Pyydä tarjous

Kansainvälisessä UPM-konsernissa on monipuolisia uramahdollisuuksia

UPM Plywood Oy:n Kalson viilutehtaan kehityspäällikkö Elina Mannari ei pidä itseään insinöörin arkkityyppinä.
UPM Plywood Oy:n Kalson viilutehtaan kehityspäällikkö Elina Mannari ei pidä itseään insinöörin arkkityyppinä.
02.12.2022 | Koulutus ja opiskelu

Suomalainen UPM-Kymmene Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat yhdessä UPM-konsernin, jolla on noin 17 000 työntekijää 46 maassa. Konsernin eri liiketoiminnot ja kansainvälinen toimintakenttä tarjoavat työntekijöilleen monipuolisen ympäristön kasvaa ja kehittyä oman alansa huippuosaajiksi.

Yksi UPM:n nuorista huippuosaajista on Elina Mannari, joka on edennyt kesätöiden kautta kehityspäälliköksi UPM Plywoodin Kalson viilutehtaalle. Kalson viilutehdas on UPM Plywood Oy:n Kouvolan Vuohijärvellä sijaitseva sorvattua kuusiviilua valmistava tehdas.

– Tulin UPM:lle ensimmäistä kertaa vuonna 2013 kesätöihin. Aloitin tammikuussa 2011 puutekniikan insinööriopinnot Kotkassa ja valmistuin vuonna 2015 insinööriksi. Se, miten päädyin insinööriksi, oli sattumien summa, koska en sovi mielestäni lainkaan perinteiseen mielikuvaan insinööristä. Olen sosiaalinen, ulospäin suuntautunut, enkä ole kovinkaan tekninen ihminen. Lukiossakin luin vähimmäismäärän kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Näihin seikkoihin peilaten voidaan puhua jo melkoisesta sattumuksesta, Elina Mannari naurahtaa.

Mannari on kotoisin Kuusankoskelta, missä metsäteollisuudella on pitkät juuret.

– UPM on vaikuttanut vahvasti lapsuuteeni ja elämääni, koska isäni ja moni kaveriporukkani vanhemmista työskenteli UPM:llä. Minua kiinnosti tehdaselämä ja siellä työskentely, joten hakeuduin lukemaan insinööriksi.

Ennen UPM:lle tuloa Mannari ehti olla kesätöissä mm. vaatekaupassa sekä huvipuiston pelinhoitajan tehtävissä.

Sinnikkyys palkittiin kesätyöhaussa

– Lähetin UPM:lle kesätyöhakemuksen joulukuussa. Keväällä sain ilokseni ilmoituksen, että kesätöitä olisi tarjolla.

Mannari työskenteli kesän paperitehtaan tuotannossa pituusleikkurilla.

– Tehtaalla minut otettiin todella hyvin vastaan ja kesätöistä on jäänyt lämpimät muistot. Tein samoja töitä myös seuraavan kesän.

Seuraavaksi Mannari kirjoitti insinöörin opinnäytetyönsä Kymin paperitehtaalle. Tämän jälkeen hän jatkoi vielä hetken aikaa pituusleikkurilla, kunnes pääsi esihenkilötehtäviin ensimmäistä kertaa. Hän toimi yhden kesän Kymin paperitehtaan vuoromestarina.

UPM:llä saa edetä urallaan

– Mielestäni UPM:llä on hyvät etenemismahdollisuudet. Aloitin vuonna 2015 vuoromestarina. Vuosina 2015–2016 työskentelin Saksassa yhden UPM:n paperikoneen tuotannonsuunnittelijana, jonka kautta pääsin Kalsolle töihin vuonna 2016. Tulin ensin tehtaan vuoromestariksi, muutaman vuoden jälkeen etenin projekti-insinööriksi ja heti äitiysloman jälkeen aloitin tehtaan kehityspäällikkönä. Yllätyin, että minulle tarjottiin kehityspäällikön tehtäviä heti äitiysloman jälkeen, kun olin ollut vuoden kotona. Minulle tuli tunne, että minuun luotetaan ja minut halutaan pitää täällä. Minua on kohdeltu täällä todella hyvin ja työpaikkana UPM on antanut minulle paljon, Mannari kiittelee.

Kalson viilutehtaan kehityspäälliköksi

– Kalson viilutehtaan kehityspäällikön tehtävissä vastuullani ovat tehtaan toiminnan ja laadun kehittäminen sekä laadun varmistaminen. Haluamme valmistaa asiakkaalle maailman parasta parketin taustaviilua.

Mannari kertoo, että hän operoi aktiivisesti myynnin ja tuotannon välissä, pyrkimyksenä pitää sekä tuotanto että asiakas tyytyväisenä.

– Kehitämme tuotannon kanssa prosessia ja toimintoja. Työni on itsenäistä, mutta työskentelen monien eri funktioiden kuten laadun kehitystiimin, IT-tiimin, myynnin sekä muiden tehtaiden kehityspäälliköiden kanssa. Päiväni pitävät sisällään hyvin monipuolista työtä, kuten työntekijöiden kanssa tehtäviä pieniä kehitysprojekteja ja palavereihin osallistumista.

Mannari muistuttaa, että vaikka UPM on tarjonnut hänelle kokonaisuutena todella hyvän urakehityskaaren, kaikille vastaavanlaista mahdollisuutta ei välttämättä voida tarjota.

– Kaikki on lopulta kiinni henkilöstä itsestään, täytyy olla aktiivinen sekä osoittaa halukkuutta ja sitoutumista työtään kohtaan. Itse haluan kannustaa nuoria lähtemään ulkomaille vaihtoon tai töihin, koska siinä kasvaa todella paljon ihmisenä. Suomea osaa arvostaa reissun jälkeen paljon korkeammalle, niin työelämässä kuin normaalissa arkielämässäkin.


UPM Timberin myyntikoordinaattori Camilla Labbate näkee UPM:llä hyvät mahdollisuudet kehittää osaamistaan sekä edetä urallaan.

Ranskan markkinoiden myyntikoordinaattorina UPM Timberillä

Kielten opiskelusta on monenlaista hyötyä niin työelämässä kuin elämässä ylipäänsäkin. Uudesta-Seelannista käsin nykyistä työpaikkaansa hakenut suomalainen kielitalentti, Camilla Labbate, painottaa myyntityön merkitystä erilaisten hyödyllisten taitojen oppimisen kannalta.

– Olen puoliksi italialainen, joten puhun sekä suomen että italian kieltä äidinkielenäni. Englannin kielellä suorittamani peruskoulun jälkeen menin lukioon, missä aloitin ranskan kielen opinnot. Lukion jälkeen jatkoin ranskan kielen opiskelua Tampereen yliopistossa. Yleensä kielten opiskelijat päätyvät joko kielenopettajiksi tai käännöshommiin, joista kumpikaan ei kiinnostanut minua, joten luin sivuaineina kauppatieteitä sekä markkinointia, UPM Timberin myyntikoordinaattori Camilla Labbate kuvailee koulutustaustaansa.

Nykyisessä toimessaan UPM Timberin myyntikoordinaattorina Labbate saa puhua työkseen ranskaa.

– Työnkuvani on muuttumassa, mutta tällä hetkellä työhöni kuuluu yritysasiakkaiden asiakaspalvelu, liittyen puutavarakuljetuksiin, jotka lähtevät meidän Ranskan terminaalista. Laivaamme suomalaista sahatavaraa Ranskaan, jonka osalta hoidan kaiken kuljetuksiin ja logistisiin asioihin liittyvän Ranskan päässä. Minulla on Ranskassa kaksi myyntiagenttia kollegoina, joiden kanssa muodostamme yhdessä kolmen hengen tiimin.

Labbate puhuu yhteensä kuutta eri kieltä, mikä pohjaa hänen suureen mielenkiintoonsa kielten opiskelua kohtaan. Hän puhuu italian, suomen, ranskan, espanjan, englannin sekä ruotsin kieltä.

– 18-vuotiaana en vielä tiennyt mitä halusin elämältäni ja hain opiskelemaan yliopistoon ranskan kieltä. Myöhemmin ranskan kielestä tulikin yllättäen työni, mikä on aika hauska sattuma.

Labbate mainitsee, että erityisesti tiimityöskentely- ja kielitaidoilla oli paljon merkitystä, kun hän haki nykyiseen myyntikoordinaattorin tehtävään. Itse tuoteosaamiseen koulutettiin erikseen yrityksen toimesta. Labbate on tehnyt promootio- ja myyntityötä 15-vuotiaasta lähtien.

– Ennen Uuteen-Seelantiin lähtöäni työskentelin Gigantissa teknologiaosaston myyjänä. Suosittelen kaikille myyntityötä, tai ainakin sitä kannattaa kokeilla, koska se opettaa ja kehittää myyntitaitojen lisäksi paljon myös ihmispsykologiaa, ihmistenlukutaitoa sekä tunneälyä, joista on elämässä paljon hyötyä.

Yliopiston jälkeen kahdeksi vuodeksi Uuteen-Seelantiin

– Yliopistosta valmistumisen jälkeen lähdimme poikaystäväni kanssa Uuteen-Seelantiin, missä asuimme lähes kaksi vuotta. Lähdin oravanpyörää pakoon, ennen kuin edes jouduin siihen, Labbate naurahtaa.

Uudessa-Seelannissa hän teki monenlaisia töitä, puutarhatöistä, liikenteenohjaukseen ja maitopullojen pullottamiseen.

– Viimeisin työtehtävä oli toimia viinitilan esihenkilönä, missä tein viinin maistatuksia päivittäin.

Vuoden 2020 tammikuussa alkaneen matkan oli tarkoitus kestää vain puoli vuotta, mutta koronaepidemia johti kuitenkin lentojen peruuttamisiin ja pariskunta joutui jäämään kohteeseen kahden vuoden ajaksi.

– Uusi-Seelanti mullisti erityisesti elämänkatsomustani, koska pystyin katsomaan elämääni Suomessa kokonaan toisesta perspektiivistä. Tajusin matkan aikana, mikä elämässä on merkityksellistä ja mikä tekee siitä elämisen arvoisen. Uudessa-Seelannissa ihmiset ovat hyvin saman tyylisiä kuin Suomessa, mutta siellä katsotaan todistusten sijaan enemmänkin henkilön halua oppia ja tehdä asioita. Tästä syystä siellä varmastikin tuli tunne, että kyseessä on miljoonien mahdollisuuksien maa.

Työhakemus Uudesta-Seelannista käsin

– Koronatilanteen helpotettua aloimme suunnitella poikaystäväni kanssa Suomeen paluuta, asunnon ostoa ja työpaikkojen hankintaa. Hain tätä nykyistä UPM:n myyntikoordinaattorin paikkaa Uudesta-Seelannista käsin, lähinnä ranskan kielen taitoni takia. Olen myös aina halunnut mukaan kansainväliseen vientitoimintaan, mutta minulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyä hyödykettä, jonka kanssa haluaisin operoida, Labbate avaa.

Labbaten kiinnostus kansainväliseen vientitoimintaan pohjaa matkustamiseen, kansainvälisten verkostojen luomiseen sekä kielitaidon ylläpitoon ja edelleen kehittämiseen.

– Vaikka ruotsin kieli on nyt vähän ruosteessa, voin kuitenkin työskennellä sujuvasti viidellä eri kielellä. Työelämän mahdollisuuksien lisäksi kielitaidon ansiosta on mahdollista päästä helpommin vuorovaikutukseen eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa.

Juuri tästä syystä Labbate haluaa rohkaista nuoria opiskelemaan jonkin vieraan kielen englannin, ruotsin ja suomen kielen lisäksi.

UPM tarjoaa hyvät etenemismahdollisuudet

– Voisin sanoa omalta kohdaltani, että UPM:llä on hyvät etenemismahdollisuudet. Mikään ei tule työelämässä ilmaiseksi, joten uralla eteneminen vaatii motivaatiota ja halua tehdä. UPM myös kannustaa kehittämään omaa moniosaamistaan. UPM on niin suuri kansainvälinen yritys, että sisäisessäkin haussa on todella paljon mahdollisuuksia eri toimialoille ja eri maihin. Vaikka työskentelen nyt UPM Timberillä, uraan liittyviä mahdollisuuksia voi löytyä myös esimerkiksi UPM Plywoodilta tai UPM Energyltä, Labbate mainitsee.

Kesätöihin kannattaa hakea

– Meillä on täällä Timberillä hyviä kesätyömahdollisuuksia. Viime kesänä meidän myyntiosastolla oli kuusi kesätyöntekijää ja he pääsivät heti "oikeisiin" töihin. He tuurasivat meidän vakituisia työntekijöitä heidän lomillaan. Tämä tarkoitti vastuun ottamista töistä ja luottamuksen osoittamista tehtävistä suoriutumiseen. Se oli kesätyöntekijöidennäkökulmasta todella hyvä asia ja kesätöistä myös tykättiin todella paljon. Samalla kesätyöntekijät saivat hyvää kokemusta tulevaisuuden työnhakuun.

Labbate kertoo, että UPM:llä panostetaan työntekijöiden hyvinvointiin mm. viikoittaisten taukojumppien, oman kuntosalin sekä ePassien kautta.

www.upm.com/ura

Muita uutisia