IT-alan opiskelijoiden kannattaa kysyä harjoittelupaikkoja pienemmistäkin yrityksistä

Facebook
27.11.2024 | Koulutus ja opiskelu

Tietojenkäsittelyn tradenomiksi Karelia-ammattikorkeakoulussa opiskeleva Jasu Vihonen suoritti opintoihinsa liittyvää harjoittelua digitoimisto Molentumilla.

Pohjois-Karjalasta käsin vuodesta 2015 asiakkaitaan palvellut Molentum toteuttaa yrityksille ja yhteisöille laadukkaita kotisivuja, verkkokauppoja sekä personoituja järjestelmiä.

Vähitellen lisää vastuuta

Jasun vastuu kasvoi vähitellen. Harjoittelun alussa perehdytysjaksolla hän teki ei-julkista verkkosivua, jonka avulla tutuiksi tulivat Molentumin ratkaisujen perusrakenteet.

– Se oli oppimisen ja adaptoitumisen kannalta tarpeellista. Minulla oli ennestään hieman kokemusta verkkosivujen ja -kauppojen tekemisestä, mutta uusia asioita ja monenlaista muistettavaa tuli hyvin paljon.

Perehdytyksen jälkeen Jasun työtehtäviin ovat kuuluneet asiakkaiden verkkosivuihin heidän pyynnöstään tehtävät muutokset sekä osallistuminen isompien projektien toteutukseen.

– Vastuuseen on hyvä tottua varhaisesta vaiheesta lähtien. On ollut kivaa tehdä verkkosivuja, jotka menevät oikeasti asiakkaille ja julkisesti näkyville. Totta kai työni jälki aina tarkistetaan ennen julkaisemista.

”Vastuulliset työtehtävät antavat motivaatiota ja hyvää kokemusta”,
kertoi Molentumilla harjoitellut tietojenkäsittelyn opiskelija Jasu Vihonen.

Harjoittelu on ollut motivoiva ja opettavaista

Asiakasprojekteissa Jasu on saanut tehdä itsenäisesti mahdollisimman paljon, mutta jos on tullut epävarma tilanne, niin apua on voinut pyytää omalta perehdyttäjältä.

– Asiakasprojektien tekeminen on ollut todella mielenkiintoista. Erityisen mukavalta on tuntunut asiakkaiden antama positiivinen palaute. Se motivoi entistäkin enemmän. Olen kyllä tykännyt työstäni.

– Jo tähän mennessä olen oppinut valtavasti uutta ja sellaisia asioita, joista en ennen ollut tiennytkään, että näinkin voi tehdä. Luulen, että tämän puolen vuoden harjoittelujakson aikana opin tärkeitä taitoja tulevaisuuttani ajatellen, Jasu Vihonen sanoo.

Hänellä on menossa opintojen kolmas vuosi, opinnäytetyö on tekeillä ja valmistuminen häämöttää viimeistään keväällä 2025.

– IT-ala on aina tuntunut läheiseltä. Siinä kiinnostaa ongelmien ratkaiseminen ja isojen kokonaisuuksien rakentaminen.

Molentum – löytämistään odottava aarrearkku harjoittelupaikkana?

Molentumin toimitusjohtaja, yrittäjä Mika Lähteenmäki kertoo, että opiskelijaharjoittelijoita ei aina ole ollut helppo saada Molentumille, vaikka mielihyvin heitä olisi otettu.

– Jonkinlaista kohtaamisongelmaa on havaittavissa, koska harjoittelijamme Jasun kokemuksen mukaan harjoittelupaikkaa on ollut vaikea löytää.
– Meillä oli pitkään hiljaista harjoittelijoiden suhteen. Aikaisempi harjoittelija on ollut meillä jo muutaman vuoden mukana työringissä, Nyt sitten Jasun myötä näyttäisi uusi aalto tulevan ja hyviä tyyppejä löytyvän.

Mika Lähteenmäen mukaan harjoittelijalla tulisi olla sen verran osaamispohjaa, että tiettyjen ”oikeiden” työtehtävien tekeminen onnistuu perehdytyksen jälkeen.
– Pelkkään kahvinkeittoon tai muihin sellaisiin hommiin ei oikein ole järkeä harjoittelijaa laittaa.

Tuoreita näkökulmia yritykseen

Miksi yrityksen kannattaisi ottaa opiskelijoita harjoittelemaan, vaikka se vaatii hieman resursseja perehdyttämiseen ja yhteydenpitoon oppilaitoksen kanssa?

– Opiskelijat tuovat tuoreita näkökulmia ja uusia tapoja toimia, joista yritys voi ottaa oppia, Lähteenmäki vastaa.
– Usein yrityksissä on totuttu tekemään duunia tietyllä tavalla, periaatteena ”näin on aina tehty ja samaan malliin jatketaan”. Opiskelijoilta voi saada ideoita uudistumiseen ja kehittymiseen.
– Vaikka koulun penkiltä ei saisi juuri yrityksen työtehtäviin sopivaa täsmäosaamista, niin modernia perspektiiviä opiskelijoilla yleensä on.

Molentum toteuttaa yrityksille ja yhteisöille laadukkaita kotisivuja,
verkkokauppoja sekä personoituja järjestelmiä.
Kuvassa toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki.

Win-win-tilanteessa työsuhde

Mika Lähteenmäki näkee yrityksen kannalta harjoittelun mahdollisuutena saada taloon tuoreita ajatuksia ja ehkä uusi työntekijä. Opiskelijan kannalta harjoittelu on Jasu Vihosen mielestä mahdollisuus omaksua yrityksen kulttuuri ja toimintatavat ja jos työsuhteen solmiminen on jossakin vaiheessa molemmille osapuolille järkevä ratkaisu, niin sitten vain kättä päälle ja hommiin.

molentum.fi

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu