Työmarkkinoiden uudistaminen on työntekijöiden etu

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen. Kuva: Jetro Stavén
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen. Kuva: Jetro Stavén
24.01.2024 | Yrityselämässä tapahtuu

Yrittäjät on pettynyt siihen, että ammattiyhdistysliike vastustaa poliittisilla lakoilla uudistuksia, joiden tavoite on helpottaa työllistämistä ja tuoda lisää ihmisiä työelämään.

– Uudistukset ovat suomalaisen työntekijän etu, koska ne helpottavat yritysten mahdollisuuksia työllistää ja vahvistavat edellytyksiä menestyä kilpailussa. Kun yritys menestyy, se turvaa työpaikat ja paremman palkkakehityksen, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen muistuttaa.

– On tärkeä ymmärtää, että Suomessa valmisteltavat uudistukset ovat kansainvälisesti erittäin maltillisia ja sellaisia, joita Suomen kilpailijamaissa on tehty jopa vuosikymmeniä sitten, Salminen sanoo.

– Muualla on tehty – myös ay-väen tuella – merkittävästi rohkeampia uudistuksia, mikä on nostanut työllisyysastetta ja vahvistanut kilpailukykyä. Jos suomalaiset yritykset eivät menesty maailmalla, Suomi ei pärjää eikä ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista hyvinvointimallia, Salminen muistuttaa.

– Jokainen voi osaltaan miettiä, kenen etua palvelee oman työnantajan toiminnan vaikeuttaminen taantuman keskellä, hän lisää.

Yrittäjät muistuttaa, että hallituksen uudistuksilla on vahva tuki läpi yrityskentän. Seuraavan hallituksen pitää jatkaa työtä. Toimia tarvitaan myös yrityksissä.

– On jokaisen yrittäjän etu huolehtia, että omassa yrityksessä on laadukas työelämä. Työolobarometri osoittaa, että pieni yritys on hyvä työnantaja. Kun työpaikalla on hyvä henki ja yhteistyö toimii, kaikki pärjäävät paremmin, Salminen toteaa.

Ay-maksuja ei tarvitse periä

Yrittäjät muistuttaa yrityksiä siitä, että työnantajaliittoon kuulumattomien yritysten ei tarvitse periä ammattiliittojen jäsenmaksuja.

– Moni yrittäjä on perinyt jäsenmaksuja hyvää hyvyyttään. Ymmärrämme, että yrittäjiä harmittaa kerätä jäsenmaksuja liitoille, jotka vaurioittavat yritysten toimintaa. Nykyaikana liitot voivat kerätä jäsenmaksunsa suoraan jäseniltään, sanoo toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä.

Yrittäjät muistuttaa, että työnantajaliittoihin kuuluvat yritykset voivat olla velvollisia perimään ay-liittojen jäsenmaksut tehtyjen sopimusten vuoksi. Jos yritys ei kuulu työnantajaliittoon, sen ei myöskään tarvitse ay-jäsenmaksuja tarvitse periä, ellei tästä ole erikseen liiton kanssa sovittu.

– Jos maksuja on peritty ja siitä luovutaan, se pitää ilmoittaa etukäteen työntekijöille, jotta he voivat reagoida ja hoitaa maksut suoraan liitoille itse. Työnantajan ei myöskään tarvitse tietää, kuka liittoon kuuluu ja kuka ei, Pentikäinen jatkaa.

Lakkoihin ei tarvitse osallistua

Yrittäjät muistuttaa, että kenenkään ei ole pakko osallistua työpaikan ulosmarsseihin, lakkoihin tai muihin ay-liikkeen tempauksiin. Kenenkään ei ole myöskään pakko kuulua liittoon.

– Suomessa on lakko-oikeus, mutta ei lakkovelvollisuus. Jos työntekijät haluavat tulla töihin, työpaikoilla voidaan tehdä työtä normaalisti, vaikka liitto olisi ulosmarssin tai lakon julistanut, sanoo johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä.

Jos ammattiliittoon kuuluva työntekijä ei noudata liiton julistamaa lakkoa, voi tällä olla ainoastaan yhdistysoikeudellisia seuraamuksia kuten esimerkiksi työntekijän erottaminen ammattiliitosta. Liittoon kuulumattomalle työntekijälle ammattiliitto ei voi antaa mitään seuraamuksia.

– Työnantaja saa myös tiedustella, onko työntekijä tulossa töihin, koska sillä voi olla vaikutusta yritystoimintaan ja siihen, miten tuotantoa pystytään pitämään pystyssä. Työnantajan on tiedettävä myös poissaolon peruste, Makkula jatkaa.

Tekstilähde: Suomen Yrittäjät

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu