

Piippo Hydraulic Oy – kotimaisten hydrauliventtiileiden ammattilainen jo vuodesta 1986
Nykyaikainen tuotantotekniikka CAD/CAM- ja CNC-järjestelmillä sekäsertifioitu laatujärjestelmä takaavat tuotteiden korkean laadun sekä toimintavarmuuden.
Maa- ja metsätalous, Teollisuus

Teknologia 23 esittelee näkymiä teollisuuden tulevaisuuteen
Teknologia 23 kokoaa yhteen teollisuuden päättäjät, alan asiantuntijat ja yritykset Helsingin Messukeskukseen 7.–9.11.2023.
Teollisuus

Vuoden teollisuusteko 2023 -tunnustuksella palkittu Sandvik uudistaa teollisuutta insinööriluovuudella
Valtakunnallinen tunnustus jaettiin kolmatta kertaa Alihankinta 2023 -tapahtuman yhteydessä Tampereella 26. syyskuuta 2023.
Teollisuus

Suomessa toimii ainakin 1500 kriittisen teknologian yritystä – yritykset enimmäkseen kotimaisessa omistuksessa
Kriittistä teknologiaa yrityksissä edustavat esimerkiksi turvallisuus- ja mobiiliteknologiat.
Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus

Teknologiateollisuudessa ei dramaattista pudotusta – osaajatarve säilynyt vahvana
Yritysten osaajatarve ja uuden henkilöstön rekrytoinnit ovat pysyneet kysynnän ja tuotannon heikkenemisestä huolimatta vahvoina.
Teollisuus

EduTecin palveluilla teollisuusyrityksille parempaa kilpailukykyä
EduTec Oy on koulutusyritys, joka keskittyy teknologia-alan Rekry- ja TäsmäKoulutuksiin, täydennyskoulutuksiin sekä yritysten kilpailukyvyn parantamiseen.Teollisuus, Koulutus ja opiskelu

FRUSH 2024 goes to ecosystems
Ensi vuonna Forssassa perinteisesti järjestettävän FRUSHin keskeinen teema on ESG (Environmental, Social ja Governance).Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus

Tekoäly tuli muoviteollisuuteen
Muovituotteen muotoilussa tekoäly saattaa inspiroida ja antaa vinkkejä paitsi tuotannon, myös kysynnän suhteen.Teollisuus

Ecopulp Finland on ekologisen pakkaamisen suunnannäyttäjä
Ecopulp on erikoistunut sisäpakkausten suunnitteluun ja valmistukseen. Yritys suunnittelee, kehittää ja valmistaa muotoiltuja 3D-kuituvaloksia räätälöidysti.
Teollisuus

OT-Kumi Oy – suulakepuristettuja kumituotteita Suomesta
OT Kumi on panostanut kumituotteiden jatkojalostamiseen, johon liittyy mm. vuosi sitten investoitu vesileikkauslaitteisto.
Teollisuus

Suomalaisella kumiteollisuudella on edessään valoisa tulevaisuus
Globaaleista haasteista huolimatta Suomessa on kyetty ylläpitämään laadukasta kumituotantoa ja jopa investoimaan laatuun ja kapasiteettiin.
Teollisuus

Savon Automaatio Oy:n toimitusjohtaja Pasi Ikonen: "Teollisuusautomaatio mahdollistaa useiden erilaisten prosessien suoraviivaistamisen ja toimintojen tehostamisen"
Savon Automaatio Oy tarjoaa räätälöidyt automaatioratkaisut eri teollisuudenaloille laaja-alaisesti yhteistyörobotiikasta aina kokonaisiin tuotantolinjoihin.
Teollisuus

"Suomen teknologiahyppy" – kansanedustaja Limnéll ehdottaa teknologian maanpuolustuskurssia päättäjille
Teknologian vaikutukset ulottuvat kaikille elämänalueille ja sen ymmärtäminen on nyt välttämättömämpää kuin koskaan.
Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus

FinnSec 2023 -messut vastaa ohjelmallaan turvallisuusympäristön haasteisiin
FinnSec 2023 järjestetään 11.–12.10.23 ensimmäistä kertaa Turvallisuus 2023 -messujen kanssa.Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus

Kehittämistyö ei ole rakettitiedettä
Monipuolisesti yrityksiä heidän kehittämistarpeissaan auttavan HJP Kehitys Oy:n tarina ulottuu 1980-luvulle.Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus

Patenttikonsultointi Kangasmäki Oy tarjoaa teollisoikeudellisia palveluita jo 30 vuoden kokemuksella
Patenttikonsultointi Kangasmäki Oy on 1993 perustettu patenttitoimisto, joka tarjoaa teollisoikeudellisia palveluita.Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus