Liikenteen ja tienhoidon hallintaan tarjolla useita älykkäitä ratkaisuja

Facebook
09.12.2021 | Yrityselämässä tapahtuu

Arctic Machine on maailman ainoa valmistaja, joka voi varustella tienhoitoauton ympärivuotiseen käyttöön täysin omilla laitteillaan, kuten kaikilla tienhoitolaitteilla, täydellisellä hydrauliikalla sekä älykkäällä iROAD ohjainjärjestelmillä. Yksi ohjain ohjaa kaikkia toimintoja ympäri vuoden.

Arctic tuotteet ovat ympärivuotiseen käyttöön suunniteltuja tienhoitoautoja sekä tienhoitolaitteita tiekäyttöön, rautateille ja lentokentille. Arctic Machine Oy:n tytäryhtiö Infotripla Oy tuottaa älykkäitä liikennesovelluksia.

- Arctic Machine on todistanut, että tienhoito ja älykkäät liikenneratkaisut ovat Suomen potentiaalisimpia kasvualoja ja vientietuote, jolle ammattilaiset povaavat suurta kasvua. Kun Arctic Machinesta tuli toukokuussa-2020 osa kansainvälistä Aebi Schmidt Groupia, niin uuden konsernin myötä meidän kokonaisuuksien toimittamisen osaamista tullaan viemään vientimarkkinoille yhä laajemmin tulevaisuudessa, Arctic Machinen myyntijohtaja Janne Mäkipää kertoo.

Suomessa ja pohjoismaissa yhtiön asiakkaita ovat kaikki tie- ja kaupunki-infrastruktuuria hoitavat yritykset. Mäkipää sanoo, että Arctic Machinen kotimaan tilauskanta on tänä vuonna palautumassa korona-aikaa edeltäneelle tasolle.

- Koronasta johtuva globaali maailman tilanne näkyy meilläkin. Esimerkiksi kuorma-autojen saatavuudessa on ollut ongelmia ja pitkiä viiveitä maailmanlaajuisen komponenttipulan takia.

Osa älykästä liikennejärjestelmää

- Suomessa olemme digitalisaation kärkimaita. Arctic Machinen strategiana on olla aktiivinen toimija liikenteen ja infrastruktuurin digitalisaatiokehityksessä. Datan kerääminen eri lähteistä, sen jalostaminen ja jakelu ovat yhä suuremmassa roolissa ratkottaessa liikkumisen murroksen haasteita -niin älykkäiden kaupunkien, tienhoidon kuin tulevaisuuden autonomisen liikenteenkin saralla, Mäkipää toteaa ja jatkaa:

- Konsernissa on digitalisaatioon keskittynyt yksikkö, joka tekee vahvaa yhteistyötä Infotriplan kanssa, jonka sovellukset mahdollistavat ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen liikennetiedon ja tienhoidon toiminnanohjauksen hallinnan.

Liikenne, liikkumisen digitaalisuus ja liikenteen käyttäjille tarjottavat digitaaliset palvelut ovat avanneet erittäin mielenkiintoisen mahdollisuuden Arctic Machinelle ja Infotriplalle tuoda nykyisille ja uusille asiakkaille yhä korkealuokkaisempia innovaatioita yritysten toiminnan tehostamiseksi ja asiakkaiden palvelemiseksi. Liikenteen ja tienhoidon hallintaan on tarjolla useita älykkäitä ratkaisuja.

Tienhoidon asiantuntemus asiakkaiden avuksi

Tienhoitourakoinnissa tärkeimpiä päätöksiä on tienhoitokaluston valinta. Oikein mitoitetulla kalustolla saavutetaan paras mahdollinen hyöty ja työtulos koko laitteen käyttöiän aikana. Hyvästä työtuloksesta hyötyy niin urakoitsija, työn tilaaja kuin liikenneväylien käyttäjä.

- Tänä päivänä autoja ostetaan yhä enemmän kokonaisina tienhoitoyksikköinä. Yksi merkittävimpiä etujamme on, että pystymme tarjoamaan kaikki tienhoitoon tarvittavat laitteet kuorma-autoihin yhdestä osoitteesta, eli omalta tehtaaltamme. Valmistamme suolausautomaatit, sivu- ja etuaurat, alusterät sekä pesulaitteet ja rakennamme niiden tarvitsemat hydrauliikka- ja ohjausjärjestelmät. Toteutus tehdään aina yhteistyössä kuorma-autovalmistajien sekä loppuasiakkaan kanssa, Mäkipää kertoo ja jatkaa:

- Arctic Machine toimii yhteistyössä Scanian, Volvon, Mercedes-Benz:in, Sisu Auton ja MAN:in kaltaisten kuorma-autovalmistajien kanssa. Teemme myös yhteistyötä kotimaisen traktorivalmistajan Valtran kanssa. Valko-Venäjällä teemme yhteistyötä paikallisen ajoneuvovalmistaja MAZ-MANin kanssa.

Ympäristöystävällinen kaikissa olosuhteissa

Yritys sai ISO 9001 laatustandardisertifikaatin vuonna 2015. Arctic panostaa voimakkaasti tuotekehittelyyn. Tiet ja yleiset alueet, lentokentät ja rautatiet vaativat jokainen oman erikoiskalustonsa, joissa on korkeat laatu- turvallisuus- ja ympäristövaatimukset.

- Ympäristöystävällisyys näkyy tuotteissa muun muassa alhaisempana melutasona sekä alhaisempana polttoaineen kulutuksena. Arctic laitteiden ominaisuudet edistävät nopean ja tehokkaan tuloksen kaikissa olosuhteissa tiellä liikkujan turvaksi. Puhdas auraus vähentää liikenteen aiheuttamaa polanteen muodostumista, joka taas vähentää liukkaudentorjunta- ja tienhoitokertoja. Koska puhdas aurausjälki myös vähentää liukkaudentorjuntaa käytettävien materiaalien määrää, se vähentää keväällä katupölyn ja hiekan aiheuttamia haitallisia vaikutuksia ympäristölle ja tielläliikkujien terveydelle, Mäkipää selvittää.

Kattava huoltoverkosto

- Suomessa meillä on huoltokumppaniverkosto, joka kattaa koko Suomen. Koulutamme, opastamme ja annamme tarvittaessa teknistä tukea asiakkaillemme.

Mäkipää sanoo, että huoltosopimusten määrät ovat kasvussa.

- Huoltosopimuksen tarkoituksena on varmistaa ennakoivilla vuosittaisilla määräaikaishuolloilla laitteiden korkea käytettävyys sopimuskauden aikana, sekä laitteiden nopea korjaus mahdollisissa vikatilanteissa.

www.arcticmachine.fi

Arctic Machine Oy

Arctic Machine Oy on osa kansainvälistä Aebi Schmidt Groupia. Aebi Schmidt Group on tehtäväkriittisten infrastruktuurien ja maatalousalueiden hoitamiseen tarkoitettujen älykkäiden ratkaisujen markkinajohtaja. Konsernin päätoimipiste sijaitsee Sveitsissä. Konserni työllistää noin 2 000 henkilöä.

- Meidän Arctic-brändimme, ja kaikki edustamamme konsernin brändit takaavat useiden vuosien kokemuksen toimialalta, pisimmillään jopa yli sadan vuoden takaa, Arctic Machinen myyntijohtaja Janne Mäkipää kertoo ja jatkaa:

- Jatkossa voimme tarjota vieläkin laajemman tarjonnan ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita ja ratkaisuja, erityisesti lakaisukoneiden ja monitoimiajoneuvojen saralla kunnalliselle-, lentokenttä-, ja maataloussektorille.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä