
Kainuun uuden sairaalan ensimmäinen vaihe avautunut potilastyöhön

03.02.2020 | Sosiaali- ja kuntatalous
Potilastyö käynnistyi Kainuun keskussairaalan uuden päärakennuksen lokakuussa valmistuneissa tiloissa tammikuun 2020 aikana. Sairaalan eri yksiköt viimeistelevät parhaillaan muuttoa ja toiminnan käynnistämistä uusissa tiloissa.
Ensimmäisenä avautuivat päivystyspalvelut, synnytykset, leikkaustoiminta sekä teho- ja valvontaosasto. Myös lähes kaikki kuvantamistutkimukset tehdään tällöin jo uudessa sairaalassa. Laboratorion näytteenotto siirtyi uusiin tiloihin 27. tammikuuta, ja tammikuun loppuun mennessä muuttivat myös erikoissairaanhoidon osastot A ja B, lasten ja nuorten osasto, päiväsairaala ja dialyysi, toimenpideyksikkö ja naistentautien poliklinikka.
– Potilaiden ja henkilökunnan kannalta on hienoa päästä ajanmukaisiin, uusiin tiloihin, jotka palvelevat hoitotyötä. Kainuun uuden sairaalan rakentaminen on ollut monen vuoden ainutlaatuinen projekti kaikille osapuolille, joten myös meille hankkeen toteuttajille ensimmäisen osan valmistuminen on suuri virstanpylväs, sanoo Kainua-allianssin projektijohtaja Kimmo Ahonen Skanskalta tyytyväisenä.
Lue artikkeli näköislehdestä sivulta 34.
Sosiaali- ja kuntatalous 1/2020
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Buildercom on Kainuun hyvinvointialueelle tuttu ja luotettava kumppani
Buildercomin pilvipalveluna toimiva BEM-palvelukokonaisuus vastaa tiedonhallinnan tarpeisiin kiinteistön koko elinkaaren ajalle.
Sosiaali- ja kuntatalous, Rakentaminen

Länsi-Pohjan sairaalan uusi Psykiatriatalo vastaa monipuolisesti ja joustavasti psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen tarpeeseen
Merenrantatontilla Kemissä sijaitsevan Länsi-Pohjan keskussairaalan uusi Psykiatriatalo otettiin käyttöön syyskuun 2022 puolivälissä.
Sosiaali- ja kuntatalous