Nykyinen toimintaympäristö asettaa aiempaa enemmän haasteita lasten ja nuorten psyykkiselle hyvinvoinnille. Lasten ja nuorten mielenterveyttä olisi tuettava mahdollisimman tehokkaasti sekä pystyttävä puuttumaan mahdollisiin orastaviin varoitusmerkkeihin, ja jo syntyneisiin ongelmiin, mahdollisimman nopeasti. Perheitä olisi pystyttävä tukemaan vaikeina hetkinä, oikea-aikaisesti ja riittävällä intensiteetillä, jolloin voitaisiin välttyä isommilta ja paljon vaikeammin ratkaistavilta ongelmilta.

– Globaaleiden huolenaiheiden ja vallitsevan toimintaympäristön ilmiöiden vaikutus lasten hyvinvointiin on todella ajankohtainen teema. Olin syyskuun alussa Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutettujen tapaamisessa Grönlannissa, missä meillä oli aiheena lasten ja nuorten mielenterveyden tukeminen. Siellä alkuperäisväestön keskuudessa vallitsee kollektiivinen kulttuuri, joten mielenterveyden ongelmat ja yksilökeskeinen ajattelu ovat olleet tietynlaisia tabuja tähän saakka. Yksilön oireillessa on ajateltu, että kyseessä on yhteisön ongelma, jolloin koko yhteisö mielletty sairaaksi. Meillä on menty tässä ajattelussa kokonaan toiseen ääripäähän. Minusta tuntuu, että meillä pyöritään nyt erilaisissa ongelmatulkinnoissa vahvasti yksittäisen ihmisen mielen sisällä, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen toteaa.

Pekkarinen täsmentää, että meillä Suomessa halutaan ikään kuin sanoittaa ja nähdä monenlaiset käytöshäiriöt ja sosiaaliset ongelmat, esim. neuropsykiatrisina tai sosioemotionaalisina häiriöinä, sen sijaan että pysähtyisimme katsomaan meidän yhteiskuntaa, sen rakenteita, ja pohtimaan, missä määrin niissä olisi parantamisen varaa.

– Olisi hyvä miettiä, kuinka voisimme yhteisön toimesta tukea yksilöitä ja olla sillä tavoin vahvempia. Varsinkin koronaepidemian myötä olen miettinyt paljon tämän kaltaisia asioita, kun yksilöt suljettiin pieniin ryhmiin ja nyt tämä kollektiivisuus on meillä ehkä vähän kadoksissa.

Elämme kohtalaisen turbulentissa maailmassa, millainen vaikutus tällaisella kasvuympäristöllä on lasten ja nuorten näkökulmasta?

– Maailmanpolitiikan uutisointi vaikuttaa tottakai myös lapsiin ja nuoriin. Lapset ja nuoret seuraavat hyvin paljon maailman tapahtumia, ovat aina seuranneet, ja tänä päivänä se tulee yhä lähemmäs, koska lähes jokaisella on käytössään älypuhelin, missä uutisvirta on jatkuvaa. Kyllä se varmasti aiheuttaa epävarmuutta, ahdistusta ja tulevaisuususkon heikkenemistä. Siltä osin voisi kuvitella, että ajat ovat lasten ja nuorten kannalta hyvin haastavat, Pekkarinen vastaa.

Lasten ja nuorten kanssa kannattaisi Pekkarisen mukaan käydä läpi myös huolestuttavia uutisia, suojelematta näitä liikaa, sillä ihmistä ei ole hyvä kasvattaa kuplassa.

– Luulen että aikuistenkin on vaikeaa erotella niitä asioita, joihin me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa, ja taas niitä, joissa yksittäisten ihmisten yksittäiset teot ovat aika mitättömiä. Käynnissä on nyt useita massiivisia kriisejä, kuten ilmastonmuutos ja erittäin konfliktiherkkä maailmanpoliittinen tilanne. Nämä ovat asioita, joihin yksittäinen lapsi voi omalla toiminnallaan vaikuttaa aika vähän. Keskinäisriippuvuus- ja syy-seurausmekanismit ovat äärimmäisen vaikeita hahmottaa ihan kaikille, jolloin tunne omasta vaikuttamisen mahdollisuudesta voi olla todella heikko.

Pekkarinen mainitsee, että psyykkisen minäpystyvyyden tunne on äärimmäisen tärkeää ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille, eikä sitä sovi menettää.

– Näkisin että ratkaisu on monipuolinen ihmisen sosiaalinen vahvistaminen, joka tukee myös tämän psyykettä. Maailmassa on paljon asioita, joita me emme voi hallita, koska elämme jatkuvassa epävarmuuden ajassa, ja on paljon sattuman varassa, mitä meille tapahtuu, mutta siitä huolimatta me voidaan kuitenkin elää hyvää elämää. Arjen rytmin säilyttäminen ja elämän ihmeen ihmettely on äärimmäisen tärkeää lapsen hyvinvoinnille, kuten myös huomion kiinnittäminen hyviin ja kauniisiin asioihin sekä yhdessäoloon ja lämpöön, mitä perheessä sekä ystävien kesken voi saada. On myös tärkeää muistuttaa, että jos omalla toiminnallaan ei voi kokonaan maailmaa muuttaa, pienillä teoilla voi kuitenkin tehdä parhaansa. Siinä ei saa kuitenkaan yliyrittää ja jokaisen pitää osata olla myös armollinen itselleen.

Mitkä ovat tällä hetkellä lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin suurimmat haasteet Suomessa?

– Vaikka lasten ja nuorten vakavien mielenterveyden häiriöiden esiintyvyys, esim. skitsofrenian ja bipolaarisuuden osalta ei ole kasvanut Suomessa, vaan niitä on jopa vähemmän kuin ennen, lisääntymistä on tapahtunut esim. erilaisten neurokirjon ominaisuuksien osalta. Tämä varmasti johtuu osaltaan siitä, että meillä osataan nyt aiempaa paremmin tunnistaa erilaisia ominaisuuksia. Nuorten keskuudessa ovat yleistyneet myös masennus- ja ahdistusoireet, syömishäiriöt sekä sosioemotionaaliset ongelmat. Tällä hetkellä noin 20 % ikäluokasta, jossain lapsuutensa vaiheessa, saa jonkun psykiatrisesta tai neurokehityksellisestä häiriöstä kertovan diagnoosin.

Pekkarinen myöntää että tässä puhutaan jo varsin suuresta määrästä lapsia ja nuoria. Näihin diagnooseihin sisältyvät myös erilaiset motoriset häiriöt ja oppimisvaikeudet.

– Suurella ryhmällä lapsia ja nuoria on masennusta, ahdistusta, ylivilkkautta, päihdeongelmia tai vakavia käytöshäiriöitä. Lääkärit puuttuvat näihin aiempaa herkemmin, joka näkyy määrättyjen lääkitysten lisääntymisenä. Suomessa erityisesti poikien ADHD-lääkitseminen ja tyttöjen masennusoireiden lääkitseminen on lisääntynyt merkittävästi. Puhutaan moninkertaistumisesta, myös tyttöjen kohdalla ADHD-lääkitys on lisääntynyt moninkertaiseksi, tosin siellä se osuus on vielä aika pieni verrattuna poikien tilanteeseen. Valtakunnallisesti tarkasteltuna, pojista jo yli 4 % saa ADHD-lääkettä, Pohjois-Karjalassa luku on lähes 10 %.

Pekkarinen toteaa, että yksilön kannalta on ideaalitilanne, että tämä saa apua – ja sen pitää olla kristallinkirkasta, että saa diagnoosin sekä tarvittaessa lääkitystä ja terapiaa.

– Kun tämä laajenee hyvin yleiseksi tilanteeksi ja näitä yksilöitä alkaa olemaan todella paljon, se pistää miettimään, että minkä verran kyse on yksilön ongelmasta ja missä määrin siitä ympäristöstä, jossa tämä lapsi tai nuori elää. Olisi pohdittava, mikä meidän ympäristössä on muuttunut sellaiseksi, ettei täällä pärjätä ilman diagnoosia, lääkitystä ja terapiaa. Miksi tilanne ajautuu niin pitkälle, että joudutaan tällaisten hyvinkin vahvojen toimien piiriin.

Pekkarinen näkee nykyisen elinympäristön haastavan lasten mielenterveyttä, olemalla aika vaativa.

– Meillä lapset ja nuoret kokevat aiempaa enemmän painetta koulussa ja vapaa-ajalla. Meillä on aiempaa enemmän lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa häirintää – noin 6 % lapsista joutuu kiusatuksi viikoittain.

Ympäristö luo myös paineita menestyä niin sosiaalisesti kuin myös ulkonäön osalta, jossa Pekkarisen näkemyksen mukaan sosiaalisella medialla on aika suuri rooli.

– Vaikkakin tutkimukset sosiaalisen median vaikutuksista lasten ja nuoren mielenterveyteen, eivät ole yksiselitteiset, koska sieltä saa myös hyvin paljon tukea, se voi auttaa oman viiteryhmän löytämisessä sekä avun saamisessa. En halua syyttää tässä pelkästään verkkomaailmaa, mutta kyllä se haastaa nuorta ja tekee elämästä aika levotonta. Älylaitteilla pyörivät jatkuvasti niin maailman, kavereiden kuin ylipäänsä kaikki lapsia ja nuoria koskevat asiat – ulkonäköön ja harrastuksiin liittyvät asiat, kaikki pyörivät kämmenellä koko ajan.

Pekkarinen mainitsee, että sosiaalisessa mediassa koetaan voimakkaita tunnereaktioita, joihin ihminen helposti koukuttuu.

– Kyseessä on ihan sama mekanismi kuin päihteiden käytössä, tulee voimakkaita hyvän tai pahan olon kokemuksia, jotka kuitenkin tavalla tai toisella ovat kuitenkin niin konkreettisia, että niitä hakee aina lisää. Kannustan siihen, että lasten ja nuorten kanssa olisi hyvä tehdä yhdessä pelisäännöt sosiaalisen median käyttöön, joita kaikki perheenjäsenet sitoutuvat noudattamaan.

Pekkarinen näkee, että meillä on yksilön käytöksen ja ongelmien tasolla ilmeneviä häiriöitä, mutta samaan aikaan ympäristöön liittyviä haasteita. Kun nämä tulevat yhteen, meillä on vakava ongelma.

– Ammattilaiset ja asiantuntijat kyllä myöntävät, että lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ovat kasvava haaste, mutta samalla edelleen valtaosa asiantuntijoista on sitä mieltä, että vakavat ongelmat eivät ole lisääntyneet, vaan ne vain enenevissä määrin tulevat tietoon. Heidän mukaansa hoidamme enenevissä määrin sellaisia ongelmia psyykeen puolella, joita aiemmin olisi hoidettu esim. sosiaalisella tuella.

Millaisia ratkaisumalleja on mietinnässä tai tuotu jo pöydälle?

– Suomessa on se ongelma, että apu jakautuu 300 kuntaan – erityisesti tässä lasten ja nuorten varhaisessa avussa, jota ei ole lainsäädännössä kovin tarkasti säännelty. Se on ollut hyvin kuntakohtaista, millaista apua lapsille ja vanhemmille on tarjolla, kun ongelmat ovat vasta syntymässä. Kuntakohtaisesti on ollut hyvin paljon erilaisia tapoja toimia, jotka ovat varmasti olleet ihan hyvin menetelmiä, mutta samalla ne ovat asettaneet lapset ja nuoret aika eriarvoiseen asemaan, sen suhteen mitä siellä omassa kunnassa on ollut tarjolla. Mikäli sote-reformi sujuu hyvin, se antaa leveämmät hartiat perheille tarjottavan tuen osalta, juuri varhaisen puuttumisen vaiheessa.

Kun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa pyritään synkronoimaan, Pekkarisen harras toive on, että lasten mielenterveyden tukemisessa löydettäisiin aiempaa vahvempi yhteinen sävel sosiaalityön, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välille.

– Nyt tässä on ollut havaittavissa jonkin verran pompottelua, jossa lapsia siirtyy lastensuojelun ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon välillä. Väittäisin, että monet näistä lapsista eivät tarvitsisi näistä kumpaakaan, jos he olisivat saaneet moniammatillista apua jo siellä varhaisessa vaiheessa. Odotan että sote-reformi auttaisi tähän niin, että hyvinvointialueilla pystyttäisiin luomaan sellaiset rakenteet, jotka jo varhaisessa vaiheessa pysäyttävät ja korjaavat tilannetta.

Pekkarisen mukaan tarjolla on myös haasteita koulujen oppilashuoltojen osalta, koska koulut jäävät kuntien vastuulle.

– Toivoisin nykyistä vahvempaa siltaa koulujen oppilashuollon ja sote-alueen palveluiden välille.

Vaikka matalan kynnyksen palveluiden tulisi olla automaattisesti kaikkien lasten ja nuorten saatavilla, näin ei kuitenkaan aina ole.

– Nyt kun tässä ottaa huomioon, aiemmin mainitsemani, yksilön mielen sisäisen maailman, joka oirehtii ja sitten on sosiaalinen kasvuympäristö, joka myös oirehtii, näissä molemmissa on ongelmaa. Nyt on aiempaakin tärkeämpää, että instituutioissa, joissa lapset ja nuoret viettävät aikaansa päivittäin, olisi kykyä ja osaamista vastata mahdollisiin orastaviin ongelmiin. Kyllä se koulu on sellainen paikka, missä lapset ja nuoret kohdataan. Kouluissa pitäisi olla resurssia vastata näihin tarpeisiin, koska siellä on jo olemassa olevat rakenteet.

Pekkarinen viittaa peruskoulu-uudistuksen myötä Suomessa aloitettuun oppilashuoltotoimintaan, jonka juuret ulottuvat 60-luvulle, jolloin ensimmäiset koulukuraattorit aloittivat työskentelynsä.

– Kuraattori on koulun oma sosiaalityöntekijä, lisäksi meillä on koulupsykologeja, koulujen terveydenhuolto sekä koululääkärit. Näiden pitäisi mielestäni olla hyvin vahvassa kunnossa nyt ja sitä ne eivät kyllä mielestäni tällä hetkellä ole.

Miksi koulut eivät pysty tällä hetkellä vastaamaan varhaisen puuttumisen tarpeisiin?

– Syynä ei ole yksistään koronaepidemia, koska tilanne oli heikko jo ennen koronaakin. Kouluissa on resurssipulaa koulukuraattoreiden ja -psykologien osalta, jonka lisäksi on kohdattu myös rekrytointihaasteita, koska psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä riittää kysyntää muuallakin. Lisäksi meillä on ollut ongelmia kouluterveydenhuollon järjestämisessä, eli lakisääteisiä terveystarkastuksia on jäänyt tekemättä, jolloin orastavat ongelmat jäävät herkästi myös havaitsematta.

– Korona-aika syvensi entisestään tätä jo olemassa olevaa ongelmaa, koska silloin kouluterveydenhuollosta siirrettiin työntekijöitä koronatoimiin, jolloin lakisääteiset terveystarkastukset jäivät monessa kunnassa pahasti tekemättä ja ruuhkautuivat. Sama on näkynyt myös kuraattori- ja psykologityössä, että työt ovat kasautuneet ja niitä on tullut aiempaa enemmän. Tämän palveluvelan purkaminen on tällä hetkellä kunnissa iso haaste. Tämä on osaltaan vaikeuttanut psykiatrisen erikoissairaanhoidon kuormaa, koska lähetemäärät ovat lisääntyneet ja ihmisiä jää jonoihin. Siellä yhtä lailla on ollut ongelmana työntekijöiden siirtyminen muihin tehtäviin.

Suurimmat positiiviset mahdollisuudet lasten ja nuorten arjessa tällä hetkellä?

– Jos aloitan yksilöstä, meillä on tällä hetkellä Suomessa parhaiten voivat lapset ja nuoret ikinä. Moni sosiaalinen ja terveysongelma on selätetty, verrattuna vaikkapa 30 vuoden takaiseen tilanteeseen. Meillä on vähemmän lasten tapaturmia ja somaattisia sairauksia, meillä on parempi ravitsemus, kuitenkin liikunta on valitettavasti vähentynyt, jolla on varmasti yhteyttä myös lasten ja nuorten mielenterveyteen. Meillä on kuitenkin tietoisuus siitä, miten tärkeää liikunta, ylipainon välttäminen sekä terveet elämäntavat ovat terveydelle. Suomalaiset lapset ja nuoret kokevat saavansa aiempaa enemmän huomiota aikuisilta ja keskusteluyhteys vanhempiin on aiempaa parempi. Lapset ja nuoret tekevät aiempaa vähemmän rikoksia, käyttävät aiempaa vähemmän päihteitä ja tupakkaa.

– Meillä on valtava määrä tekijöitä, jotka ovat paremmin kuin ennen. Katsoisin että meillä on fyysisesti terveitä nuoria, joiden psyykettä täytyy nyt tukea. Siihen on olemassa kaikki eväät, koska meillä on siihen tarvittavaa osaamista ja ymmärrystä, Pekkarinen iloitsee.

Pekkarisen mukaan lapset ja nuoret osaavat myös itse tuoda esille pahaa oloaan aiempaa paremmin, että aikuisten on mahdollista ymmärtää käsillä oleva vakava ongelma ja reagoida siihen.

Sosiaalisen kasvuympäristön haasteet on tärkeää tunnistaa

–Toivoisin että sosiaaliseen yhteisöön ja kasvuympäristöön kiinnitettäisiin aiempaa enemmän huomiota. Missä määrin meillä aikuisilla on aikaa huomioida lapsia ja nuoria arjessa, minkä verran kasaamme paineita lapsille ja nuorille, niin koulussa kuin vapaa-ajalla, millaiset meidän omat elämäntavat ovat, eli arkirytmi, lepo ja ravitsemus, eli millainen malli me lapsille annetaan. Mikä on meidän oman päihteiden käytön ja sosiaalisen yhteisöllisyyden tilanne. Onko meillä aikaa tavata ystäviä ja sukulaisia sekä välillä myös rentoutua. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka koskettavat kaikkia perheitä ja joita olisi välillä hyvä pysähtyä miettimään.

Pekkarinen toteaa, että lisäksi on haastavia kasvuympäristöjä, joissa on päihde- ja mielenterveysongelmia, köyhyyttä sekä ylisukupolvista turvattomuutta.

– Nämä perheet tarvitsisivat erityistä tukea, olipa se lastensuojelulta tai psykiatrian puolelta – mielellään näiden yhteistyöllä. Kaikki perheet eivät tukea tarvitse ja moni perhe pärjäisi kevyemmälläkin tuella oman yhteisönsä varassa.

Pekkarinen näkee, että ongelmat saadaan kyllä ratkaistua ja siitä on jo olemassa olevia kannustavia esimerkkejä monissa kaupungeissa ja maaseudun kyläyhteisöissä.

– Ihmiset ovat havahtuneet tekemään asioita yhdessä, tarjolla on mm. naapuriapua, asukastiloja, pop-up-kirpputoreja ja ravintolapäiviä, eli on ymmärretty että aika pienillä teoilla voidaan parantaa arjen hyvinvointia ja turvallisuuden kokemusta todella paljon.

Arkisista asioista turvallisuuden tunnetta

– Meillä on tänä vuonna ollut lapsiasianvaltuutetun toimistossa fokuksessa turvallisuus. Vaikka lapsibarometri julkaistaan vasta joulukuussa, voin ennakkotäkynä kertoa, että lapsille turvallisuuden tunnetta tuovat asiat ovat hyvin arkisia. Ja turvallisuuden tunne on vahvassa yhteydessä mielenterveyteen. Esille tulleet arkiset asiat ovat ruoka, vanhemmat, leikki ja valo. Valo yllättävää kyllä, mutta todella monet lapset ja nuoret pelkäävät pimeää. Se olisi hyvä muistaa täällä meidän pimeässä Suomessa, kun kaupungeissa sytytellään ja sammutellaan valoja.

– Pienet arkiset asiat, joita ei tule välttämättä edes ajatelleeksi, luovat toivoa, että me voidaan paljon tehdä ongelmien ehkäisemiseksi ja ehkä jopa niiden korjaamiseksi.

Minkä verran huostaanottopäätöksiä tehdään verrattuna aiempiin vuosiin?

– Huostaanottopäätösten määrissä ei ole tapahtunut muutosta, joten tilanne on lähes ennallaan. Mielestäni huostaanottojen määrää pitää edelleenkin pyrkiä vähentämään. Se on tottakai välttämätöntä silloin kun lasten terveys ja kasvu ovat vakavasti vaarantuneet, mutta se että ne kohdistuvat niin vahvasti teini-ikäisiin, ja niitä tehdään jopa aivan aikuistumisen kynnyksellä, kielii kyllä siitä, että nuorison tuki on tällä hetkellä riittämätöntä. Toivoisin että tässä käynnissä olevassa sote-reformissa kiinnitettäisiin huomiota jo hyviksi havaittuihin nuoria tukeviin toimenpiteisiin, kuten etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan, Pekkarinen muistuttaa.

Voitaisiinko huostaanottoja vähentää ennakoivilla toimenpiteillä?

Pekkarinen näkee, että mikäli perhettä ja nuorta voitaisiin tukea tiettyjen vaikeiden elämäntilanteiden läpi ennaltaehkäisevillä ja väliaikaisilla toimenpiteillä, vaikka ne olisivat hyvinkin osallistuvia, olisi se huomattavasti lievempi ja vähemmän vahingollinen interventio kuin huostaanotto.

– Huostaanotosta ja kodin ulkopuolelle sijoittamisesta on tullut jo eräänlainen automaatio, joka on niin yleistä, että siihen on paljon helpompi turvautua kuin vaikkapa 80-luvulla, jolloin huostaanotot olivat hyvin harvinaisia ja poikkeuksellisia, ns. viimeisiä toimia.

– Mikäli huostaanottoon kuitenkin päädytään, se pitäisi tehdä hyvin lyhytaikaiseksi ja tarkkojen suunnitelmien kera, eli miten kotiutuminen tapahtuu ja millaista tukea kotiin annetaan. Tällä hetkellä huostaanotot ovat pitkäaikaisia ratkaisuita. Toivoisin että lyhytaikaiset ja suunnitelmalliset interventiot olisivat yleisempiä, jolloin todellakin jokainen kivi käännettäisiin ennen huostaanottopäätöstä. Kuten, ovatko perhetyöntekijät olleet paikalla päivittäin ja riittävän intensiivisesti, ovatko vanhemmat saaneet keskusteluapua ja neuvoja siihen, miten hankalissa tilanteissa nuoren kanssa toimitaan, onko nuori päässyt päihdehoitoon ja niin edelleen. Siellä on monta sellaista kohtaa, jotka ovat usein jääneet toteutumatta. Ja siitä tullaan kysymykseen, että onko näitä palveluita edes tarjolla.

Pekkarinen peräänkuuluttaa, että lastensuojelu on hyvin äärimmäinen tuen muoto.

– Meillä hyvin paljon odotetaan ehkäiseviä toimia ja palveluita lastensuojelun puolelta. Lastensuojelu on perinteisesti hyvin äärimmäinen tuen muoto, ja vaikka siellä tunnetaankin käsite avohuolto, työskentely painottuu kuitenkin vahvasti lapsen sijoittamiseen. Mielestäni sosiaalihuollon palveluiden puolella pitäisi vahvistaa käytettävissä olevaa keinovalikoimaa.

Pekkarisen mukaan tarjolla pitäisi olla intensiivistä kotipalvelua pienten lasten perheille ja intensiivistä perhetyötä nuorten perheille, jossa perhettä autetaan ihan käytännössä. Koulun ja päihdehuollon kanssa tehtävän yhteistyön tulisi niin ikään olla vahvaa.

– On tärkeää kiinnittää huomiota myös lasten kavereihin, keiden seurassa lapset ja nuoret liikkuvat. Lasten ja nuorten elämä pyörii kuitenkin lähes täysin heidän keskinäisissä suhteissaan, joka on tärkeää ottaa huomioon heidän kanssaan työskennellessä.

Mahdollinen ratkaisu akuuttiin osaajakriisiin

– Kun meillä on niin akuutti osaajakriisi niin monella sektorilla, kunta-alalla ja hyvinvointialueilla, niin siihen täytyy voida vastata realistisesti. Ainoa keino voi olla pakittaa mitoitus- ja pätevyysvaatimuksissa. Se ei välttämättä tarkoita, että palveluiden laatu rapautuisi lopullisesti, vaan se voi antaa palveluntuottajille ja -järjestäjille enemmän joustoa sekä vapaammat kädet ja mahdollisuuden tehdä parempia ratkaisuita, tässä hyvin haastavassa tilanteessa, Pekkarinen toteaa loppuun.

lapsiasia.fi