Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy – osaamista, yrittäjyyttä ja alueen vetovoimaa

Facebook
05.06.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy (Kehy) vastaa Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden kuntien toimivien ja aloittavien yritysten neuvonnasta, elinkeinopoliittisten projektien toteuttamisesta ja rahoituksesta sekä yhtiöjärjestyksen mukaisten muiden palveluiden järjestämisestä yhtiön toimialueella. Kehy kuuluu myos Suomen Uusyrityskeskukset ry:n valtakunnalliseen verkostoon, joka tekee ainoana Suomessa laatusertifioitua aloittavan yrittäjän neuvontaa.- Asiantuntijamme antavat luottamuksella maksutonta, henkilökohtaista neuvontaa Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven asukkaille ja yrityksille. Me Imatran seudulla uskomme kolmeen asiaan: ihmisiin, uskallukseen ja kovaan työhön. Meidän kautta tehdyt suunnitelmat toteutetaan tehokkaasti, sanoo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy:n toimitusjohtaja Antti Oravuo.Uusien yritysten määrä kovassa kasvussa alkuvuonnaImatran seudulla perustettiin alkuvuodesta uusia yrityksia reippaaseen tahtiin. Korona epidemian laajetessa myös Kehyn toimenkuva sai uusia piirteitä: vähintään puolessa neuvontatapauksista käsiteltiin koronapandemian seurauksia, mutta perustamisneuvonnallekin on ollut jatkuvaa kysyntää.- Kehyn kautta perustettujen yritysten lukumäärä oli hurjassa kasvussa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Kasvua edelliseen vuoteen oli 62% ja viime vuosikin oli ennätysvuosi, jolloin meidän neuvonnan kautta perustettiin Imatran seudulle yhteensä 78 yritystä, kertoo Oravuo.- Vuodenvaihteen jälkeen ei olisi voinut kuvitella, että koronasta tulisi maailmanlaajuisesti näin iso kriisi ja jopa näin nopeasti. Sen vaikutukset alkoivat näkymään vasta maaliskuun loppupuolella. Meidän yritysneuvojilla on ollut moninkertainen määrä asiakkaita normaalioloihin verrattuna. Heille on ollut kuitenkin sydämenasia huolehtia alueensa yrityksistä ja palvella yrittäjiä kriisin keskellä, jatkaa Oravuo.Yrityksiä syntyy koronakriisistä huolimattaVaikka korona on vaikuttanut poikkeuksellisella tavalla yrittäjyyteen, ei yritysten perustaminen ole lakannut kriisin aikana. Suomen Uusyrityskeskukset ry on arvioinut yhdessä Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa, että yritysten perustaminen olisi vähentynyt koronaepidemian myötä 15-25 prosenttia alkuvuoteen verrattuna.- Notkahdus perustamisluvuissa on maltillinen, kun ottaa huomioon, miten voimakkaasti korona iski yrittäjyyteen. On olemassa paljon myös niitä toimialoja, joilla koronan vaikutus tuotteen tai palvelun kysyntään on neutraalia tai jopa positiivista. Ihmiset osaavat myös katsoa koronakriisin yli ja nähdä, että tilanne tasaantuu ennen pitkää, toteaa Oravuo.- Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy kannustaakin yrityksiä hyödyntämään korona-aikaa tuotteiden kehittämiseen ja sopeuttamiseen muuttuneeseen tilanteeseen. Tukea on saatavilla sekä Ely-keskuksilta että Business Finlandilta niin, että yritykset voisivat parantaa omia toimintaedellytyksiään. Tärkeää on suunnata katse tulevaisuuteen. Kestävyys ja digitaalinen ostettavuus ovat nyt ja jatkossa entistä tärkeämmässä roolissa, sanoo lopuksi Oravuo.Artikkeli on julkaistu Kaakkois-Suomen Yritysmaailma -lehdessä 1/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä