Teollisuuden, työmaiden ja kiinteistöjen sähkönjakelulaitteille ja -järjestelmille lisää käyttöikää, turvallisuutta ja taloudellisia vaihtoehtoja

Facebook
29.05.2020 | Teollisuus
JT-Export Oy Ltd on 10 kV ja 20 kV muuntamoiden ja sähkönjakelujärjestelmien saneeraaja. Yrityksen palvelu- ja laitevalikoimiin sisältyy laajasti sähkönjakelujärjestelmien ja -laitteiden erilaisia kartoitus-, suunnittelu-, koestus-, mittaus-, tarkastus-, modifiointi-, korjaus-, sekä asennuspalveluja. Näiden lisäksi JT-Export Oy vuokraa puisto- ja konttimuuntamoita, sekä varavoimakoneita ja myy pääsääntöisesti uusiolaitteita. Päämarkkina-alue on Suomi, mutta laitekauppaa tehdään maailmanlaajuisesti.Yrityksen alku on kutkuttava tositarina. Toimitusjohtaja Jukka Sikanen kertoo, että toiminta alkoi ikään kuin vahingossa. - Vuonna 2007 eräs nigerialainen kauppias halusi ostaa meiltä muuntajia. Siitä käynnistyi idea käytettyjen sähkönjakelulaitteiden uudelleenkäytöstä. Toiminta lähti jalostumaan ja JT-Export Oy perustettiin vuonna 2012, jolloin myös Nigerian kauppa alkoi vahvistumaan toden teolla. Olemme tähän päivään mennessä lähettäneet Nigeriaan arviolta noin 150 lähetystä; merikontteja, joihin mahtuu noin 26.000 kiloa muuntajia, Sikanen kertoo.- Ydinajatuksemme on tuottaa lisäarvoa huoltamillemme, tarvittaessa uudelleen modifioiduille sähkönjakelulaitteille, Sikanen määrittelee ja korostaa samalla, että kaikki tuotteet on tarkastettu, huollettu ja niillä on takuu. Käytetyt sähkönjakelulaitteet - taloudellinen ja ekologinen valinta- JT-Export toteuttaa muuntamoiden saneerauksia mm. erilaisiin teollisuuskiinteistöihin ja -laitoksiin esim. heikon kunnon, mitoitusongelmien, sekä henkilö-, ympäristö-, ja paloturvallisuuspuutteiden ratkaisemiseksi.- Suunnittelemme ja toteutamme muuntamoiden saneeraukset uusiolaitteilla joko kokonaan tai osittain, valottaa Sikanen yrityksen toiminta-ajatusta muuntamoiden saneerauksissa ja lisää muuntamon haltijalle uusiolaitteilla toteutetun saneerauksen merkitsevän nopeutta ja taloudellista etua käyttövarmuuden, sekä palo- ja henkilöturvallisuuden parantuessa lisäksi.- Sähkönjakelujärjestelmien saneerauksen lisäksi suurvirtaisten pienjännitekeskusten toteutuksia tehdään paljon uusiotuotteilla. Suunnittelemme, modifioimme, asennamme ja tarkastamme 630 A - 3150 A pienjännitekeskukset asiakkaillemme nopealla toimitusajalla ja järkevällä hinnalla, kertoo Sikanen.Kiertotalouden moniosaaja- Meillä on yli 50 vuoden kokemus sähköalan kunnossapidosta, käytöstä ja tarkastuksista. Yrityksen kantavana voimana on kokenut ja ammattitaitoinen henkilöstö yhdistettynä rautaiseen asiakaspalveluun. Jatkuvan kehittämisen ja investointien ansiosta olemme pystyneet kasvattamaan toimintaamme tasaisesti. -Vaikka uusiolaitteillamme on pitkä käyttöikä, on myös tilanteita, joissa käytämme uusia laitteita. Katsomme aina kokonaisuutta ja toteutamme ratkaisut parhailla mahdollisilla vaihtoehdoilla, kertoo Sikanen ja jatkaa yleistä pohdiskelua kiertotaloudesta ja uusiokäytöstä.- Kiertotalous -ajattelun mukaisesti uusiokäyttö on paras mahdollinen keino hyödyntää olemassa olevia materiaaleja. Mikä parasta, näitä laitteita voidaan uusiokäyttää monilta osin useamminkin, kuin vain kertaluonteisesti. Uusiokäyttöön sopimattomat laitteet ja komponentit kierrätämme uusioraaka-aineeksi vastuullisten yhteistyökumppaneidemme kautta, päättää Sikanen.Artikkeli on julkaistu Teollisuusuutiset-lehdessä 2/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä