Pyydä tarjous

Uusia risteilyjä tulossa Höytiäiselle: laulua, teatteria ja sinkkuja

Facebook
22.04.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Viime kesänä Höytiäisen laineita Pohjois-Karjalassa halkoi jälleen vesibussi m/s Tuula, kun kotkalainen merikapteeni Petri Luotio otti hoitaakseen järven risteilypalvelut. Suositut risteilyt jatkuvat tulevanakin kesänä. – Ihan normaalisti lähden rakentamaan kesää nyt jylläävästä koronaviruksesta huolimatta. Kausi on tarkoitus avata kesäkuun alussa. Olen tullut risteilyn varanneita asiakkaita vastaan poistamalla peruutuspykälät tilausristeilyistä, joten asiakas voi perua risteilyn edellisenä päivänä.Kolme uutta risteilyä ja merirosvoristeilystä K-18-versioPetri Luotio kertoo, että viime kesänä tutuiksi tulleista risteilyistä ensi kesänä jatkavat maisemaristeily, lasten merirosvoristeily ja rosvopaistiristeily, viimeksi mainittu hieman tuunattuna. Uusia risteilytuotteita on luvassa useita. – Kaikki laulaa Höytiäisellä -lauluristeily käy Hiekkasaaressa, ja ohjelmana on taitavan haitaristin vetämää perinteistä yhteislaulua sekä vesillä että saaressa.– Toinen uutuus on teatteriristeily uljaaseen Jouhtenisen saareen. Löysin saareen sijoittuvan näytelmän, nimeltään Saaren Sanna. Joensuun kaupunginteatterin näyttelijä Maria Karhapää esittää sen autenttisessa maisemassa.Saaren Sanna -monologin on kirjoittanut v. 2002 edesmennyt kontiolahtelainen kirjailija Jouko Puhakka. Taustalla on todellinen tarina 1900-luvun alussa saaressa eläneestä Saaren Sannasta, Sanna Puhakasta, joka leskeksi jäätyään elätti lapsikatrastaan järven antimilla. – Ainutlaatuisen kulttuurikokemuksen lisäksi risteilyllä ehtii tutustumaan luonnontilaiseen ja jylhään Jouhteniseen, mainitsee Luotio.Kolmas uusi risteilytuote on sinkkuristeily Hiekkasaareen, jossa paistetaan makkaraa ja nautitaan kahvit leppoisissa tunnelmissa. – Tarkoitus ei ole järjestää mitään pikatreffejä, vaan mukavaa yhdessäoloa. Nykyisin on paljon yksin asuvia ihmisiä, joita on tarkoitus saada liikkeelle yhdessä muiden samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa.– Merirosvoristeilystä tulee K-18-versio, jossa etsittävä aarrekätkö sisältää merirosvojen suosimaa väkijuomaa. Lasten merirosvoristeilyistä tuttu Kapteeni Kinahmo hääräilee myös näillä aikuisten risteilyillä, Petri Luotio täydentää kesän 2020 uutuudet.Rosvopaistiristeily on yritysryhmien suosikkiKaikki risteilyt ovat tilattavissa, mutta niitä ajetaan myös aikataulun mukaan siten, että lasten merirosvoristeilyt ja maisemaristeilyt on tarkoitus käynnistää kesäkuun alusta, lauluristeilyt juhannuksesta alkaen.– Teatteriristeilyille on jo katsottu päivämäärät. Aikuisten merirosvoristeilyjä, sinkkuristeilyjä ja rosvopaistiristeilyjä tehdään kaikkia kesän aikana kolme, ja päivämäärät puffataan erikseen. Lähtösatama on Huhmarissa, joka on yhteistyökumppanimme.– Yritysryhmien parissa viime kesänä ylivoimaisesti suosituin ratkaisu oli vanha kunnon rosvopaistiristeily. Risteilykokemuksen ja hyvän aterian lisäksi se antaa yrityksen henkilöstölle mahdollisuuden järjestää omaa ohjelmaa Hiekkasaaressa. Saari itsessään on kohteena mielettömän hieno. Niin arvokkaita vieraita ei olekaan, etteikö heitä pystyttäisiin siellä kestittämään. Hiekkasaaressa on kunnostetut tilat, joissa on hyvä ruokailla. Lisäksi Saaren väylät ovat on esteettömiä, kertoo Petri Luotio.– Yrityksissä kannattaa panna merkille myös lasten merirosvoristeily, joka on erinomainen ohjelmavaihtoehto, jos myös henkilökunnan perheenjäsenet ovat osallistumassa yhteiseen tapahtumaan.Harvinainen alus kauniissa maisemassa– Järvenä Höytiäinen on äärettömän komea, yksi suomalaisen luonnon ihmeistä. Katsoopa minne tahansa, kaikkialla siintävät vaarat. Maisemaristeily oli viime kesänä suosituin tuotteemme. Risteilyn edetessä kerron matkustajille taustatietoja, jolloin järven poikkeuksellinen historia avautuu uudella tavalla, Luotio sanoo.Harvinainen ja kiinnostava on myös alus, jolla risteilyt ajetaan. M/s Tuula on Suomen vanhin puinen vesibussi, ikää sillä on nyt 68 vuotta. – Se on ainoa puinen vesibussi, joka on hyväksytty Suomen perinnelaivaluetteloon.Onnelliselle kapteenille työ on harrastusKoulutukseltaan Petri Luotio on merikapteeni. Hän on tehnyt kotimaassa ranta- ja sisävesiliikennettä vuodesta 1982. – Olen kolunnut ympäri Suomen rannikoita ja ollut Suomen suurimmissa vesibussivarustamoissa päällikkönä vuosikausia. Välillä olen seilannut isoilla laivoilla aina Afrikan rannikkoja myöten, mutta sellaisesta merenkulusta en löytänyt sitä "pähkinää", joka minua olisi viehättänyt.Nykyisin Petri Luotio toimii yrittäjänä tarjoamalla monipuolisesti merenkulkuun liittyviä palveluita. – Minulla on Traficomin aluskatsastajan pätevyys. Koulutuksia pidän sekä alihankintana että oman NaviKotka-yrityksen kautta. Konsulttitöitä on aika paljon, ja luottamustoimiakin on siunaantunut.– Otan työnteon tosissani, mutta toisaalta työnteko on minulle harrastus. Minusta se on hyvä punainen lanka ja motivaatio yrittäjyydelle. Sen ovat huomanneet myös asiakkaat. Kuulemma näkee, että minulla on työssäni hauskaa ja nautin siitä.Artikkeli on julkaistu Pohjois-Karjalan Yritysmaailma -lehdessä 2/2020.