Kajaanin Romun ilmastotyö: Hiilijalanjälkilaskennalla kohti hiilineutraalia kaupunkikaivostoimintaa

Facebook
24.09.2024 | Teollisuus, Yrityselämässä tapahtuu

Kajaanin Romu Oy on sitoutunut EU:n ympäristötavoitteisiin.

- Yhteinen tehtävämme on suojella, säilyttää ja parantaa alueen luonnon pääomaa; muuttaa EU resurssitehokkaaksi, vihreäksi ja kilpailukykyiseksi vähähiiliseksi taloudeksi sekä suojella kansalaisia ympäristöön liittyviltä paineilta sekä terveyttä ja hyvinvointia uhkaavilta riskeiltä, Kajaanin Romun operatiivinen johtaja Niko Nyyssönen kertoo.

- Aloitimme yhtiömme ilmastotyön vuonna 2021 ottamalla hiilijalanjäljen seurannan osaksi kaupunkikaivostoiminnan kehittämistä. Ilmastopäästöjen jatkuvalla mittaamisella ja analysoinnilla tavoittelemme korkeaa ympäristövastuullisuutta. Sen myötä olemme pystyneet arvioimaan paremmin valintojemme ympäristövaikutuksia yhtiön tuotantoprosessien ja myynnin kehityksessä sekä investoinneissa. Päästölaskentaprosessi on auttanut meitä pienentämään kokonaistoimintamme hiilijalanjälkeä jo yli viidenneksen vuoden 2021 tasosta. Samalla olemme oppineet ymmärtämään paremmin liiketoimintamme ydintä. Energiatehokkuutta parantavat ja ilmastopäästöjä vähentävät muutokset tukevat monipuolisesti yhtiön toiminnalle asettamiamme tavoitteita, Niko Nyyssönen linjaa.

Yhteisenä tavoitteena hiilineutraali terästeollisuuden arvoketju

Kajaanin Romu on osa suomalaisen kiertotalouden ja terästeollisuuden arvoketjua. Terästeollisuus tuottaa merkittävän osan Suomen hiilijalanjäljestä, mutta se on myös vastuullisesti kehittänyt toimintaansa kohti hiilineutraaliutta EU:n ympäristötavoitteiden mukaisesti.

Nyyssönen sanoo, että yritys huomioi kaikessa toiminnassaan oman vastuunsa terästeollisuuden arvoketjun hiilijalanjäljen pienentämiseksi, luoden samalla hyvinvointia ja työtä suomalaisille.

- Samoin huolehdimme, että yhteistyökumppanimme saavat riittävästi tietoa oman toimintansa hiilijalanjäljestä osana metallinkierrätysliiketoiminnan arvoketjua.

Kajaanin Romun hiilikädenjäljellä hyvittää päivittäin kaukolennon päästöt

Nyyssönen kertoo, että Kajaanin Romun kierrätyslaitosten kokonaishiilijalanjälki on 45,86 kg CO2 ekv hyödynnettyä ja yrityksen terästeollisuuteen toimittamaa raaka-ainetonnia kohden.

- Toimintamme auttaa arvoketjuamme kompensoimaan ilmastopäästöjä yhden täyden Helsinki-Tokio-Helsinki-jumbojettilennon hiilijalanjäljen verran vuoden jokaisena päivänä. Näin Kajaanin Romu edistää ympäristöystävällisempää terästeollisuutta.

Kehitystyö haitallisten ympäristövaikutusten pienentämiseksi

- Ympäristövastuullisuudessa noudatamme jatkuvan parantamisen periaatetta. Toimialallemme on luontevaa pienentää hiilijalanjälkeä perusliiketoiminnan kehittämisen kautta. Kehityshankkeidemme päätavoitteena on ottaa käyttöön teknologiaa ja menetelmiä, jotka pienentävät omaa ja arvoketjumme hiilijalanjälkeä ja paikallista saastuttamista sekä tehostavat resurssien käyttöä. Keskeisin keino löytyy liiketoiminnan ytimestä. Se on metallien talteenottoasteen parantaminen, Nyyssönen sanoo ja jatkaa:

- Pystymme vähentämään tehokkaasti haitallisia ympäristövaikutuksia järkevällä infrasuunnittelulla ja teknisillä ratkaisuilla sekä kierrättämällä metallit tarkasti hyötykäyttöön teollisuuteen ja metallia sisältämättömät sivuvirrat maanrakennusaineeksi ja energiaksi.

Toteutuneet ja tulevat hankkeet

Nyyssönen kertoo, että Kajaanin Romu on investoinut uuteen metallin erittäin korkean talteenottoasteen mahdollistavaan tuotantolinjaan.

- Aloitimme ACE-hankeyhteistyönä työkoneidemme sähköistämisen sekä ottaneet roolia hyvien käytäntöjen jakamisessa toimialamme sisällä. Siirryimme kokonaan päästöttömään sähköön ja tarkastelleet polttoainesopimuksia ja kuljetusliikkeiden mahdollisuuksia siirtyä uusiutuvaan dieseliin, Nyyssönen selvittää ja jatkaa:

- Sertifioimme ISO 14001 -ympäristölaatujärjestelmän ja kokoamme vastuullisuusraportin yhtiön toiminnasta vuoden 2024 aikana. Otamme käyttöön reaaliaikaisen energiankulutuksen seurannan toimintayksiköittäin ja tuotantolinjoittain vuoden 2024 aikana. Selvitämme mahdollisuutta optimoida tekoälyn avulla liiketoiminnan suunnittelua.

Hiilijalanjälkilaskennan toteutus

Kajaanin Romu tekee hiilijalanjälkilaskentaa yhteistyössä Green Carbon Finland Oy:n kanssa, joka on suomalaisen hiili- ja luontojalanjäljen hallintaan erikoistunut asiantuntijayritys. Hiilijalanjälkilaskentaan on koulutettu omaa henkilöstöä. Projektipäällikkönä toimii yhtiön operatiivinen johtaja Niko Nyyssönen, ja teknisen laskennan toteuttamisesta vastaa yksikön päällikkö Mikko Koskela.

- Mittauksissa käytämme Suomen ympäristökeskuksen Y-Hiilari hiilijalanjälkityökalua. Hiilijalanjälkilaskelma noudattaa Greenhouse Gas Protokollan stadardia ”A Corporate Accounting and Reporting Standard”. Hiilijalanjäljen laskennan tarkastukset tekee Green Carbon Finland Oy, Nyyssönen kertoo.

Hiilijalanjälkilaskennan kohde

- Laskennassa on huomioitu Kajaanin Romun koko liiketoiminta. Laskennan perusajatuksena on, että kierrätykseen päätyvä romumetalliaines siirtyy Kajaanin Romun hiilijalanjäljen laskentaan saapuessaan toimipisteelle. Laskenta päättyy, kun jalostetut metallit on toimitettu hyödynnettäväksi terästeollisuuteen ja muut raaka-aineet on toimitettu hyödynnettäväksi tai loppusijoitukseen, Niko Nyyssönen kertoo.

Yhteystiedot:
Niko Nyyssönen, 040 526 5580, [email protected]

www.kajaaninromu.fi | Facebook | YouTube


Kajaanin Romu Oy kasvoi yrityskaupalla

KR Lännen Romun toimitusjohtaja Ville Kräkin.

Kajaanin Romu Oy on laajentanut toimintaansa ostamalla Luvian Uusioteräs–Kierrätyspalvelu Oy osakekannan. Tytäryhtiönä jatkossa toimiva KR Lännen Romu Oy keskittyy romumetallin ostoon ja kierrätykseen Satakunnassa ja rannikkoseudulla.

Kajaanin Romun ja KR Lännen Romun yhteistyö vahvistaa konsernin liiketoimintaa ja avaa uusia mahdollisuuksia valtakunnallisesti. Yrityksen tavoitteena on laajentaa materiaalihankinnan verkostoaan koko Suomessa, mikä mahdollistaa entistä paremman palvelun tarjoamisen asiakkaille ympäri maata.

- Meillä on valmiiksi hyvät yhteydet pohjoisen satamiin ja terästeollisuuteen. Nyt konsernimme pystyy palvelemaan Länsi-Suomen terästeollisuutta tehokkaammin ja hyödyntämään alueen satamia, Niko Nyyssönen kertoo.

Metalliromu kiertoon vaivattomasti ja tehokkaasti

KR Lännen Romu keskittyy romumetallin ostoon ja kierrätykseen Satakunnassa sekä länsirannikolla. Yhtiön erikoisosaaminen kaapelin käsittelemisessä tuottaa laadukasta kupariraaka-ainetta kotimaiseen teollisuuteen.

KR Lännen Romun toimitusjohtajana on aloittanut Ville Kräkin, joka on työskennellyt aiemmin Kajaanin Romulla tuotantopäällikkönä. Poriin perheensä kanssa nyt Kainuusta muuttaneella Kräkinillä on yli 10 vuoden kokemus metallinkierrätyksen kehittämisestä, mistä hyötyvät myös asiakasyritykset.

Kajaanin Romu on kiertotalouden edelläkävijä Suomessa. Yhtiö käsittelee kaupunkikaivoksessaan vuosittain lähes 60 000 tonnia metalleja ja on tunnettu metalliraaka-aineiden erittäin tarkan kierrättämisen asiantuntijana. Uusiometallin tuotannolla se tukee terästeollisuuden päästövähennystavoitteita sekä EU:n raaka-aineomavaraisuutta.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu