Pyydä tarjous

Arvonlisän kasvattamiseen tähtäävä biotalousstrategian päivitys on tervetullut

"Me voimme auttaa Eurooppaa. Juuri nyt suomalaisille vahvuuksille on tarvetta", korostaa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
"Me voimme auttaa Eurooppaa. Juuri nyt suomalaisille vahvuuksille on tarvetta", korostaa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
08.04.2022 | Teollisuus

Juuri julkaistun kansallisen biotalousstrategian päivityksen päätavoitteena on biotaloudessa tuotettavan arvonlisän kasvattaminen. Tähän tavoitteeseen kiteytyy halu luoda arvokkaita, biopohjaisia ratkaisuja aikamme suuriin haasteisiin.

Elinkeinoelämän tarpeellisuus biotalouden toteuttajana on jäänyt olemassa olevissa kansallisissa ja eurooppalaisissa strategioissa vähemmälle huomiolle. Ilman kehittyviä, biopohjaisia energia-, raaka-aine- ja tuoteratkaisuja sekä niiden markkinoille vientiä, ei strategioilla ole kuitenkaan vaikuttavuutta. Uusi biotalousstrategia tuo ne nyt huomion keskipisteeksi. Ratkaisuhakuisuus on kaivattu tulokulma biotalouspolitiikkaan.

Metsäteollisuus luo tällä hetkellä noin kolmanneksen suomalaisen biotalouden arvonlisästä. Metsäteollisuus tähtää arvonlisän kasvattamiseen jo ilmastotiekarttansa myötä. Toimiala tavoittelee noin 30 prosentin arvonlisän nousua puukuutiota kohden vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteeseen suunnataan panostamalla jatkuvasti kehittyvään metsänhoitoon, kasvavaan tuotesalkkuun ja tuottavuutta ja ympäristöystävällisyyttä sekä energiatehokkuutta lisäävään tuotantoteknologiaan.

– Tässä innovaatiotoiminnallamme on iso rooli. Olemassa olevalla tuotannolla puolestaan kilpaillaan nykyhetkessä ja luodaan tarvittavat voimavarat uusiutumiselle. Kaikkeen tarvitaan lopuksi vielä puuta kestävästi hoidetuista metsistä. Nämä asiat on hienosti huomioitu myös biotalousstrategian päivityksessä, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Vaikuttavuutta strategialle haetaan laajoin toimenpitein

Uusien biopohjaisten ratkaisujen synnyttämiseksi sekä niihin liittyvien osaamisen ja liiketoiminnan vahvistamiseksi toteutetaan biotalouden vihreän siirtymän tutkimus-, kehitys-, ja innovaatio-ohjelma. Uusien tuotteiden markkinoille viennin vauhdittamiseksi pyritään edistämään biotuotteiden pilotointi- ja demonstraatiolaitosten sijoittumista Suomeen. Lisäksi luodaan kannustimia tiiviimpään tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön, sujuvoitetaan tuotantolaitosten luvitusprosesseja sekä edistetään julkisten rahoitusinstrumenttien käyttöä sekä vauhditetaan arvonlisän kasvua datalähtöisillä palveluilla. Nämä ovat myös metsäteollisuuden näkökulmasta tarpeellisia toimenpiteitä, jotka tukevat kansallisia vahvuuksiamme

Uudistettu biotalousstrategia julkaistaan myrskyisään aikaan. Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut viimeisen kuukauden aikana radikaalisti. Muutoksilla on ollut – ja tulee olemaan – kauaskantoisia vaikutuksia monelle politiikan alueelle turvallisuudesta energiaan ja huoltovarmuudesta teollisuuteen sekä kauppaan. Biotalouden potentiaali ratkaisujen tuottajana korostuu uudessa maailmantilanteessa. Oli kyseessä sitten rakentaminen, tekstiilit, kemikaalit, polttoaineet, hygienia tai pakkaukset, siirtymällä Euroopassa kestävästi kasvatettuun, uusiutuvaan biomassaan voidaan pienentää riippuvuutta EU:n ulkopuolisista toimijoista, joiden varaan fossiilitalouden arvoketjut rakentuvat.

– Voimme kasvattaa uudistuvia raaka-aineita ja valmistaa niistä tarvitsemamme hyödykkeet eurooppalaisissa arvoketjuissa, joista tulee sen myötä iskunkestävämpiä ulkoisille shokeille. Edelläkävijänä suomalaisella biotaloudella on tässä mahdollisuus ottaa lipunkantajan rooli. Kansallista strategiaa tulisikin hyödyntää EU-tason vaikuttamiseen mahdollisimman laajasti juuri nyt, kun Eurooppa etsii kuumeisesti vaihtoehtoja fossiilitaloudesta irtautumiselle, Jaatinen painottaa.

Lähde: Metsäteollisuus ry

Muita uutisia