ITR Finland – markkinajohtaja maanrakentamisen tukena

Facebook
30.03.2023 | Yrityselämässä tapahtuu

ITR Finland on maanrakentamisen kumppani, jonka asiantuntijuus ja varaosaaminen pitää asiakkaidensa liiketoiminnan ja rakentamisen rattaat pyörimässä. ITR Finland on myös osa kansainvälistä USCO ITR-konsernia, joka on maailmanlaajuinen maansiirtokoneiden varaosien, telaston komponenttien sekä kauhan kulutusosien toimittaja ja valmistaja.

Vuosi sitten italialainen Usco S.p.a osti Ab A. Häggblom Oy:ltä maansiirtokoneiden varaosien sekä alavaunuvalmistuksen liiketoiminnan. Samalla yrityksestä muodostui oma itsenäinen yhtiö, joka alkuvaiheessa toimi nimellä ITR Häggblom. Uuden, selkeämmän brändäyksen myötä toiminta tunnetaan jatkossa ITR Finland.

- Emoyhtiö Usco S.p.a:n myötä olemme saaneet suoran yhteyden tuotteiden valmistukseen. Nyt voimme esimerkiksi tarjota asiakkaalle komponentteja, jotka valmistetaan omilla tehtailla asiakkaan tarpeiden mukaisesti, mikäli niitä ei entuudestaan valikoimista löydy. Myös tuotteiden laadunvalvonta on omissa käsissä. Tämä avaa huikean mahdollisuuden osaamisen ja myös tarjonnan laajentamiseksi, sanoo ITR Finlandin kaupallinen johtaja Pasi Eskola.

Vahva asiantuntemus ja asiakaslähtöisyys

ITR Finland on koneyrittäjien ja -urakoitsijoiden luottokumppani ja kestävä lenkki, jonka asiantuntijuus ja luotettavuus pitää rakentamisen saumattoman ketjut pyörimässä ja koneet liikkeessä.

- Olemme vahvasti varastoiva, nopeasti toimittava ja asiantunteva maanrakentajan ykköskumppani. Henkilökuntamme palvelualttius, tekninen osaaminen ja asiantuntevuus takaa aina nopean avun haastavissakin tilanteissa. Me koulutamme, kuuntelemme ja autamme ennakoimaan ja varautumaan toistuviin varaosatarpeisiin. Meidän kanssamme toimiminen on mutkatonta ja henkilökohtaista, sanoo Eskola ja jatkaa:

- Myyjillämme on erittäin laaja ja pitkä kokemus edustamistamme tuotteista. Meille on tärkeä tietää mahdollisimman paljon asiakkaan toimialasta, kalustosta sekä sen käyttökohteista. Asiakkainamme ovat maanrakennusyritykset, koneliikkeet, huoltokorjaamot sekä yhden koneen yrittäjät eli käytännössä kaikki, jotka tarvitsevat maansiirtokalustoon liittyviä tuotteita.

Espoon toimipisteessämme on erittäin vahva moottorivaraosien ja huoltokomponenttien tuntemus ja osaaminen. Kuvassa on Dick Grönberg, joka vastaa Espoon toimipisteen kulutus- ja varaosa myynnistä.

Nopeat varaosatoimitukset kaikkialle Suomessa

ITR Finlandilla on Kokkolassa iso keskusvarasto, josta löytyy laaja valikoima kulutusosakomponentteja alavaunuihin ja kauhoihin.

- Valikoimamme mahdollistaa erittäin nopeat toimitusajat. Mikäli tuote löytyy hyllystä, tavara lähtee asiakkaalle yleensä vielä saman päivän aikana. Tarvittaessa saamme Pohjois-Italian päävarastolta tavaraa hyvinkin nopeasti, jos tarve niin vaatii. Tietojemme mukaan varastomme on pohjoismaiden suurimpia.

ITR Finlandin maansiirtokoneiden varaosien varasto ja valikoima on Suomen laajin. Valikoimassa vahvimmin on edustettuna telaston komponentit, kumitelat, kauhojen kulutusosat, moottoreiden varaosat sekä myös monet muut alaan kuuluvat tuoteryhmät.

Huollot myös paikan päällä

ITR Finland toimii tiiviissä yhteistyössä huolto- ja korjaamotoimintaa harjoittavien tahojen kanssa. Esimerkkinä luottokumppaneista ovat Espoossa sijaitseva General Construction Equipment Service Finland Oy (GCE) sekä Korjaamo Salmela Oy Perhosta. Molemmilla on täysin varusteltuja huoltoautoja, joka mahdollistaa huoltojen ja korjausten tekemisen asiakkaan luona. Kumppanuuden avulla saadaan asiakkaalle tarjottua parasta mahdollista palvelua, jotta tuottavat koneet olisivat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Salmela palvelee asiakkaita ympäri Suomen ja GCE koko pääkaupunkiseutua.

www.itr-finland.com

Usco S.p.a on globaali maansiirtokoneiden kulutus-, vara- ja alkuperäisosien valmistaja ja jakelija. Vuonna 1989 perustetun yhtiön kotipaikka on Italian Modenassa. Tällä hetkellä Usco S.p.a:lla on valmistusta useissa eri maissa sekä myynti- ja jakeluyhtiöitä kaikkiaan 40 kpl kaikilla eri mantereilla. Usco S.p.a työllistää globaalisti noin 2 000 työntekijää. Usco S.p.a konserniliikevaihto vuonna 2022 oli noin 900 M€.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia