Suomen teollisuudelle merkittävä liiketoimintamahdollisuus
25.09.2024 | Teollisuus
Hiilidioksidista valmistetuille tuotteille tulee Euroopassa suuri kysyntä matkalla kohti hiilineutraaliutta, ja erityisesti Suomen teollisuudella on tässä merkittävä liiketoimintamahdollisuus. VTT:n tuoreen selvityksen mukaan CCU-tuotteiden arvo Suomessa voisi olla vuoteen 2040 mennessä jopa seitsemän miljardia euroa vuodessa.
Suomen teollisista hiilidioksidipäästöistä syntyy vuosittain kymmeniä megatonneja bioperäistä, fossiilista ja jätelähtöistä hiilidioksidia. Jos tästä biogeenisestä hiilidioksidista käytettäisiin noin neljännes hiilidioksidipohjaisten CCU-tuotteiden (talteen otetun hiilidioksidin hyödyntäminen) valmistukseen, saataisiin Suomeen uutta teollista tuotantoa, fossiilisia tuontipolttoaineita saataisiin korvattua kotimaisella polttoainetuotannolla ja Suomen hiilidioksidipäästöt vähenisivät huomattavasti.
Lisäksi uudet tuotantolaitokset voisivat työllistää suoraan yli tuhat työntekijää, arvioi Teknologian tutkimuskeskus VTT tuoreessa raportissaan. Selvityksen ovat tilanneet Energiateollisuus, Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus.
Hiilidioksidin talteenotto ja hyödyntäminen on tunnustettu keskeiseksi teknologiaksi EU:n ilmastonmuutoksen hillintäkeinojen joukossa. Suomella puolestaan on Euroopassa erityisluontoinen asema merkittävänä bioperäisen hiilidioksidin lähteenä.
Hiilidioksidipäästöjen hyötykäyttö tarkoittaa teollisuudelle mittavia uudistumistarpeita, mutta CCU-tuotteiden globaalin markkinan odotetaan kasvavan vuoteen 2050 mennessä jopa 1000–3400 miljardiin dollariin vuodessa. Suomessa vuoteen 2040 mennessä talteen otetusta hiilidioksidista valmistettujen tuotteiden arvo voisi melko maltillisillakin oletuksilla olla vuosittain jo seitsemän miljardia euroa.
Hiilidioksidia on saatavilla Suomen teollisuudessa ympäri vuoden, esimerkiksi metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää biogeenistä hiilidioksidia. Kiinnostavimpia CCU-tuotteita ovat muun muassa lento- ja meriliikenteen fossiilittomat polttoaineet, maantieliikenteen sähköpolttoaineet sekä teollisuuden epäorgaaniset materiaalit. Hiilidioksidia hyödyntäen voidaan valmistaa myös muoveja, kemikaaleja ja rakennustuotteita. Lisäksi rakennuksiin käytettävät, CCU-tuotteista valmistetut muovit ja eristeet voivat varastoida hiilidioksidia vuosikymmeniksi, mineraaliset tuotteet jopa pysyvästi.
Tekstilähde: Teknologiateollisuus ry
Haluatko oman yrityksen esille tähän?