XHOME™ on desinfioinnin uusinta tekniikkaa

Facebook
16.03.2020 | Yrityselämässä tapahtuu
Kumppaneille lisää kilpailukykyäXHOME Oy on kehittänyt uudenlaisen desinfiointitekniikan, jolla sisätiloista ja esineistä voidaan tehokkaasti eliminoida ihmiselle vaaralliset mikrobit, kuten sieni-itiöt, virukset ja bakteerit. Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla XHOME-urakoitsijana toimiva Timo Tamminen toteaa työtilanteen olevan kiireinen.– Kohteita tulee sitä mukaa, kun tieto XHOME-tekniikasta leviää. Koronavirusepidemia on osaltaan lisännyt kysyntää.Tuttu tehoaine, uusi teknologiaXHOME-menetelmä perustuu vetyperoksidikaasun käyttöön. Vetyperoksidi (H2O2) on luonnollinen vedyn oksidi, jonka desinfiointikyky on yleisesti tunnettu, tieteellisesti todennettu ja laajalti hyödynnetty. Aine tuhoaa jopa kaikkein vaarallisimmat ja vastustuskykyisimmät mikro-organismit (mm. SARS, MERS, korona, ebola, pernarutto). Vetyperoksidikaasua käytetään esimerkiksi sairaaloiden toimenpidetilojen ja lääketieteellisten välineiden sterilointiin. XHOME-puhdistuksessa käytettävä aine on tuttu ja tepsivä, mutta XHOMEn mullistavuus piileekin innovatiivisessa teknologiassa. XHOMEn käyttämä kaasun levittämiseen tarkoitettu laitteisto on saatu mahtumaan kompaktiin ja helposti liikuteltavaan reilun 10 kilon salkkuun.– Vetyperoksidikaasutukseen muualla maailmassa valmistetut laitteet on tarkoitettu esim. leikkaussalien ja muiden sairaalatilojen puhdistamiseen. Ne ovat jääkaapin kokoisia 250-kiloisia laitteita. XHOMEn käyttämän laitteen on kehittänyt kumppaniyhtiömme Cleamix Oy yhteistyössä VTT:n kanssa. Olemme VTT:n kanssa tiiviissä yhteistyössä myös XHOMEn erilaisia käyttökohteita tutkittaessa, kertoo XHOMEn toimitusjohtaja Mika Nykyri. – Toinen merkittävä ero muihin vastaavantyyppisiin laitteisiin verrattuna on reaaliaikainen mittaus ja toiminnanohjaus. Anturi ei pelkästään monitoroi laitteen toimintaa, vaan se myös kontrolloi sitä. Mittari pitää kaasupitoisuuden puhdistettavassa tilassa halutulla ja turvallisella tasolla, eikä päästä pitoisuutta ns. kondenssitilaan, jossa vetyperoksidi muuttuisi jälleen nestemäiseksi, lisää XHOMEn yhteyspäällikkö Emma NykyriMyrkytön, tehokas ja turvallinenXHOME-desinfiointikaasutus tuhoaa tehokkaasti ja täysin myrkyttömästi kaikenlaiset mikrobit, bakteerit ja itiöt tiloista, irtaimistosta, tekstiileistä ja huonekaluista. XHOME-desinfioinnissa käytetty vetyperoksidikaasu hajoaa lopulta vedeksi ja hapeksi jättämättä mitään myrkkyjäämiä. – Prosessi ei kestä kauan, puhutaan vain muutamista tunneista. Isojen tilojen nopeaan puhdistamiseen laitteistoja voidaan kytkeä useita rinnakkain, kertoo Timo Tamminen.– Mikrobit eivät valitse paikkaa mihin asettuvat, mutta vetyperoksidikaasu leviää puhdistettavassa tilassa kaikkialle. Kaasu on kuivaa ja materiaaliystävällistä. Perinteisissä puhdistusmenetelmissä käytetään nestemäisiä aineita, kuten kloriittia. Nykyisin kaikkialla on paljon herkkää elektroniikkaa, joka ei kestä nestekäsittelyä, Emma Nykyri huomauttaa.– XHOME sopii kaikkiin kohteisiin, joissa halutaan tehokasta desinfiointia. Reaaliaikainen mittaus varmistaa, että tuhoaminen tulee suoritettua tehokkaasti. Palveluumme sisältyy todentaminen. Asiakas saa meiltä aina kattavan kirjallisen raportin, joten toimenpide on tilaajalle turvallinen valinta, Mika Nykyri painottaa.XHOME täydentää sisäilmaongelmien korjausprosessinSisäilmaongelmien hoitoon liittyen sekä Timo Tamminen että Mika Nykyri korostavat, että kohteessa ongelmia aiheuttavat viat ja virheet on aina korjattava ennen XHOME-käsittelyä.– Jos ajatellaan sisäilmaongelmakohdetta, XHOME on korjausprosessia täydentävä verkoston osa. Me emme korjaa ongelman aiheuttajaa, sitä varten ovat muut yritykset. Sen sijaan XHOME mahdollistaa täydellisen lopputuloksen varmistamalla homeitiöiden ja muiden haitallisten mikrobien häviämisen, Mika Nykyri sanoo.– Tyypillinen esimerkki voisi olla asuinhuoneisto, jossa on todettu kosteusvaurio. Käymme tekemässä ensin mittaukset, joiden tulosten perusteella määrittelemme tarvittavan puhdistuksen tehon. Kohteeseen tehdään remontti, joka korjaa vauriot ja poistaa vaurion syyn. XHOME tulee tekemään puhdistuksen vasta sen jälkeen. Lopuksi lyödään asunto taas kasaan ja pinnat kiinni, tiivistää Timo Tamminen.Väliaikaisia tiloja ei tarvitakaanXHOME sopii myös sisäilmaongelmista kärsivien tilojen "tekohengitykseen". Yleensä tällaisissa kohteissa, kuten kouluissa, tapahtuvaa toimintaa täytyy kuitenkin jatkaa, jolloin käyttäjien on muutettava väliaikaistiloihin ennen uusien tilojen valmistumista tai korjausinvestointia.– Olemme kehittäneet puhdistusratkaisuja, jotka mahdollistavat jatkamisen entisissä tiloissa. Tällöin ei tarvita kalliita väistötiloja, Mika Nykyri kertoo.– Ensin tila puhdistetaan kaasuttamalla ns. nollatasolle. Desinfioiva kaasutus voidaan tehdä säännöllisin määräajoin, esimerkiksi kerran kuussa tai joka toinen kuukausi. Desinfiointien välissä käytetään puhdasta ilmaa ylläpitävää laitteistoa, jolla saadaan ilmanlaatu pidettyä terveellisellä tasolla. Käytämme AAVI®-teknologiaa, jonka teho perustuu ionisointiin.Kohde kuin kohde sopii desinfioitavaksiAlun perin sisäilmaongelmien torjuntaan keskittyneen XHOMEn palvelukonsepti on laajentunut muuhunkin desinfiointiin. XHOME on puhdistanut mm. lääketieteellisiä toimenpidetiloja, kuten hammaslääkäritiloja, eläinsuojia salmonellan ja muiden bakteerien takia, toimistoja, kuntosaleja ym. yleisiä ja yksityisiä tiloja.XHOMEn kotipaikassa Liperissä Pohjois-Karjalassa toimii kiinteä puhdistustila, johon asiakas voi tuoda esimerkiksi huonekaluja tai muuta irtaimistoa vetyperoksidikaasulla desinfioitavaksi. Kysyntä on ollut rohkaisevaa, ja toimitusjohtaja Mika Nykyrin mukaan suunnitelmissa on samantyyppisen linjaston avaaminen myös Etelä-Suomeen. – Tällä hetkellä XHOMElla toimii Pohjois-Karjalan lisäksi itsenäiset urakoitsijat Kuopiossa, Jyväskylässä, Tammisaaressa ja Helsingissä. Verkosto kasvaa jatkuvasti, kysyntä lisääntyy kovaa vauhtia.Myös Helsingin ja muun Uudenmaan XHOME-urakoitsija Timo Tamminen odottaa merkittävää kysynnän kasvua. – Näen merkittäviä markkinoita sellaisten tilojen desinfioinnissa, joissa ihmisiä tulee ja menee suuria määriä. Otollisia kohteita ovat mm. hotellit, laivat ja lentokoneet. – Lisäksi sisäilmaongelmakohteet ovat meille hyvin sopivia. Pääkaupunkiseudulla on parhaillaan satojatuhansia neliöitä epävarmassa tilassa sisäilman laadun ja käytön sallimisen suhteen. XHOME-ratkaisulla vodaan epätietoisuus poistaa, kun kohteesta saadaan mittaustulokset ja tarvittaessa voidaan ryhtyä ilmaa puhdistamaan.Uudet kumppanit tervetulleitaToimitusjohtaja Mika Nykyri näkee XHOMEn muiden yritysten joustavana ja luotettavana kumppanina, joka voi toimija aliurakoitsijana omalla erikoisalallaan. Luontevia yhteistyökumppaneita ovat rakennusliikkeet, isännöitsijät, kiinteistöhuollot ja vakuutusyhtiöt. – XHOMEn palveluiden avulla kumppaniyrityksillä on erittäin hyvä mahdollisuus parantaa omaa kilpailukykyään. Meihin saa ottaa rohkeasti yhteyttä, katsotaan millaisia mahdollisuuksia avautuu. Artikkeli on julkaistu Helsingin Yritysmaailma -lehdessä 1/2020 sivulla 2.

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia