Mutkaton ja helppokäyttöinen Tolapp on reaaliaikaiseen paikkatiedonhallintaan suunniteltu ohjelmisto

Facebook
21.04.2021 | Yrityselämässä tapahtuu
Innovaation alku saattaa syntyä arkisissa, jokapäiväisten haasteiden ratkomisessa. Näin kävi kuopiolaiselle yrittäjälle Jukka Korhoselle, joka oma työnsä tiimoilta innovoi reaaliaikaisen paikkatiedonhallintaan suunnitellun ohjelmiston. Korhosen omistama Tahko Speed Oy julkaisi Tolapp-ohjelmiston alkuvuodesta 2018.Jukka Korhonen kertoo, että idea ohjelmistolle kehittyi työmaalla kaivinkoneen ohjaimissa kesällä 2017.- Mielestäni kunnollisia paikkatietoa tallentavia ohjelmistoja ei löytynyt tai niissä oli puutteita juuri yrityskäyttöön soveltuviksi. Ajattelin, että urakkatöissä ohjelmiston tulisi olla nopea käytettävä joko puhelimen tai tabletin kautta. Lisäksi ohjelmiston tulisi olla helppokäyttöinen ja riittävän yksinkertainen oppia ja hallita, Korhonen toteaa.Korhosen omat kokemukset eri ohjelmistoista ovat sähkö/televerkkotöistä ja kuljetuspuolelta romun ajosta.- Näissä ohjelmistot ovat mielestäni olleet liian monimutkaisia tai liian suuria käyttää. Lisäksi isot ohjelmistot ovat usein alikäytettyjä ja usein niissä maksetaan turhaan ominaisuuksista, joita ei välttämättä tarvita. Näiden kokemusten pohjalta alkoi visio omasta ohjelmasta kirkastua. Tavoitteena oli kehittää applikaatio, joka mahdollistaa tehtävien tallennuksen kartalle ja sen voi jakaa helposti työporukan kesken reaaliaikaisesti. Applikaation avulla työt saa helposti tallennettua kaikkien nähtäville, jolloin säästetään aikaa ja rahaa mahdollisimman yksinkertaisella sekä helpolla tavalla, Korhonen kertoo ja jatkaa:- Tolapp-ohjelmisto on suunniteltu käyttäjäystävälliseksi ja se tarjoaa monia arkipäivän rutiineja helpottavia toimintoja kasvavalle sähköverkko ja telepuolen kunnossapidon asiakaskunnallemme.Digitaalisten ohjelmistojen ylläpito jatkuva prosessi- Digimaailma muuttuu kaiken aikaa, ja niin muuttuvat myös sovelluksiin liittyvät päivitykset. Jatkuva seuranta on ainoa keino hallita järjestelmiä ja sovelluksia. Tarkoitus on saada teknologian ja prosessien mahdollistamat hyödyt käyttöön käytännössä löytämällä näkökulmia ja kokemuksia, joita asiakkaamme voivat hyödyntää omassa työssään. Käytän kehittämääni ohjelmistoa omassa työssäni, jolloin mahdolliset parannus- ja päivitystarpeet sekä uusimmat ideat tulevat tietoon heti suoraan kenttäoloissa ja ohjelmisto pysyy jatkuvasti ajantasaisena, Korhonen toteaa.Helposti muokattavissaTopi Luhtinen vastaa Tolapp-paikkatieto-ohjelmiston myynnistä - Ohjelmisto on kehitetty geneeriseksi, eli käyttäjäkohtainen muokattavuus on mahdollista. Sitä voi käyttää kuka tahansa yrittäjä toimialasta riippumatta. Hyvä esimerkki Tolappin käytöstä on ilmateleverkon purkutyö. Merkkaamme puretut pylväät ja kela/romukasat kartalle, samalla rekkakuskille voi laittaa varoituksia painorajoituksista tai muista vaaranpaikoista valmiiksi kartalle, Luhtinen kertoo ja jatkaa:- Hukka-ajot vähenevät ja samalla myös työturvallisuus paranee. Ohjelmistoon pystyy merkkaamaan muistiin esimerkiksi viljapeltoon jääneet purkamattomat linjat, jotka odottamaan syksyä, jolloin pellolle pääsee koneella. Käyttäjät voivat luoda ohjelmistoon monta eri projektia, jolloin esimerkiksi eri työmaiden hahmottaminen on helpompaa. GPS pisteisiin voi lisätä kuvia, tekstiä sekä numeroita. Projekteihin voi liittää pdf-tiedostoja, esimerkiksi työmääräyksen jne. Projekteihin voit kutsua myös toisia yrityksiä mukaan. Toimistosta käsin tehtävään työhön on kehitetty hallintapaneeli, josta löytyy esimerkiksi karttanäkymät, henkilöstö ja enemmän tietoa pisteiden luomasta tiedoista.- Yrityksellä, jonka toimialue kattaa monia maakuntia on mahdollista tämän ohjelmiston avulla helposti tallentaa GPS-piste tietoineen muistiin, jolloin tiedot ovat reaaliaikaisesti koko työporukan käytettävissä sijainnista riippumatta, ympäri maailman. Työtehtävien hallittavuus helpottuu ja turhat unohdukset jäävät pois.- Demoversiota pääsee kokeilemaan maksutta. Ota rohkeasti yhteyttä, niin saat tunnukset ja tarjouksen ohjelmistosta, Topi Luhtinen sanoo.[email protected]Puh. 0400 0938058 www.tolapp.fi Artikkeli on julkaistu Tampereen seudun Yritysmaailma -lehdessä 1/2021.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä