GRM-services Oy Ltd – geofysiikan moniosaajat

Facebook
19.11.2020 | Teollisuus
GRM-services Oy Ltd, eli tuttavallisemmin GRM, on suomalainen johdon ja työntekijöiden omistama geofysiikan ja kalliomekaniikan urakointi- ja konsulttiyritys. Yrityksen palveluksessa työskentelee n. 20 alan ammattilaista. Henkilökunta koostuu kenttätyöntekijöistä, tutkimusinsinööreistä sekä geofyysikoista.GRM tarjoaa erilaisia tutkimuspalveluja malminetsinnän, kaivosteollisuuden, ympäristötutkimusten sekä infrarakentamisen tarpeisiin. Yhtiön tärkein markkina-alue on Fennoskandia, mutta toimeksiantoja olemme suorittaneet lisäksi ympäri Eurooppaa, Etelä-Amerikassa ja Grönlannissa. Yhtiöllä on sivuliike Portugalissa.Yhtiön toiminnan kasvu perustuu sitoutuneeseen henkilökuntaan, korkeaan motivaatioon sekä kokemuksen tuomaan rautaiseen ammattitaitoon. Toimintatapoja ja mittausmenetelmiä kehitetään jatkuvasti vastaamaan markkinoiden kysyntää. Työn laatu sekä työturvallisuus ovat avainasioita palvelutarjonnassamme.Mittaukset maan päälläGeofysiikan mittaukset ovat edelleen suurimmaksi osaksi maan pinnalla tapahtuvaa mittaustoimintaa. Menetelmästä riippuen mittaukset voidaan tehdä joko yksin tai ryhmässä. Perinteinen magneettinen maastomittaus onnistuu yhden hengen voimin. Sähköiset monielektrodimittaukset vaativat onnistuakseen jopa neljästä viiteen työntekijää. Maastomittausmenetelmät kehittyvät edelleen. Esimerkkinä voidaan mainita IP-mittaus, jossa selvitetään maankamaran ominaisvastusta ja varautuvuutta. Menetelmä sopii hyvin pirotteisen mineralisaation tutkimiseen, mikä muilla menetelmillä on yleensä hankalaa.GRM suorittaa 3DIP-mittaukset käyttämällä 64 samanaikaista mittauskanavaa. Maastoon levitetään vähintään kaksi tai usein neljä mittauslinjaa, joita mitataan samanaikaisesti, jolloin mittausdataa voidaan käsitellä kolmiulotteisesti. Menetelmä käyttäen 64 kanavaa mahdollistaa syvyysulottuvuuden kasvattamisen tai vaihtoehtoisesti 3D-mallin tarkkuuden parantamisen. Jos perinteinen IP-mittaus sisälsi esimerkiksi 1 km² alueella 1600 datapistettä, niin nykyisillä järjestelmillä kerätyn datan määrä samalla alueella sisältää 12 800 datapistettä. Datan määrällä voidaan vaikuttaa suoraan mallien tarkkuuteen ja mittauksen syvyysulottuvuuteen.Mittaukset maan sisälläGRM tekee mittauksia myös maankamaran alapuolella tunneleissa ja kaivoksissa. Usein toimeksiantajat haluavat mittaustietoa maanalaisen kaivoksen tutkimuskairauksista tai monitorointitietoa kallioperän liikkeistä syvällä maanpinnan alla. GRM tarjoaa laajan valikoiman erilaisia kairareiästä tehtäviä mittauksia erilaisiin tarpeisiin. Tutkimuskalustomme mahdollistaa jopa 2500 m syvyisen reiän moniulotteisen luotauksen optisesti, akustisesti sekä geofysikaalisesti. Kallioperän liikkeiden monitorointiin pystymme tarjoamaan asiakkaalle laitteistot suoraan asennettuna käyttöpaikalle.Mittaukset ilmassaGRM tarjoaa asiakkailleen magneettisia UAV-mittauksia. Uuden huipputarkan GEM GSMP35 – kaliummagnetometrin käyttö tapahtuu kokonaisuudessaan multikopterilla, jolla voidaan lentää erittäin hallitusti maaston muotoja seuraten, jolloin saadaan paras mahdollinen data. Osaava henkilökuntamme suorittaa mittaukset luotettavasti ja kustannustehokkaasti.Kiinnitämme erityistä huomiota turvallisuussääntöjen noudattamiseen kaikissa työkohteissamme. Verrattaessa maanpinnalta tapahtuvaan magneettiseen mittaukseen, voidaan UAV-mittauksella tuottaa yhden työpäivän aikana 10-kertainen määrä magneettista mittausaineistoa.   GRM-services Oy Ltd, familiarly GRM, is Finnish geophysical and rock mechanical contracting and consulting company, owned by the management and employees. The company operates globally. GRM is committed to continuous development of operations, services provided and personnel.GRM offers ground and borehole geophysical measurements with high quality and skilled staff. For example, our new 64-channel Induced Polarization system expands the possibility of interpretation offering better resolution of the data. Underground GRM offers systems to monitor movements of the solid rock and also borehole measuring.UAV magnetics with the multicopter is the latest step forward for GRM. GRM performs UAV measurements reliably and cost-effectively.Artikkeli on julkaistu Teollisuusuutiset-lehdessä 4/2020.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä