Yrittäjän unelma – tässä pikkukaupungissa ollaan valmiita käyttämään paikallisia palveluita

Juho Peräinen on tutustunut Kehittämisyhtiö Keulinkin tapaamisissa muihin paikallisiin yrittäjiin. Kuvassa Talonhenki LKV:n yrittäjä Nina Ristimäki.
Juho Peräinen on tutustunut Kehittämisyhtiö Keulinkin tapaamisissa muihin paikallisiin yrittäjiin. Kuvassa Talonhenki LKV:n yrittäjä Nina Ristimäki.
01.09.2026 | Yrityselämässä tapahtuu

Mönkijöitä ja moottoripyöriä myyvä Bulju siirtyi Tampereelta Keuruulle. Muutto vajaan 9 000 asukkaan kaupunkiin oli ratkaiseva yrityksen menestymisen kannalta: halvat toimitilat ja kaupungin vahva yhteisöllisyys ovat tehneet yrityksen toiminnasta kannattavaa.

Täällä saa keskittyä siihen tärkeimpään, yrittämiseen. On turha maksaa isossa kaupungissa marmorilattioista maltaita, kun asiakkaat kuitenkin vertailevat tuotteita ennen kaikkia netissä. Edullinen toimitila tekee yritystoiminnasta kertaheitolla kannattavampaa ja pitää kulurakenteen maltillisena, Buljun toimitusjohtaja Juho Peräinen toteaa.

KunPeräinen perusti Buljun vuonna 2021 ystävänsä kanssa, hän ei vielä tiennyt olevansa tulevaisuudessa keuruulainen yrittäjä. Alkuun Bulju toimi verkkokauppana ja myi muun muassa moottoripyörien ja mopojen varaosia ja oheistuotteita. Kun Peräisen ystävä lähti kasvattamaan omaa yritystään ja hän jäi yksin Buljun pyörittäjäksi, hän päätti laajentaa toimintaa konekauppaan. Silloin tarvittiin myös toimitila. Nyt Bulju myy traktorimönkijöitä, mopoja ja moottoripyöriä sekä tuotteita ja palveluja niiden ympärillä. Yritys palvelee sekä verkkokaupassa että paikan päällä Keuruun teollisuusalueella.

Koko ikänsä Tampereella eläneen Peräisen isän puolen suku on kotoisin Keuruulta, ja kaupunki oli hänelle lapsuudesta tuttu. Kun Bulju kasvoi, oli selvää, ettei yritystä voi pyörittää esimerkiksi Tampereelta tai Jyväskylästä käsin, jossa toimitilakustannukset ovat kalliita, ja laitteilla jo jälleenmyyjät valmiina. Niinpä Peräinen päätti siirtää Buljun toiminnan Keuruulle. Kun peruskulut pysyvät kurissa, yrityksen on helpompi investoida ja laajentaa toimintaansa. Lisäksi toimitila Keuruun teollisuusalueella mahdollistaa sellaista, mikä ei välttämättä olisi mahdollista tiivisti rakennetussa kaupungissa: tilaa tehdä, testata ja kehittää.

Samalla sijainti tukee liiketoimintaa. Keuruu sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä, lähellä isoja kaupunkeja. Liikkuminen on sujuvaa, eikä aikaa kulu liikenne- tai pysäköintiongelmiin.

Peräinen on kotiutunut Keuruulle, ja Bulju löytänyt paikkansa kaupungin yrityskentässä.

Yrityksen siirtäminen tänne oli äärimmäisen helppoa. Buljulle löytyi sopivat tilat, ja hommat saatiin nopeasti käyntiin. Minut otettiin täällä lämpimästi vastaan ja tuntui, että tänne oikeasti halutaan uusia yrittäjiä. Tiedän, että aloittavat yrittäjät eivät kaikkialla saa kannustusta. Keuruulla toiminnastani oltiin oikeasti kiinnostuneita, vaikka se olikin aluksi melkoista nappikauppaa. Nyt toiminta kasvaa huimaa kyytiä, Peräinen kertoo.

Yhteisöllisyys koskee myös yrittäjiä

Buljun ovista astuu Keuruulla moni, joka on kuullut yrityksestä tuttaviltaan.

Yksi tulee käymään ja kertoo meistä sitten kavereilleen ja sukulaisilleen. Täällä ollaan myös valmiita käyttämään paikallisia palveluita, Peräinen kuvailee.

Siinä missä yritystoiminta on Keuruulla lähtenyt kasvuun, myös yrittäjän arki on helpottanut:

Turha kiire on poistunut elämästäni kokonaan. Keuruulla ei tarvitse seistä liikenneruuhkissa, ja elämän rytmi on rennompi kuin suurissa kaupungeissa. Kun käyn ruokakaupassa päivän jälkeen, myyjä hymyilee ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Keuruulla saa myös apua ihan keneltä vain, kunhan avaa suunsa ja kysyy.

Peräisen omat harrastuksetkin pyörivät erilaisten ajoneuvojen ympärillä. Keuruulla on tilaa ajaa ja harrastaa.

Ja jos menopelistä lähtee vähän ääntä, sekään ei ole maailmanloppu, hän virnistää

Lue lisää: Yrittäjille - Keuruu

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu