Konekorjaamo Riikonen Oy – neljä vuosikymmentä raskaan kaluston parissa

Facebook
19.02.2021 | Yrityselämässä tapahtuu
Raskaan kaluston moniosaaja Konekorjaamo Riikonen Oy täyttää tänä keväänä 40 vuotta. Joensuussa Itä-Suomessa sijaitseva yritys on osa Riikonen-konsernia, johon kuuluvat lisäksi KKR Steel Oy ja CNC Machining Oy.Konekorjaamo Riikonen Oy:n päätoimialana ovat raskaan kaluston korjaamopalvelut sekä kuorma-autojen ja perävaunujen päällirakenteiden kokoonpano. KKR Steel Oy vastaa teräsosien- ja rakenteiden valmistamisesta ja CNC-Machining Oy koneistuspalveluista. Riikonen-konserni on kansainväliseksi toimijaksi kasvanut perheyritys, jonka toiminnasta vastaavat edelleen perustajaveljekset Keijo, Jari, Timo ja Juha Riikonen. Neljässä vuosikymmenessä toimintaa on kasvatettu tasaisesti, ja tänä päivänä Riikosten yritykset työllistävät yhteensä noin 160 työntekijää.Raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksiKonekorjaamo Riikonen Oy:n omista tuotteista tunnetuimpia ovat RIIKO® puutavara-auton päällirakenteet. RIIKO®-tuotteet valmistetaan alusta loppuun saakka itse.– Tietenkin komponentteja ostetaan valmiina, mutta teräsrakenteet valmistetaan kokonaan omassa talossa omien piirustuksien mukaan. KKR-Steel muokkaa levystä valmiit osat ja Konekorjaamo Riikonen rakentaa niistä valmiin tuotteen, myyntijohtaja Jari Riikonen kertoo. Hänen mukaansa samanlainen toteutusfilosofia on sora-autojen päällirakenteissa sekä metsäenergian kuljettamiseen tarkoitetuissa energiakoreissa.RIIKO®-tuotemerkillä markkinoitavien päällirakenteiden suunnittelussa keskeisiä tavoitteita ovat tuotteen toiminnallisuus, kestävyys, valmistettavuus sekä viimeistelty ulkonäkö.– Tuotekehityksessä asiakkaiden palaute on ensiarvoisen tärkeää. Uudet ideat syntyvät usein asiakkaan ongelmasta, johon on löydettävä ratkaisu. Ratkaisun on oltava toimiva käytössä ja mahdollisimman helppo valmistaa, jolloin toteutus ei nosta liiaksi valmistuskustannuksia ja tuotteen lopullista hintaa. Päällirakenteiden kohdalla täytyy aina miettiä myös painoa, Riikonen sanoo.Puutavara-auton RIIKO®-päällirakenteita on valmistettu vuodesta 1993, ja malli kehittyi 1998 pulttiliitoksilla kasattavaksi. Se mahdollistaa tehokkaan kokoonpanon, ja moduulirakenteen ansiosta varustelua on helppo huoltaa ja täydentää. Vuosittain puutavara-autojen päällirakenteita valmistuu 30–60, joista osa menee vientiin aina Japania ja Iso-Britanniaa myöten.Kaikki yhdestä paikastaKonekorjaamo Riikonen Oy:n periaatteena on, että asiakas saa kaiken tarvittavan kerralla ja yhdestä paikasta. Vuosien aikana tuote- ja palveluvalikoimaa on laajennettu kysynnän mukaan, ja nykyisin yritys on merkittävä maahantuoja ja jälleenmyyjä niin perävaunuissa kuin nostureissakin. Konekorjaamo Riikonen Oy maahantuo ja jälleenmyy Kilafors-perävaunut, Meiren-lumiaurat ja alusterät, Özgül-puoliperävaunut sekä kotimaiset Kesla-puutavaranosturit ja Tamtron-nosturivaa'at.– Merkkiedustusten tarkoituksena on, että asiakkaan uusi ajoneuvo saadaan valmiina kokonaisuutena yhdestä paikasta. Tämä helpottaa kaluston hankintaprosessia ja ajoneuvo on meiltä valmistuessaan heti valmis töihin, Riikonen tiivistää.Huoltoja, korjauksia ja muutostöitäNoin puolet Konekorjaamo Riikonen Oy:n liikevaihdosta tulee raskaan auto- ja konekaluston korjaamotoiminnasta. Konekorjaamo on osa kansainvälistä Top Truck -korjaamoketjua. Palveluvalikoimaan kuuluvat korjaamopalvelut, katsastuspalvelut, varaosapalvelu sekä rengaspalvelu. Arkipäivää korjaamolla ovat yhtä lailla määräaikaishuollot kuin vaativat muutostyötkin. Niitä tehdään pääasiassa kuorma-autoihin, perävaunuihin ja työkoneisiin. Myös rengastyöt hoituvat. Renkaita on laaja valikoima monessa hintaluokassa raskaan kaluston ajoneuvoihin ja työkoneisiin.– Esimerkiksi jarrujen tai pyöränlaakerin korjauksen yhteydessä renkaat on helppo vaihtaa, eikä tarvitse erikseen lähteä rengasliikkeeseen. Toisaalta, jos renkaanvaihdon yhteydessä ilmenee, että jarrupalat ovat lähes loppuun kuluneet, ne vaihtuvat samalla käynnillä, Jari Riikonen kertoo esimerkin kokonaisvaltaisesta palvelusta, johon kuuluvat myös katsastuspalvelut. Katsastuksetkin hoituvat omassa uudessa katsastushallissa, jossa yhteistyötä tehdään Kuurnan Autokatsastuksen kanssa.Positiiviset näkymätKonekorjaamo Riikonen Oy täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Jari Riikosen mukaan yritys on kasvanut nykyiseen kokoonsa ilman yritysostoja, omaa liiketoimintaa laajentamalla. Osoituksena hyvästä liiketoiminnan hoitamisesta on, että jokainen tilinpäätös on ollut voitollinen.– Ilman osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä menestystä ei olisi tullut. Kyllä täällä hommat hoituvat, vaikka omistajista joku olisikin viikon lomalla, Riikonen sanoo hymyillen ja jatkaa: – Tällä hetkellä meillä on ammattitaitoisen työvoiman suhteen kohtuullisen hyvä tilanne, mutta hyvistä tekijöistä ollaan aina kiinnostuneita.Kysymykseen siitä, miten vuosi sitten alkanut korona-aika on vaikuttanut liiketoimintaan, hän vastaa ulkomaakaupan tyrehtymisellä olevan näkyvin vaikutus. – Kyllähän tilanne alkuun näkyi kotimaassakin uusien tuotteitten myynnissä. Nyt tilauksia on kuitenkin mukavasti, ja tuotanto on myyty puoli vuotta eteenpäin, Jari Riikonen päättää.konekorjaamoriikonen.fiLinkedInFacebookInstagramYouTubeArtikkeli on julkaistu Turun seudun Yritysmaailma -lehdessä 1/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä