Lisää Sippeä elämään 

Facebook
07.05.2021 | Sosiaali- ja kuntatalous

Poikkeusaikana järjestötoiminnan nopea reagointikyky on saanut uusia ulottuvuuksia. Poikkeustilanne ei ole lopettanut vanhusjärjestöjen ryhmätoimintaa vaan toimintaa on ryhdytty toteuttamaan uusin työvälinein. Esimerkiksi Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n Sippe -hankkeessa etäkutsut ovat nousseet suureen suosioon netin kautta.  

Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n projektisuunnittelija Anni Suvitie kertoo, että hyvinvointikutsuja pidetään nyt verkossa, kun fyysisesti kutsuille kokoontuminen ei ole mahdollista. - Koronaviruksen aiheuttama tilanne kiihdytti nettikutsujen kehittelyä entisestään ja nettikutsut saatiin käyntiin jo viime keväänä. Olemme tottuneet pitämään yhteyttä vapaaehtoisiin sähköpostitse, joten saamme heihin helposti yhteyden ja pystymme kannustamaan mukaan videoyhteyden äärelle, Suvitie sanoo. Nettikutsuille hakemaan uusia ideoita hyvinvointiin  - Haluamme vaikeankin tilanteen keskellä keskittyä positiivisiin asioihin ja täyttää uutisvirtaa osaltamme ilolla. Senioreilla on voimavaroja ja taitoja valjastettavaksi erityisoloista huolimatta. Nettikutsuilla voi uppoutua hetkeksi muihin aiheisiin ja maisemiin. Uusien digitaalisten menetelmien käytön omaksuminen on tuonut senioreille runsaasti onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia. - Aiemmilla hyvinvointikutsuilla kävijät ovat kertoneet, että kutsut ovat tuoneet arkeen ”virkistystä ja hauskuutta”, ne ovat voineet olla koko viikon kohokohta. Yhteisöllisyys ja lämmin tunnelma on mainittu useasti kutsujen vetovoimana. Kutsuilla kävijät ovat myös kokeneet oppineensa ja saaneensa monenlaisia uusia ideoita hyvinvointinsa tukemiseksi, Suvitie kertoo. Kahvitellaan ja virkistytään yhdessä - Jos olet yli 60-vuotias ja kaipaat uudenlaista tekemistä, uusia keskustelukumppaneita korona-ajan ankeudessa ja erityisesti yhteistä hauskuutta, Sippe-hyvinvointikutsut ovat juuri sinua varten. Kutsuilla jaetaan ideoita oman hyvinvoinnin kohentamiseen, tutustutaan uusiin ihmisiin ja virkistytään yhdessä hyvässä seurassa, Suvitie kuvaa. - Nettikutsuilla kahvittelu sujuu, kun jokainen tuo oman kahvikupposen ruutunsa ääreen. Virkistys syntyy siitä, että on mukavia ihmisiä yhdessä saman asian äärellä, saadaan uusia ideoita muilta ja voidaan jakaa omia ajatuksia. Ryhmässä on turvallista, koska vapaaehtoinen johdattelee aiheeseen, ohjaa keskustelua ja usein osallistujat pääsevät jakamaan omia vinkkejä aiheesta ja ilmapiiri pysyy hyvänä. - Jos kiinnostuit nettikutsuista tai Sippe-toiminnan jalkauttamisesta omalle paikkakunnallesi, otathan yhteyttä. Ammattilaisille suosittelemme hyvinvointikutsujen järjestämistä oman toiminnan senioreille, Anni Suvitie opastaa. Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry Projektisuunnittelija Anni Suvitie [email protected] puh. 044 7568 053 Sippe-hyvinvointikutsujen tarkoituksena on lisätä ikääntyneiden hyvinvointia ja osallisuutta. Kutsuilla on erilaisia teemoja, kuten liikunta, luonto, mielen hyvinvointi ja kirjallisuus. Kutsuilla osallistujat saavat mahdollisuuden oppia uutta mukavasti kahvitellen. Koulutettu Sippe-vapaaehtoinen virittelee keskustelua kutsuilla ja pääsee hyödyntämään omaa osaamistaan.  Sippe-projekti on osa STEA:n Elämänote-avustusohjelmaa (2018-2021). Tällä hetkellä Sippe-projektin tavoitteena on levittää ja juurruttaa Sippe-toiminnan malli ympäri Suomea.  Lue lisää Sippe-projektista osoitteesta www.sippe.fi. Löydät Sippen myös Facebookista sekä Twitteristä nimellä Sippe-projekti. Artikkeli on julkaistu Sosiaali- ja kuntatalous -lehdessä 2/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä