Metalliala tarjoaa tekijöilleen siistiä sisätyötä

Facebook
09.12.2022 | Koulutus ja opiskelu

Rantek valmistaa sähkömoottoreiden osia ja tekee koneistus- sekä kokoonpanotöitä. Yrityksessä valmistetaan myös kokonaisia sähkömoottoreita ja kokoonpannaan sähkömekaanisia jarruja. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä noin 50 henkilöä.

– Tuotannon puolella meidän vahvoja osaamisalueita ovat CNC-koneistus-, käämintä- sekä kokoonpanotyöt. Näiden tehtävien pariin tarvitaan koko ajan uusia osaajia. Esim.

käämijöitä ei valmistu mistään oppilaitoksesta, vaan olemme itse kouluttaneet kaikki käämijämme töiden ohessa. Kyseessä on vaativa käsityöammatti. Jotta käämijä voisi pärjätä työtehtävässään, on tekijällä oltava motivaatiota ja kiinnostusta oppia uutta. Ammatissa vaaditaan myös kohtuullisen hyvät kädentaidot – voimalajia enemmän se on taitolaji, toimitusjohtaja Juha-Matti Rantapää mainitsee.

Rantekin tuotantopuolen ihmiset opiskelevat tehtäviinsä tyypillisesti ammattikoulun kautta.

– Koneistuksen puolella meillä työskentelee CNC-koneistajia sekä peruskoneistajia. Meille on tullut koneistuspuolelle myöskin alanvaihtajia. Käämijöillä on usein jokin sähköalan tutkinto taustalla, mutta muilta osin ihmisiä tulee töihin hyvin erilaisilla taustoilla.

Alalla riittää töitä taantumista huolimatta

– Meidän koneistamo toimii aamu- ja iltavuorossa, muiden töiden osalta tehdään pelkästään aamuvuoroa. Työajat ovat jonkin verran liukuvia, mutta ne eivät voi tietenkään liukua tuotannon kustannuksella.

Rantapään mukaan töitä riittää, vaikka alalla onkin ollut välillä hieman hiljaisempia hetkiä.

– Olemme tehneet tätä jo yli 30 vuotta ja osa työntekijöistämme on ollut meillä töissä ihan toiminnan alkuvuosilta lähtien. Meillä on hyvä työilmapiiri, vaikka toki meilläkin joutuu töitä tekemään.

Rantapää lupaa, että Rantekille pääsee halutessaan tutustumaan ja kertoo, että yrityksessä on jo käynytkin opiskelijaryhmiä mm. ammattiopistolta. Hänen mukaansa myös kesätyöt ja työssäoppimisjaksot ovat oikein hyvä väylä tutustua yritykseen ja alan työtehtäviin, varsinkin jos nuori on jo ammattiopintojen parissa.

– Jos haluttaisiin vaikuttaa nuorten ammatinvalintaan, opojen kanssa tehtävät vierailut kannattaisi ajoittaa 8. ja 9. luokkaisille.

Rantekia kannattaa lähestyä rohkeasti

– Jos kesätyö tai harjoittelu kiinnostaa, kannattaa kysyä rohkeasti joko sähköpostilla tai puhelimitse. Yhteystiedot löytyvät meidän kotisivuilta. Jos ei itse rohkene kysymään, ainahan asiaa voi tiedustella myös kysellä tutun tutun kautta, niitäkin konsteja on luvallista käyttää. Itsekin sain ensimmäisen kesätyöpaikkani isäni avustuksella, Rantapää naurahtaa.

Rantapää mainitsee, että osa koneistuspuolella työskennelleistä henkilöistä on lähtenyt insinööriopintojen pariin. Suurin tarve on kuitenkin juuri tuotantopuolen ihmisistä, koska toimihenkilöpuoli on pienehkössä teollisuusyrityksessä kohtalaisen kapea.

Korkealaatuisia tuotteita suomalaisen vientiteollisuuden tarpeisiin

– Meiltä lähtee laadullisesti korkealaatuisia tuotteita maailmalle, joten autamme kotimaista vientiteollisuutta monella saralla. Kaikki asiakkaamme ovat kohtalaisen suuria vientiyhtiöitä. Meillä on korkea laatu- ja toimitustäsmällisyys, joten pystymme tekemään pieniäkin eriä todella tehokkaasti. Meidän tuotannosta lähteviä komponentteja päätyy mm. Kiinaan, Saksaan ja Hollantiin, käytännössä ihan ympäri maailman, Rantapää mainitsee.

Tutustu alaan verkon välityksellä

Rantek on kolmen muun oululaisen konepajan kanssa mukana Business Oulun We Love Metal -kampanjassa, johon liittyy mm. yrityskylän yrityspeli. Yritys on esimerkkikonepajana myös koneistajaksi.fi -palvelussa, jonka kautta on mahdollista päästä tutustumaan siisteihin ja moderneihin konepajaympäristöihin.

– Olemme hyvin moderni konepaja, paikat ovat siistit ja valoisat, myös työskentely-ympäristö ja -olosuhteet ovat kunnossa ja teemme asioita moderneilla välineillä, Juha-Matti Rantapää toteaa loppuun.

www.rantek.fi

LinkedIn

Instagram

Facebook

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia