Teknologiateollisuuden tilauskannat vahvistuivat – kasvu näkyy nyt myös työllisyydessä

Facebook
05.11.2026 | Teollisuus, Yrityselämässä tapahtuu

Teknologiateollisuuden suhdannekehitys jatkuu vahvana. Kasvavat tilauskannat, lisääntyneet investoinnit ja työllisyyden paraneminen näkyvät erityisesti meri- ja puolustusteollisuudessa, mutta vaikutukset ulottuvat myös laajoihin alihankintaketjuihin ja pk-yrityksiin ympäri Suomen.

Suomen suurimman vientialan henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2026 heinä–syyskuussa edellisestä neljänneksestä noin 900 henkilöllä ja oli syyskuun lopussa 331 100. Viimeisin neljännesvuosikasvu on suurinta sitten alkuvuoden 2023, käy ilmi Teknologiateollisuuden tuoreesta tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta.

– Tämä on hieno uutinen koko Suomelle. Teknologiateollisuuden tilauskannat ovat vahvistuneet jo lähes kahden vuoden ajan, ja kysynnän piristyminen alkaa vihdoin näkyä myös työllisyydessä. Teollisuuden työllisyyden kasvu heijastuu viiveellä muillekin toimialoille ja synnyttää niihin uusia työpaikkoja, sanoo Teknologiateollisuuden johtava ekonomisti Hanne Mikkonen.

Erityisen vahvaa työllisyyden kasvu oli teknologiateollisuuden suurimmalla päätoimialalla, kone- ja metallituoteteollisuudessa, jossa henkilöstömäärä on nyt korkeampi kuin kertaakaan finanssikriisin jälkeen. Henkilöstön määrä kasvoi myös metallien jalostuksessa sekä suunnittelu- ja konsultointialalla.

Tilauskannat vahvistuivat telakoiden vetäminä

Teknologiateollisuuden yritysten tilauskantojen arvo oli syyskuun lopussa 14 prosenttia suurempi kuin kesäkuun lopussa ja 34 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tilauskannat ovat vahvistuneet jo lähes kahden vuoden ajan.

Uusien tilausten arvo kasvoi heinä–syyskuussa 19 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja peräti 50 prosenttia vuoden 2025 vastaavasta ajankohdasta. Korkeaa tilauskertymää selittävät kyseiselle neljännekselle kirjautuneet risteilijätilaukset sekä vahvassa kasvussa viime aikoina ollut puolustusteollisuus. Kaiken kaikkiaan tämän vuoden kolmatta kvartaalia voi kuitenkin kuvata hyväksi.

– Meriteollisuus ja puolustusteollisuus ovat saaneet parin viime vuoden aikana poikkeuksellisen paljon suuria tilauksia. Tämäkin on erinomainen suunta, koska nämä tilaukset tuovat työtä laajoille alihankintaverkostoille ja lukuisille suomalaisille pk-yrityksille ympäri Suomen, Mikkonen toteaa.

Teknologiateollisuuden yleistä kysyntätilannetta kuvaava tarjouspyyntöjen saldoluku oli lokakuussa +15. Saldoluku laski hieman heinäkuun korkeasta lukemasta mutta on pitkän aikavälin tarkastelussa yhä korkea. Selvästi positiivinen saldoluku kertoo markkinoiden aktiivisuudesta ja kysynnän piristymisen jatkumisesta.

Myös toteutunut tuotanto ja liikevaihto teknologiateollisuudessa ovat kasvaneet. Tuotanto koko toimialalla kasvoi tammi–elokuussa neljä prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ja kone- ja metallituoteteollisuudessa seitsemän prosenttia. Koko teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi tammi–heinäkuussa yhdeksän prosenttia ja tavaravienti kuusi prosenttia.

Susiluoto: Suomen talouskasvu on rakennettava teknologian varaan

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Taina Susiluodon mukaan alan vahva kehitys antaa Suomelle aiempaa paremmat lähtökohdat talouskasvuun. Kasvun vakiinnuttaminen edellyttää kuitenkin ennakoitavaa talouspolitiikkaa, osaajien saatavuuden turvaamista sekä tutkimus- ja innovaatioinvestointeja. Lisäksi yritykset tarvitsevat vakaan ja ennakoitavan toimintaympäristön, joka kannustaa investoimaan, kehittämään uutta ja työllistämään.

– Suomi tarvitsee nyt kunnianhimoisen vision siitä, mistä tulevien vuosien talouskasvu syntyy. Meidän tärkein valttikorttimme on teknologia ja kykymme hyödyntää sitä. Suomen tuleva kasvu rakentuu uusien teknologioiden, vähähiilisten ratkaisujen sekä synnyttämien innovaatioiden ja investointien varaan. Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta nämä investoinnit ja niiden luomat työpaikat syntyvät Suomeen, Susiluoto sanoo.

Teksti- ja kuvalähde: Teknologiateollisuus ry

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu