Tiedolla johtamisen ratkaisulla olet askeleen edellä kilpailijoitasi

Facebook
17.05.2019 | Teollisuus
Oiwa Solutionin asiantuntijat ovat erikoistuneet tiedolla johtamisen ratkaisuihin ja auttavat tekemään liiketoiminnan ennustamisesta ja päätöksenteosta yksinkertaisempaa ja helpompaa. Dataa oikein varastoimalla ja jalostamalla siitä saadaan visuaalista ja helposti ymmärrettävää niin, että ajantasainen tieto on aina saatavilla. Yrityksen toteuttamat projektit koostuvat tietovarastoinnin, raportoinnin, data-analytiikan ja tiedolla johtamisen kombinaatioista. – On hankalaa yhdistellä tietoja esim. asiakas- ja tuotekannattavuuksien tai laskutusasteiden saamiseksi, jos asioita kirjataan eri järjestelmiin. Tietovarastoinnin avulla kaikki laskennat automatisoidaan ja toteutetaan vain kerran yhteen paikkaan, eikä joka raportille erikseen, joten tekeminen on tehokasta. Saavutettavien säästöjen määrä riippuu aina yrityksestä, mutta merkittävä säästö tulee jo siitä, että kaikki tieto saadaan tätä kautta automaattisesti. Monessa yrityksessä raportteja tehdään vielä käsin, ja se voi viedä työaikaa useita päiviä kuukaudessa. Automaattiset prosessit eivät tee myöskään inhimillisiä virheitä. Kun tämä ratkaisu tehdään kerran, siitä eteenpäin saadaan joka kuukausi kustannussäästöä. Ratkaisujemme avulla on pystytty parantamaan myös mm. toimitusvarmuutta, hävikkiä ja asiakastyytyväisyyttä, joten puhutaan isoista asioista. Mitä nopeammin tämän asian laittaa kuntoon, sitä suuremmat säästöt siitä saa jatkossa, Oiwa Solutionin toimitusjohtaja Hanna Ikkala painottaa.Lue koko artikkeli näköislehdestä sivulta 31.Teollisuusuutiset 3/2019

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä