Rakentaminen elpyy vähitellen

Kimmo Anttonen. Kuva: Salla Seeslahti
Kimmo Anttonen. Kuva: Salla Seeslahti
10.02.2025 | Rakentaminen

Talonrakennusteollisuus ry:n Itä-Suomen aluepäällikkö Kimmo Anttonen jakaa monien ekonomistien näkemyksen siitä, että nyt ei ole järkevää leikata rajusti hyvinvointivaltiosta, vaan mielessä kannattaisi pitää pitkän aikavälin yhteiskunnallinen vakaus ja koko kansakunnan pärjääminen.

– Asuminen on kenties olennaisin osa hyvinvointiyhteiskuntaa.

– Suomalainen asuntopolitiikka on ollut kansainvälisesti vertailtuna menestyksekästä. Esimerkiksi ARA-asunnot ovat hyvä asumisen ”välimalli”. Asuntoja täytyy rakentaa kaikille ihmisille, mikäli pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta halutaan pitää kiinni ja ehkäistä segregaatiota.

Arvokas julkinen sektori

Vahva suomalainen julkinen sektori on viime vuosina omilla hankkeillaan kannatellut rakennusalaa, kun yksityinen asuntorakentaminen on ollut jäissä.

– Kunnissa todettiin, että nyt on erinomainen aika rakentaa. Markkinavuoropuhelut saavat suuren suosion ja kilpailutuksiin saa tarjouksia.

Yksityisen asuntorakentamisen kannalta lupaava tuore tieto on, että vanhojen myymättömien asuntojen varasto on merkittävästi huvennut, ja nyt alkaisi olla aika käynnistellä uusia rakentamishankkeita.

– Itä-Suomessa olisi hyvä saada liikkeelle myös ARA-hankkeita, niitä seisoo parhaillaan päätösprosessissa, Anttonen mainitsee.

Kaupungistuminen jatkuu kovalla vauhdilla, mikä generoi rakentamista kasvukeskuksiin.

– Rakentaminen maakunnan pääkaupungissa, kuten Kuopiossa tai Joensuussa, kertoo koko maakunnan tilanteesta.

Kimmo Anttonen korostaa, että nykyinen huono suhdannetilanne menee ohi, kuten huonot suhdanteet aina.

– Aallonpohja on ohitettu, mutta elpyminen alkaa hitaasti ja viiveellä. Uutta on kuitenkin rakennettava ja vanhaa korjattava. Uusissa ennakkomarkkinointikohdissa varausasteet ovat alkaneet kasvaa ja sijoittajien kiinnostus jälleen herätä.

– Kevätaurinko paistaa päivä päivältä kirkkaammin.

Toimiala kehittyy jatkuvasti

Kimmo Anttonen on iloinen siitä, että myös tiukan taloudellisen tilanteen aikana rakennusalan yritykset ovat kehittäneet toimintaansa.

– Rakentamisen kokonaislaatu paranee koko ajan, ei vähiten yhteistoiminnan ja asiakaspalautteen ansiosta.

Ansiokas esimerkki ja suunnannäyttäjä on Siilinjärven Ahmon koulukeskuksen rakennustyömaa, joka valittiin vuoden yhteistyöhankkeeksi Pohjois-Savossa 2024.

– Ahmon koulukeskuksen rakentamisessa yhteen hiileen puhaltaminen näkyy hienolla tavalla kaikessa tekemisessä, olipa oma rooli sitten tilaaja, suunnittelija, konsultti, urakoitsija tai aliurakoitsija.

Rakentamisen laatuongelmat johtuvat usein eri työvaiheiden rajapintojen välisestä kitkasta.

– Toimijoiden välinen tiivis yhteistyö vähentää kitkaa. Lisäksi laadunvarmistuksen ja dokumentoinnin ratkaisut ovat kehittyneet huikeasti digitalisaation myötä, Anttonen kertoo.

Urakkatyö on rakennusalalla tehokas tapa tuottavuuden nostamiseen. Urakkatyömallia onkin yleisesti hyödynnetty vaikeassa suhdannetilanteessa.

– Rakennuksilla työntekijä voi nostaa ansiotasoaan urakkatyöllä. Lisäksi aikataulut pitävät hyvin kutinsa, kun urakalla työskennellään.

– Työturvallisuudessa mennään koko ajan eteenpäin. Esimerkiksi saatujen turvallisuushavaintojen määrä on kasvanut jatkuvasti. Nykyaikana jokainen työntekijä voi lähettää työmaalta omalla puhelimellaan työturvallisuushavainnon – negatiivisen tai positiivisen.

RT Itä-Suomen piirin, Itä-Suomen aluehallintoviraston ja Rakennusliiton järjestämällä Itä-Suomen työturvallisuuskilpailulla on jo yli 10-vuotinen historia. Tämänvuotinen kilpailu käynnistyi 23. tammikuuta.

– Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu on vaativuudessaan ja monipuolisuudessaan uraauurtava koko maassa, ellei jopa maailmalla.

Kimmo Anttosen mukaan rakennusalan arvomaailma on muuttumassa aiempaa tasa-arvoisempaan, vastuullisempaan ja suvaitsevaisempaan suuntaan.

– Esimerkiksi Ahmon koulun työmaalla työntekijät ovat itse miettineet ja kirjanneet ylös ne arvot, joita haluavat noudattaa. Arvot liittyvät työkavereiden kunnioittamiseen, yhdessä tekemiseen, luovuuteen ja tahtoon tehdä korkeaa laatua.

– Kehitettävää on alalla toki vielä paljon, eivätkä muutokset ole nopeita, mutta suunta on oikea. Arvoista kannattaa puhua.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Katso myös tämä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu