Globaalin kasvun myötä HANZA investoi Suomessa vahvasti uuteen kone- ja laitekantaan

Facebook
21.09.2021 | Teollisuus

HANZA GROUP on kansainvälinen teknologia-alan konserni, joka modernisoi ja virtaviivaistaa valmistusteollisuutta. Vuonna 2008 perustetun HANZAn kilpailuetu ja voimavara on laaja, oman yrityksen sisäinen osaajaverkosto, joka mahdollistaa asiakkaille parhaat ratkaisut sekä laajat tuotekokonaisuudet.

Hanzan maajohtaja Juhani Niiranen kertoo, että globaali teknologiateollisuuden kasvu on ylittänyt tänä vuonna kaikki Hanzan odotukset ja tilauskanta on kasvanut merkittävästi.

- Hanza on investoinut vahvasti tuotantokapasiteetin kasvattamiseen sekä valituilla toimialoilla erikoistumiseen. Kasvaneeseen tilauskantaan olemme reagoineet nopeasti ja olemme tehneet merkittäviä uusia kone- ja laiteinvestointeja, jonka kautta pyrimme varmistamaan kapasiteetin ja laadun riittävyyden jo olemassa oleville ja uusillekin asiakkaille

- Tänä vuonna olemme investoineet Suomessa jo noin 2 miljoonan euron edestä ja tulemme vielä investoimaan n. 3 miljoonan euron edestä, kuten juuri julkaistussa lehdistötiedotteessa kerrotaan. Olemme hankkineet Suomeen muun muassa säiliövalmistuslinjan sekä siihen liittyvän laboratoriolaitteiston. Lisäksi koneistuskapasiteettia on nostettu mm. Mazak multiplex W200Y monitoimisorvin sekä Doosan TT 1800 monitoimisorvin myötä, Niiranen kertoo.

Lisää kapasiteettia ja tuotantovastuun jakamista

- Meidän asiakaskunta koostuu pääsääntöisesti kotimaisista mobiilien työkoneiden valmistajista. Hanza Suomen toimintojen palvelutarjontaan kuuluu muu muassa erilaisten liikkuvien työkoneiden, moottoreiden sekä hydraulisten komponenttien ja osakokoonpanojen valmistus, Niiranen kertoo ja jatkaa:

- Suomessa meillä on kolme yksikköä. Joensuussa Hanza Levyprofiili Oy, joka valmistaa levy- ja metallirakenteita mobiileihin työkoneisiin. Iisalmessa toimii puolestaan hienomekaaniseen koneistukseen erikoistunut Hanza Toolfac Oy, jossa valmistetaan erittäin korkean vaatimustason koneistettuja komponentteja sekä tehdään mm. venttiilien kokoonpanoa ja testausta. Heinävedellä sijaitsee monialainen Hanza Metalliset Oy, jonka toimintaan kuuluu teräsrakennevalmistusta, kokoonpanoja sekä koneistusta. Heinäveden yksiköstä voimme tarjota myös mm. logistiikkapalveluja asiakkaillemme.

- Jatkossa Hanzan tuotantovastuuta koneistustarpeiden osalta tullaan jakamaan myös Hanza Metalliset Oy:n yksikköön, jonka johdosta kapasiteetin lisäämiseksi koneistusinvestointeja tullaan tekemään myös Heinävedelle, Niiranen selvittää.

Hanza Groupin tekemät yritysostot ovat käsittäneet pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Niirasen mukaan yhtiön strategian mukaista on jatkaa kasvua vastaavalla toimintamallilla, orgaanisen kasvun lisäksi, myös tulevaisuudessa. Viimeisin Hanzan yritysosto oli Suomen Levyprofiili Oy maaliskuussa 2021.

Hanza Groupin tekemien yritysostojen kautta yhtiöllä on entistä vakaampi tilanne Suomessa. Hanzan Suomen Clusterissa työskentelee nyt noin 220 työntekijää. Kansainvälisellä Hanza Groupilla heitä on kokonaisuudessaan noin 1 700. Yrityksellä on tuotantoa seitsemässä maassa eri puolilla maailmaa. Yritys on myös listattu Ruotsin Nasdaqin päälistalle.

Luotettava valmistuskumppani

- Haluamme mieltää itsemme valmistuskumppaniksi ja olla asiakkaillemme enemmän kuin pelkkä alihankkija. Olemme lähellä asiakasta ja tarjoamme asiakkaille jopa valmistusmenetelmien kehittämispalveluita, että tuotteet saadaan valmistettua mahdollisimman kustannustehokkaasti. Pyrimme osallistumaan tuotesuunnitteluun, jotta valmistuksen näkökohdat tulevat huomioitua. Tällä parannamme sekä laatua että kustannustehokkuutta.

Konkreettisin esimerkki tästä on Niirasen mukaan tilanne, jossa istutaan samassa pöydässä asiakkaan suunnittelijan kanssa.

- Suunnittelijalla on tietty näkemys tuotteesta, jonka yksityiskohtia käydään läpi meidän valmistusteknologia-asiantuntijoiden kanssa. Tällaisen yhteistyön kautta saadaan valittua oikeat työkalut ja valmistusmenetelmät, jolloin asiakkaan lopputuotteesta muodostuu mahdollisimman kilpailukykyinen. Suunnitteluyhteistyön kautta voidaan ottaa kantaa myös tuotteen ominaisuuksiin, jotta ne pystyttäisiin valmistamaan mahdollisimman tehokkaasti olemassa olevilla koneilla ja laitteilla. Tästä saatavat hyödyt ovat moninaiset asiakkaan suuntaan.

Niiranen mainitsee, että suunnitteluyhteistyön kautta tuotteiden laatu paranee ja niiden elinkaari voi jopa pidentyä.

- Hintakilpailukykyiset tuotteet pysyvät myös paremmin markkinoille, Niiranen sanoo.

Taustalla ison konsernin tuki

Hanzan yritysten taustalla toimii vahva iso konserni, jolla on monialaista teknologista osaamista. Muissa Hanzan valmistusklustereissa on mekaanisen valmistuksen lisäksi mm. elektroniikan sopimusvalmistusta, kuten johtosarjoja, piirikortteja ja kompasseja. Tätä kautta tuotteisiin tarjottava kokonaisuus on todella laaja.

- Voidaan lähteä tietystä olemassa olevasta tarjonnasta liikkeelle ja täydentää sitä vähitellen muilla konsernin tarjoamilla mahdollisuuksilla. Pystymme toimimaan käytännössä asiakkaan kumppanina niin, että asiakas saa ostettua kaiken tarvitsemansa yhden luukun periaatteella. Voimme tehdä tarvittavat hankinnat asiakkaan puolesta, jolloin asiakkaan ei tarvitse tuhlata omia hankintaresurssejaan eri toimittajien etsimiseen. Tätä mahdollisuutta hyödynnetään kasvavassa määrin meidän asiakaskunnassa,sillä siellä on havaittu toimintamallin edut, Juhani Niiranen linjaa.

www.hanza.com

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä