Pieksämäki: Asu – Viihdy – Virkistäydy

Facebook
16.04.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Pieksämäki satsaa tällä hetkellä merkittävästi koulujen ja päiväkotien rakentamiseen. Lisäksi Hiekanpään monipuolista liikuntarakentamista kehitetään edelleen. - Pieksämäellä rakennetaan nyt uusia kouluja ja päiväkoteja. Tällä hetkellä käynnissä on useampi kouluhanke. Isoimpina niistä on Hiekanpään yläkoulu ja Esedun ammattiopiston tekniikkatalon rakentaminen, jotka valmistuvat tulevana kesänä. Lisäksi Naarajärvelle on rakenteilla koulu ja päiväkoti ja Virtasalmelle on rakenteilla koulu, Pieksämäen elinkeinojohtaja Markus Vesterinen kertoo.Liikunnallista elämänkaariajatteluaVesterinen kertoo, että Hiekanpään alueelle on käynnistymässä uuden liikuntahallin rakentaminen.Hiekanpään alueella on pitkät perinteet koulutus-, hoiva- ja vapaa-ajan palvelujen tarjoajana. Alueelle rakentuu parhaillaan elämänkaarikylä, jossa palvelujen lähekkäisyys ja niiden yhteistoiminta synnyttävät uudenlaista synergiaa.Vesterinen sanoo, että liikuntapalveluilla on keskeinen rooli alueen kehittymisessä. - Hiekanpään alueen liikuntarakentaminen toteutetaan pääosin lähiliikuntamallilla; kun alueelle syntyy uutta koulutus- tai hoivapalvelua, suunnitellaan samalla myös liikuntaolosuhteet. Näin Hiekanpään alueelle syntyy tiivis, helposti saavutettava ja avoin liikuntapalvelukeskittymä, jossa on monipuoliset liikuntamahdollisuudet kaiken ikäisille kuntalaisille sekä liikuntamatkailijoille.- Hiekanpää on pieksämäkeläisen liikunnan ja urheilun käyntikortti ja liikuntapalvelukeskittymä numero yksi. Alueella on kolme isoa hallia, tekonurmi, puistoluistelurata, uimaranta, beach volley- ja beach futiskentät, tenniskentät, frisbeegolfrata sekä ulkoilureittejä ja -väyliä. Ja lisää on tulossa, Vesterinen toteaa.Vangasjärven rantaan omakotitalotonttejaVangasjärven nykyistä omakotitaloaluetta laajennetaan kaavoittamalla rantaan lisää omakotitalotontteja. Asemakaavan tavoitteena on muodostaa uusi pientalovaltainen asuinalue Vangasjärven alueen nykyisen asuinalueen pohjoispuolelle.Alueen kaavoitus on jatkoa Vangasjärven aikaisemmalle asemakaavoitukselle ja sen on tarkoitus muodostua osaksi laajempaa Vangasjärven ympäristön asuinaluekokonaisuutta.- Vangasjärven asuinalue on ainutlaatuinen, sillä kaupungin keskustaan on matkaa vajaat viisi kilometriä. Naarajärven taajaman palvelut ovat parin kilometrin päässä. Vangasjärven rantaan on tulossa noin 20 pientalotonttia. Kaava vahvistuu ja kesällä alueelle tehdään kunnallistekniikka ja tontit tulevat myyntiin syksyllä, Vesterinen kertoo.VedenjakajaReitistö – monipuolista luontomatkailua Pieksämäellä- Pieksämäki on panostanut merkittävästi ulkoreitistöihin. VedenjakajaReitistö tarjoaa reittejä tekemistä ja palveluita moneen eri tarpeeseen, Vesterinen selvittää.Vedenjakajan alue toimi vesireittien risteysasemana, jonka kautta kulkivat niin ihmiset, kauppatavarat kuin työkalutkin, jättäen samalla paikalliskulttuuriin asenteen, jossa kulkijaan suhtaudutaan kuin odotettuun ystävään. Reitti polveilee harjumaiseman, hiekkakankaiden ja hienon suoluonnon äärellä. Reitillä kohtaat myös muistoja vanhoista asukkaistamme. Reitiltä et myöskään eksy ja lähimmälle tielle ei ole pitkä jotos. Reitti soveltuu erinomaisesti kohteeksi myös lapsiperheiden ensimmäiselle yhteiselle telttayölle, tai niille, joiden jalat eivät kanna kovin kauas.- VedenjakajaReitistö on helposti saavutettavissa jokaisesta ilmansuunnasta sekä autolla että julkisella liikenteellä. Reitille on vain kaksi kilometriä matkaa Pieksämäen juna-asemalta. Pieksämäen asema on rautatieliikenteen solmukohta, jonne pääsee niin Kuopiosta, Mikkelistä kuin Jyväskylästäkin, Vesterinen kuvaa.Investoinnit ja työpaikat tuovat nousunPieksämäki on hallitusti kasvava ja elinvoimainen kansainvälistyvä kaupunki. Rautatieliikenteen solmukohtaan kehittyneen modernin kaupungin elinkeinorakenne on monipuolinen -pääaloina teknologiateollisuus ja monipuoliset sosiaali-ja terveyspalvelut.Reilun 18 000 asukkaan Pieksämäen kestävä elinvoima nähdään uudistumiskykynä, jota tarvitaan kunnan taloudellisen kasvun, yhteiskunnan toimivuuden ja yksilön hyvinvoinnin vuoksi.Kaupunki tarjoaa asukkaiden tarpeiden kannalta oikeat palvelut laadukkaasti ja asiakaslähtöisesti. Kaupunkia rakennetaan myös kehittämällä kasvua tukevaa kaupunkiympäristöä ja yrittämiselle kilpailukykyistä toimintaympäristöä.Pieksämäki tarjoaa monipuolisia sijoittumismahdollisuuksia yrityksille- Pieksämäellä toimiville ja tänne haluaville yrityksille turvataan niiden tarvitsemat palvelut. Uusien työpaikkojen syntymistä nopeuttavat hyvä tontti- ja edullinen toimitilatarjonta, hyvä työvoimatarjonta ja työvoimakoulutus ja toimivat liikenneyhteydet.- Yritys- ja elinkeinorakenne muuttuu nopeasti eri alueilla Suomessa. Globaalit kehitystrendit vaikuttavat merkittävästi myös Pieksämäen alueen kasvuun ja kehitykseen. Pieksämäen menestymismahdollisuudet globaalissa kilpailussa perustuvat nykyisten elinkeinoelämän vahvuustoimialojen lisäksi korkeatasoiseen osaamiseen, Markus Vesterinen määrittelee.Artikkeli on julkaistu Etelä-Savon Yritysmaailma -lehdessä 1/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia