden toimintaa. Työ mahdollistaa erilaiset yhteistyömuodot eri toimijoiden kanssa ja perheen tapaamiset matalalla kynnyksellä. Vanhempi itse, vanhemman läheinen tai perhettä kohdannut ammattilainen voi ottaa yhteyttä etsivän ja matalan kynnyksen työntekijään. Matalan kynnyksen palveluissa vanhemmat voivat pohtia omaa päihteidenkäyttöään jo ennen kuin haasteet päihteiden kanssa ovat kasvaneet suuriksi. Perheiden tapaamisen lisäksi etsivän ja matalan kynnyksen työntekijät jalkautuvat eri paikkoihin ja palveluihin, päivystävät valtakunnallisessa Chat-palvelussa ja toimivat sosiaalisessa mediassa. Työntekijöiden ylläpitämä ”Perheiden parhaaksi päihdeasioissa” -Facebook-sivu kerää yhteen tietoa, tukea ja keskustelua raskaus-, vauva- ja pikkulapsiajan päihteidenkäytöstä.Etsivän ja matalan kynnyksen työ on joustavaa sekä asiakkaan ja alueen tarpeista ja tilanteesta lähtevää. Pyrimme viemään toimintaamme ja palveluitamme sinne, missä odottavat, vauva- ja lapsiperheet sekä heitä kohtaavat ammattilaiset jo ovat. Tavoitteenamme on, että jokainen vauvaa odottava perhe pohtisi omaa päihteidenkäyttöään ennen vauvan tuloa, heillä ja heitä kohtaavilla ammattilaisilla olisi tietoa aiheesta sekä palveluista ja että asiasta keskusteltaisiin myös yhteiskunnallisella tasolla avoimemmin ja rohkeammin. Näin ollen tuen ja avun saaminen mahdollistuisi aiempaa paremmin sekä apua vastaanotettaisiin matalammalla kynnyksellä. Näin tuen ja avun saaminen olisi mahdollista aiempaa paremmin ja apua otettaisiin vastaan entistä matalammalla kynnyksellä.Kuntoutuksesta hyviä tuloksia ja säästöjä- Pidä kiinni -ensikodeissa on vuosittain noin 90 perhettä ja avopalveluyksiköissä noin 150 perhettä. Kuntoutus kestää ensikodeissa noin puolesta vuodesta reiluun vuoteen ja avopalveluyksiköissä 1–3 vuotta, Andersson kertoo.- Päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa ensikodeissa tehdyissä tutkimuksissa ja selvityksissä on havaittu, että äidin riittävän tiiviillä ja pitkällä kuntoutuksella on pystytty estämään huostaanottoja merkittävässä määrin. Lastenpsykiatri Pajulon tutkimuksen mukaan kuntoutuksessa olevien vauvojen kehitys oli edennyt hyvin. Kenelläkään tutkimusryhmän äideistä ei ollut vakavia päihderetkahduksia lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana eikä lasten huostaanottoja tarvittu.- Tutkimuksen merkittävämpiä tuloksia oli se, ettei hoidon alussa voida tehdä ennusteita siitä, ketkä tulevat hyötymään hoidosta ja keiden vuorovaikutus vauvan kanssa kehittyy riittävän hyväksi. Mahdollisuus hoitoon pitäisi olla kaikilla, Maarit Andersson painottaa.- Vuoden 2020 alusta Pidä kiinni -hoitojärjestelmässä on alkanut uusi tieteellinen tutkimus, jossa ulkopuoliset tutkijat selvittävät Pidä kiinni -kuntoutuksen vaikutusta vanhemmuuteen sekä ensikodeissa että avopalveluissa.Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on auttanut yhteensä yli 3 000 äitiä ja vauvaa. Yhteiskunnan kokonaissäästö on ollut noin 7 miljardia euroa koko toiminnan aikana.  

Pidä kiinni® -ensikodit ja avopalvelut:

Pidä kiinni -ensikodit ja avopalveluyksiköt sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Turussa, Kuopiossa, Kokkolassa ja Rovaniemellä. Lisäksi Jyväskylässä, Lahdessa ja Kouvolassa on Pidä kiinni -avopalveluyksiköt sekä Oulussa Pidä kiinni -ensikoti. Lisätietoja: https://ensijaturvakotienliitto.fi/tietoa-liitosta/nain-me-autamme/pida-kiinni-hoitojarjestelma/Artikkeli on julkaistu Sosiaali- ja kuntatalous -lehdessä 2/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä