20-vuotias Camtronic kasvaa ja kehittyy harkitusti

Robotisoitu Mazak Integrex -monitoimisorvi soveltuu vaativien sorvituotteiden valmistukseen. 
Robotisoitu Mazak Integrex -monitoimisorvi soveltuu vaativien sorvituotteiden valmistukseen. 
12.11.2021 | Teollisuus

Camtronic Oy on hienomekaniikan suunnittelu-, koneistus-, kokoonpano- ja alihankintapalveluja tarjoava ylivieskalaisyritys.

– Halu kehittyä on kuulunut Camtronicin yrityskulttuuriin alusta alkaen. Maaliskuussa yritys täytti 20 vuotta, ja koko ajan olemme rakentaneet hallittua kasvua, kertovat Camtronicin toimitusjohtaja Matti Kyrölä ja myyntipäällikkö Sauli Korkiakoski.

– Ei ole juurikaan sellaisia vuosia, ettemmekö olisi koneinvestointeja tehneet. Tällä hetkellä lastuavia koneita on 27, joista jyrsinkoneita 21 ja sorveja kuusi. Kahden viimeisimmän vuoden aikana olemme investoineet koneisiin 2,5 miljoonaa euroa, ja suunnitelmissa on jatkaa investointeja. Satsaamme automaatioon.

Investoinneilla kasvua ja jatkuvuutta

Tuore investointi on Makino-linjasto: kaksi vaakakaraista Makino a51nx -koneistuskeskusta, jotka on integroitu Makino PZ1 palettien hallintajärjestelmään. Lisäksi Camtronic on äskettäin hankkinut robotisoidun monitoimisorvin, automaattisahauslinjan sekä portaalipanostajalla varustetun CNC-sorvin.

– Investoinneilla osoitamme asiakkaillemme, että meihin voi luottaa tulevinakin vuosina. Emme ole millään tavalla himmailemassa, Kyrölä ja Korkiakoski toteavat.

Koneistaminen on Camtronicin leipälaji. Yritys on erikoistunut hienomekaniikkaan.

– Hienomekaniikan osat ovat mielestämme sellaisia, joita työntekijä pystyy siirtämään käsin ilman apuvälineitä, Matti Kyrölä määrittelee.

Pitkäaikaiset asiakkuudet kertovat luotettavuudesta

Camtronicilla on asiakkaita pienistä yrityksistä suuriin, globaalisti toimiviin konserneihin. Asiakkaat ovat pääosin kotimaisia. Pitkäaikaiset asiakassuhteet kertovat, että Camtronic on luotettava kumppani. Mukana on edelleen asiakkaita 20 vuoden takaa.

– Pitkäjänteinen yhteistyö on meille tyypillinen toimintatapa. Tavoittelemme pitkiä kumppanuuksia myös uusien asiakkaiden kanssa, sillä tuotteiston pitkäjänteinen kehittäminen on vaikeaa kertaluontoisissa projekteissa. Jatkuvuus on kehittymisen edellytys puolin ja toisin, Korkiakoski toteaa.

– Investointien ansiosta voimme hyvin ottaa uusia asiakkaita. Meille tietenkin uudet asiakkuudet ovat kasvun edellytys, lisää Kyrölä.

Laatu edellä

Laatu on Camtronicille ykkösasia, ja yritys kehittää jatkuvasti tuotteiden ja palvelun laatutasoa korkeammaksi. Kyrölän ja Korkiakosken mukaan aina kannattaa nostaa rimaa ylemmäksi, sillä liika tyytyväisyys lopettaa kehittymisen.

– Laadukkaaseen palveluun kuuluu joustavuus. Huomioimme yksilöllisesti kunkin asiakkaan tarpeet ja pystymme toimimaan hyvin dynaamisesti, Kyrölä sanoo.

– Luottamus ja luottamuksellisuus ovat tärkeitä. Hyvä yhteistyö sisältää kannattavuuden edellytykset kaikille osapuolille. Joskus asiat voivat olla vaikeitakin, mutta rakentavassa hengessä keskustelemalla ne selviävät. Asioista pitää pystyä puhumaan reilusti ja rehdisti. Jos meidän puoleltamme töllösiä tapahtuu, me korjaamme ne, Korkiakoski puolestaan kertoo.

Laatujärjestelmät käytössä vuodesta 2010

Camtronicin kyky tuottaa korkeaa laatua ei ole sattumaa, vaan taustalla on määrätietoinen laatuajattelu. Yritys sai ensimmäiset laatujärjestelmät käyttöönsä vuonna 2010, ja siitä lähtien sertifikaattien kattavuus on laajentunut.

Camtronicin HSEQ-johtamisjärjestelmän perustan muodostavat laatustandardi ISO 9001:2015 ja ympäristöstandardi ISO 14001:2015. Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmässä asioita johdetaan ISO 45000 -standardin mukaisesti.

– Sertifiointeja jatketaan tulevina vuosina. Laatujärjestelmiin panostamalla haluamme huomioida asiakkaiden tarpeet entistäkin paremmin, mainitsee Matti Kyrölä.

Vuonna 2010, samoihin aikoihin laatujärjestelmien käyttöönoton kanssa, Camtronic muutti nykyisiin toimitiloihinsa. Tiloja on sittemmin laajennettu yrityksen kehitystä seuraten, ja nyt pinta-alaa on 3 000 m2.

Osaava henkilöstö avainasemassa

– Laadusta puhuttaessa ei voida liikaa korostaa henkilöstömme ammattitaitoa ja motivaatiota. Hienomekaniikan moniosaaminen on ehdoton vahvuutemme. Erityisesti nousee esiin CAM-osaaminen, sillä meillä laaja joukko hallitsee koneiden ohjelmoinnin ja operoinnin. Henkilöstön koulutus on oleellista, jotta pysymme alan aallonharjalla, Matti Kyrölä kertoo.

– Olemme pyrkineet siihen, että porukassa ei olisi yksittäisiä "korvaamattomia" henkilöitä, vaan kaikilla olisi monipuolista osaamista kautta linjan myynnistä koneistamiseen. Tällöin löytyy aina joku, joka voi istua kaverin jakkaralle, ja työt jatkuvat, Korkiakoski kuvailee.

Camtronicin omistajina ovat yrityksen alusta lähtien olleet samat viisi miestä tasaosuuksilla.

– Voisi oikeastaan sanoa, että tämä on meidän viiden osakkaan perheyritys, jota olemme yhdessä vieneet eteenpäin, Kyrölä ja Korkiakoski kertovat.

Jälleen messuille ihmisiä tapaamaan

Kaksi vuotta sitten Camtronic ylitti liikevaihdossa tavoittelemansa viiden miljoonan euron rajan ensimmäisen kerran. Nyt tavoitteena on kuusi miljoonaa.

– Koronapandemia on heikentänyt liikevaihtoa parin vuoden ajan, mutta tällä hetkellä olemme jälleen kasvu-uralla, Matti Kyrölä mainitsee.

– Koronarajoitukset estivät myös isommat Camtronicin 20-vuotisjuhlat. Tyydyimme viettämään syntymäpäiviä keväällä vain omalla porukalla, muistelee Sauli Korkiakoski.

Miehet iloitsevat siitä, että elämä näyttää vähitellen lähtevän normalisoitumaan, ja esimerkiksi messutapahtumia on jälleen ryhdytty järjestämään. Camtronic oli syyskuussa mukana Tampereella Alihankintamessuilla ja marraskuun toisella viikolla Ruotsissa Jönköpingissä Elmia Subcontractor 2021 -messuilla.

– Sitten ovatkin jo vuorossa Pohjanmaan teollisuus -messut Seinäjoella. Tervetuloa osastollemme A 409, Matti Kyrölä ja Sauli Korkiakoski toivottavat.

Camtronic Oy on Pohjanmaan Teollisuus 2021 -messuilla osastolla A 409.

Camtronic Oy
Pohjolantie 1, Ylivieska
P. 08 410 5800
[email protected]
camtronic.net

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä