
Kierrätysteollisuus tyytyväinen jäteveron laajentamisesta

Kierrätysteollisuuden toimitusjohtaja Mia Nores.
02.05.2025 | Teollisuus
Kierrätysteollisuus pitää jäteveropohjan laajentamisesta hyvänä avauksena. Päätös kannustaa investointeihin sekä uuden teknologian kehittämiseen. Kaatopaikalle vietäviä jätteitä koskeva jätevero voitaisiin kuitenkin laajentaa vaiheittain koskemaan kaikkia loppusijoitukseen meneviä jätteitä. Jäteverolla olisi mahdollista nostaa valtion verokertymää jopa 200 miljoonaan euroon vuositasolla. Kierrätysteollisuus esittää hallitukselle pitkän aikavälin tiekartan laatimista.
Kierrätysteollisuus ry kiittää hallitusta puoliväliriihessä tehdystä päätöksestä laajentaa jäteveropohjaa.
– On ilahduttavaa, että hallitus huomioi päätöksessään sekä ympäristön että talouden. Jätevero ohjaa materiaaleja pois kaatopaikoilta kohti kierrätystä ja uusiokäyttöä. Tämä on konkreettinen askel kohti korkeampaa kiertotalousastetta, joka on Suomessa edelleen vain 2,4 prosenttia – yksi EU:n alhaisimmista, sanoo Kierrätysteollisuuden toimitusjohtaja Mia Nores.
Vaikka Kierrätysteollisuus esitti laajempaa, jopa satojen miljoonien eurojen uudistusta, pitää se nyt tehtyä 10 miljoonan euron veropäätöstä tärkeänä avauksena. Päätös lisää luottamusta alan toimintaympäristöön ja kannustaa investointeihin sekä uuden teknologian kehittämiseen.
Jäteverolla on suuri ohjauspotentiaali. Pelkästään kaatopaikoille päätyvien maa- ja kiviainesten osalta vero voisi ohjata kymmeniä miljoonia tonneja materiaalia uudelleenkäyttöön. Kierrätysteollisuus muistuttaa, että jätevero toimii vain, jos se kattaa riittävän laajasti loppusijoitukseen menevät jakeet.
– Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta edellyttää, että materiaalit pysyvät kierrossa. Jätevero on keskeinen taloudellinen ohjauskeino, jonka avulla tämä voidaan saavuttaa, Nores painottaa.
Kierrätysteollisuus kehottaa hallitusta laatimaan vielä kuluvan hallituskauden aikana pitkän aikavälin tiekartan, joka ohjaa jäteveron laajentamista vaiheittain kaikkiin loppusijoitukseen meneviin jätteisiin. Jäteverolla olisi mahdollista nostaa valtion verokertymää jopa 200 miljoonaan euroon vuositasolla – samalla kun se edistäisi kiertotalouden investointeja ja vihreää siirtymää.
Lähde Kierrätysteollisuus ry
Haluatko oman yrityksen esille tähän?