Joka viidennellä pk-yrityksellä akuutteja vaikeuksia löytää työvoimaa

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
23.09.2024 | Yrityselämässä tapahtuu

– Osaavan työvoiman löytyminen on edelleen merkittävä ongelma pk-yrityksille, vaikka työttömyys on hieman lisääntynyt, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Kesä ei tuonut muutosta pk-yritysten työvoimapulaan. Noin kolmannes (32 prosenttia) pk-yrityksistä raportoi vaikeuksista löytää osaavaa työvoimaa, ilmenee tuoreesta Yrittäjägallupista. Osuus on sama kuin kesäkuun kyselyssä.

– Tarvitsemme toimia monella rintamalla. Pitää madaltaa työllistämisen riskejä, kannustaa työttömiä ja työvoiman ulkopuolella olevia työelämään, lisätä työperäistä maahanmuuttoa ja panostaa ammatilliseen koulutukseen, Pentikäinen toteaa.

– Hallitus on tehnyt osin oikeita asioita mutta myös asioita, jotka voivat vaikeuttaa yritysten mahdollisuuksia saada osaavaa työvoimaa. On tärkeää, että työperäistä maahanmuuttoa edistetään eikä ammatillista koulutusta vaurioiteta liialla säästämisellä.

Tilanne on jonkin verran helpottunut viime vuosina. Vielä tammikuussa 2020 lähes puolet (46 prosenttia) pk-yrityksistä raportoi vaikeuksista löytää osaavaa työvoimaa.

Yrittäjägallupiin vastasi 14.–26. elokuuta 1 112 mikro- ja pk-yritysten edustajaa.

Akuutteja vaikeuksia joka viidennellä

Eniten vaikeuksia työvoiman löytymisessä on yli viisi henkeä työllistävillä, joista lähes 60 prosenttia kertoo vaikeuksista löytää osaavaa työvoimaa. Toimialoista eniten vaikeuksia on teollisuudessa (53 prosenttia) ja alueellisesti Pohjois-Suomessa (42 prosenttia). Vähiten vaikeuksia on pääkaupunkiseudulla ja asiantuntijapalveluissa.

Akuutteja vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa on joka viidennellä pk-yrityksellä. Tilanne ei ole muuttunut kesän aikana. Ongelmia on eniten Pohjois-Suomessa.

– Yritysten on myös tärkeää huolehtia omasta työnantajakuvastaan, panostaa hyvään johtamiseen ja pitää huolta tekijöistään. On syytä muistaa, että hyvä kello kuuluu kauas, mutta huono vielä kauemmaksi, toimitusjohtaja Pentikäinen sanoo.

Työvoimapula estää kasvua

Osaavan työvoiman puute on myös laajalti pk-yritysten kasvun este. Joka viides pk-yritys kertoo, että osaavan työvoiman puute on ollut kasvun este. Osuus on alhaisimmillaan sitten tammikuun 2020, jolloin asiaa kysyttiin ensimmäisen kerran. Eniten osaavan työvoiman puute on ollut kasvun este yli kymmenen henkeä työllistävillä (40 prosenttia), teollisuudessa (37 prosenttia) ja Pohjois-Suomessa (30 prosenttia).

Pk-yrityksistä 15 prosenttia kertoo palkanneensa maahanmuuttajia. Eniten ovat palkanneet yli kymmenen henkeä työllistävät (42 prosenttia), teollisuus (37 prosenttia) ja pääkaupunkiseudulla toimivat yritykset (19 prosenttia). 59 prosenttia maahan muuttaneita palkanneista sanoo, että maahan muuttaneiden palkkaaminen on mennyt ilman ongelmia. Viidellä prosentilla on ollut paljon ongelmia ja 35 prosentilla jonkin verran ongelmia.


Tekstilähde: Suomen Yrittäjät

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu