Pyydä tarjous

Pohjoinen on valttia Suomen energiamurroksessa

Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovinen
Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovinen
15.11.2022 | Teollisuus

Uudessa geopoliittisessa tilanteessa pohjoinen on avainasemassa valtakunnan energiaratkaisuissa, kun Venäjän eristäminen nopeuttaa murrosta ja pakottaa löytämään ratkaisuja omavaraisuuden lisäämiseen. Ennen vanhaan valjastettiin pohjoisen joet teollistuvan Suomen tarpeisiin, ja nyt pohjoinen tuuli puhaltaa ilmastomuutoksen torjunnassa sekä huoltovarmuuden ja hyvinvointimme vahvistamisessa.

Pohjoinen on tuulivoiman tuotantoon erinomaisen hyvää aluetta, sillä täällä on tilaa, tuulta ja kykyä toteuttaa tuulivoimainvestointeja. Jo nyt yli puolet Suomen tuulivoimasta tuotetaan pohjoisessa. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsee noin 40 % Suomen tuulivoimasta ja potentiaalia tuotannon lisäämiseen on edelleen merkittävästi. Myös Lapissa ja Kainuussa tuulivoiman rooli kasvaa. Ilmapiiri on tuulivoimainvestoinneille varsin hyvä ja tuotantoon on sopivat olosuhteet. Myös merialueet ovat hyödynnettävissä, joten pohjoisen investoinnit moninkertaistavat tuulivoimatuotannon Suomessa.

Kaiken kaikkiaan hajautetun energiantuotannon tarve kasvaa entisestään. Kestävän kehityksen kannalta on tärkeää, että fossiilisista energialähteistä luovutaan ja niitä korvataan päästöttömillä vaihtoehdoilla. Maa-, aurinko-, ja tuulienergia ovat jatkossa tärkeitä energiantuotantomuotoja, vesi- ja ydinvoimaa unohtamatta. Myös bioenergialla on paikkansa. Biokaasun tankkausverkoston laajempi kattavuus toisi vaihtoehtoja liikennepolttoaineiden osalta.

Vety on tulevaisuudessa oleellinen osa päästötöntä energiatuotantoa. Pohjoisessa on vetyyn liittyvää monipuolista huippuosaamista, joka ratkaisee monia tuotantoon liittyviä haasteita. Perämeren ympäristön vetysuunnitelmia on selvitetty ja alueella on jo tuotantoa, valmiutta lisätuotantoon sekä laajaa kiinnostusta vedyn käyttöön. Vedyn tuotanto vaatii runsaasti uusiutuvan energian tuotantoa, johon puolestaan on tarjolla tuulivoimaa. Lisäksi alueella on kattava sähkönsiirtoverkko, jota vahvistetaan lähivuosina entisestään.

Tuulivoiman lisääminen ja vetytalouteen siirtyminen auttavat irtautumaan fossiilisista polttoaineista. Myös teollisuutta on järkevää sijoittaa lähelle energiantuotantoa, millä vähennetään energian siirrossa tapahtuvaa hävikkiä ja energian siirtoon liittyviä investointeja. Pohjoista osaamista on mahdollista hyödyntää kestävästi mm. kaivos- metsä- ja elintarviketeollisuuden tarpeisiin samalla varmistaen, että myös erämaita luontomatkailuun riittää jatkossakin.

Pohjois-Suomi on nähtävä teollisuuden ja tehtaiden sijoituspaikkana, joissa tuotetaan lähellä tuotetulla vihreällä energialla laadukkaita korkean jalostusarvon tuotteita.

Jari Tuovinen, toimitusjohtaja, Oulun kauppakamari