Pelastakaa Lapset ohjannut jo 200 000 euroa ruokatukeen kotimaassa – avun tarve kasvaa

Facebook
13.05.2020 | Sosiaali- ja kuntatalous
Pelastakaa Lapset tukee koronavirustilanteen takia ahdinkoon joutuneita lapsiperheitä muun muassa jakamalla lahjakortteja ruokakauppaan. Nyt järjestö on lahjoitusten turvin ohjannut jo yhteensä 200 000 euroa perheiden ruokatukeen. Hädänalaisten perheiden avun tarve on järjestön mukaan kasvanut entisestään, joten lisää lahjoituksia tarvitaan. - Haluamme kiittää yritys- ja yksityislahjoittajia siitä, että olemme saaneet heidän tuellaan ohjattua jo 200 000 euroa paikallisyhdistyksillemme ja aluetoimistoillemme ruokalahjakorttien ostoon. Tällä summalla saadaan hankittua koronavirustilanteen takia ahdingossa oleville lapsiperheille 2857 kappaletta 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja, sanoo viestinnän ja varainhankinnan johtaja Sanna Kuusisto Pelastakaa Lapset ry:stä. Pelastakaa Lasten paikallisyhdistykset työskentelevät vapaaehtoisvoimin. Ruokatuen jakamiseen on lähtenyt mukaan jo yhteensä 49 paikallisyhdistystä ja 5 Pelastakaa Lasten aluetoimistoa. Järjestö laajentaa tukeaan uusille paikkakunnille sitä mukaa, kun paikallisyhdistyksiä ilmoittautuu mukaan tähän yhteiseen ponnistukseen lasten ja lapsiperheiden hyväksi. - Rahoitamme ruokalahjakortit täysin lahjoitusvaroin, joten pystymme jakamaan ruoka-apua ahdingossa oleville perheille juuri niin paljon, kuin saamme lahjoituksia. Paikallisyhdistykset ja aluetoimistot jakavat ruokalahjakortteja yhteistyössä paikallisten kumppaniensa kanssa. Olemme erittäin kiitollisia kaikille vapaaehtoisillemme, kumppaneillemme ja keräykseen jo osallistuneille lahjoittajille, Kuusisto sanoo. - Paikallisyhdistystemme ja aluetoimistojemme saamien avunpyyntöjen määrä on kasvanut ja tiedämme monen perheen tarvitsevan tukea tulevina viikkoina ja kuukausina. Teemme parhaamme tukeaksemme mahdollisimman montaa perhettä ja pyydämme lahjoittajiltamme apua tämän tuen jatkamiseksi, Kuusisto vetoaa. Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelmasta vastaava asiantuntija Aino Sarkia kokoaa paikallisyhdistyksiltä palautetta tilanteesta eri puolilta maata. Esimerkiksi Iisalmen paikallisyhdistyksestä kerrotaan, että lapsiperheissä monet vanhemmat ovat nyt uupuneita: - Etäkoulun hoitaminen on monille todella vaativaa ja samalla on huolehdittava ruokaa koko joukolle monta kertaa päivässä ja ruoan määrä tuntuu kukkarossa. Lomautetut ja työttömäksi joutuneet vanhemmat joutuvat odottelemaan tulevia korvauksia ja siihenkin asti on elettävä. Erityisen tiukilla ovat myös perheet, joissa joudutaan olemaan toimeentulotuen varassa muutenkin usein. Missä perheessä tahansa tilanne voi ahdistaa. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla joku ihminen, jonka kanssa jutella tilanteesta. Huolestuttaa, millaiset jäljet tämä kaikki jättää lapsiin ja nuoriin. Joensuun paikallisyhdistyksen kautta ruokalahjakortin saaneen huoltajan mukaan tuella on ollut suuri merkitys perheelle. ”Kiitos tuhannesti. Maksoin juuri laskuja ja mietin, että millä eletään. Meitä on nyt yhdeksän henkeä, kun isommatkin ovat ruvenneet takaisin tulemaan, kun koulut kiinni”, perheen huoltaja kuvailee. Lahjoittajat ovat lähteneet kiitettävästi mukaan keräykseen koimaan lasten ja lapsiperheiden auttamiseksi. - Pelastakaa Lapset tekee tärkeää työtä ja toivon, että mahdollisimman moni tulisi mukaan auttamaan suomalaisia lapsiperheitä vaikeassa tilanteessa, vetoaa eräs 5000 euroa keräykseen lahjoittanut, nimettömänä pysyttelevä yksityishenkilö. Monet yrityslahjoittajat ovat myös mukana tukemassa lapsiperheitä. - On tärkeää, että haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja perheet saavat tukea. Tämän kampanjan kautta annettu tuki auttaa perheitä konkreettisesti eteenpäin, kertoo Carunan viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anne Pirilä. - Järjestöjen rooli on nykytilanteessa olla apuna siellä, minne valtion ja kuntien tuki ei akuutissa vaiheessa yllä tai ehdi. Toimimalla nopeasti saamme samalla arvokasta tietoa lasten ja lapsiperheiden huolista ja haasteista, joita välitämme edelleen eteenpäin päätöksenteon tueksi, summaa Aino Sarkia Pelastakaa Lapset ry:stä. Keräystiedot:  Lahjoittajien tuella Pelastakaa Lapset auttaa koronaviruksen takia ahdinkoon joutuneita perheitä.  Osallistu keräykseen netissä:  www.pelastakaalapset.fi/apua-lapsiperheilleOsallistu keräykseen tekstiviestillä: Lähetä sana APUA numeroon 16499 ja lahjoita 10 € Artikkeli on julkaistu Sosiaali- ja kuntatalous -lehdessä 2/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä