
Kohti tehokkaampia sote-palveluprosesseja

08.02.2021 | Sosiaali- ja kuntatalous
Delfoi on toteuttanut vaikuttavia Lean asiantuntija- ja kehittämispalveluiden toimeksiantoja mm. teollisuudessa, julkishallinnossa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lean-kehittämismetodi on lähtöisin Japanin autoteollisuudesta, jota myös Delfoi hyödyntää asiakkaidensa palveluiden kehittämisessä.
– Sote-sektorilla keskitymme ennen kaikkea toimintaprosessien sujuvoittamiseen ja tehostamiseen. Pääpaino on sairaalasuunnittelussa sekä tavoitetoimintamallien määrittelyssä erilaisissa uudis- ja saneeraushankkeissa. Tulemme avuksi myös muissa tilanteissa, joissa asiakkaalla on toiminnan tehostamis- tai kehittämispaineita, toteaa Delfoin terveydenhuollon johtava konsultti Rashmi Karoliina Werning.
Werning kertoo, että alkuvaiheessa tehdään kattava nykytila-analyysi, jonka kautta saadaan selvitettyä eri toimintojen keskinäiset yhteystarpeet.
– Meillä on erittäin vahvaa osaamista logistiikkasuunnittelusta, jossa arvioidaan ja suunnitellaan kokonaisuutta prosessikehittämisen kautta. Kartoitamme ja kuvaamme hoitopolkuja sekä palveluprosesseja, joiden kautta pystymme tunnistamaan mahdollisia kehittämiskohteita. Uudet toimintamallit kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa, hyödyntäen mm. erilaisia työpajametodeja.
Hyvä suunnittelu säästää merkittävästi käyttökustannuksissa
Delfoin Lean-asiantuntijapalveluissa käytetään työkaluna myös toimintojen simulointia.
– Simulointi on prosessien virtuaalista mallintamista, jonka kautta voidaan ennakoida uusia tilanteita, joita ei ole vielä olemassa, varsinkin kun halutaan testata nopealla aikavälillä uutta toimintamallia. Näin nähdään, millaisia vaikutuksia sillä on esimerkiksi henkilöstö- tai laitekapasiteettitarpeeseen.
Delfoi on toteuttanut edellä kuvattuja kehittämistoimeksiantoja erilaisten sairaala- ja sote-kohteiden konseptointiin liittyen.
– Kaikki Suomen yliopistosairaalat ovat asiakkaitamme, kun tarkastellaan kokonaisten kampusalueiden henkilö- ja materiaalivirtojen sujuvuutta ja logistiikkaa. Pyrimme saavuttamaan kohteissa asiakaslähtöiset toimintaprosessit, joiden suunnittelun tukena käytämme simulaatiota toimintaprosessien varmentamisessa. Toiminnan tavoitteena on saada mitoitettua uudet rakennukset oikeille volyymeille.
– Toimintaprosessien heikkoudet tulevat tätä kautta huomioitua jo aikaisessa vaiheessa, jolloin tarvittavat korjaukset ovat vielä mahdollisia. Simuloinnilla voidaan testata ja visualisoida tehtyjen ratkaisuiden vaikutuksia kokonaisuuteen.
Werning muistuttaa, että rakennushankkeiden suunnittelukustannukset ovat vain murto-osa kokonaisuudesta, johon lasketaan rakentamiseen liittyvien kustannusten lisäksi myös rakennuksen käytönaikaiset kustannukset.
– Jos kohteessa ei panosteta huolelliseen suunnittelutyöhön, saattaa rakennuksen käytettävyys ja toimivuus kärsiä, josta voi seurata merkittävästi kalliimmat käyttökustannukset. Tähän liittyvät olennaisesti myös toimivat tietojärjestelmät.
Delfoi on apuna oikeiden ratkaisuiden löytämisessä
Delfoin rooli on toimia selvitystyössä neutraalina osapuolena, joka tekee kattavasti läpivalaisevan analyysin. Siinä huomioidaan systemaattisesti kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Tulokset visualisoidaan helposti ymmärrettävään muotoon, jolloin niiden pohjalta on helppo tehdä oikeita päätöksiä.
– Sen lisäksi että meillä on kymmenien vuosien substanssiosaamista sote-kentältä, meillä on lisäksi mahdollisuus antaa omaa sparrausapua asiakkaan muutosvaiheeseen.
– Tarjoamme asiakkaillemme huolella valmistellut selvitystyöt asetelmasta, jossa on vertailtava erilaisia vaihtoehtoja. Viime aikana toimipisteverkostoselvitystyöt ovat lisääntyneet. Hyödynnämme näissä selvitystöissä palveluiden saavutettavuuden analysoimiseen paikkatietoanalytiikka, Werning mainitsee.
Viimeisimpinä kohteina Delfoi on tehnyt selvitystyön yhteistyössä Loimaan kaupungin sote-hallinnon kanssa nykyisen terveysasemaverkoston kehittämisestä. Toimipisteverkostoselvityksen lähtökohtana oli tuttu tilanne suomalaisille pienille ja keskisuurille kunnille; sote-menojen kasvua on hillittävä, kun väestön ennustetaan vähenevän ja kuntalaisten keski-ikä nousee.
Delfoin selvitystyön pohjalta Loimaan kaupungin terveysvaliokunta pystyi edistämään päätöksentekoa toimipisteverkoston supistamisesta. Selvitystyössä kiinnitettiin erityisesti huomiota sote-palveluiden kehittämismahdollisuuksiin, niin että palveluita pystytään jatkossa tuottamaan resurssi- ja kustannustehokkaammin.
Paikkatietoanalytiikan avulla pystyttiin vakuuttavalla tavalla ennakoimaan, miten palveluiden saavutettavuus puolestaan kuntalaisten näkökulmasta muuttuu eri vaihtoehdoissa. Lue lisää Loimaan kaupungin sote-palveluiden johtajan, Timo Hokkasen, kommentteja selvitystyöstä: https://www.delfoi.com/fi/asiantunteva-toimipisteverkostoanalyysi/
– Vastaavia kehittämistarpeita on varmasti lukemattoman monissa julkisten palveluiden toimipisteverkostoissa ja tietenkin myös yksityisellä sektorilla, toteaa Werning.
www.delfoi.com/fi/
Delfoi Oy
Terveydenhuollon johtava konsultti
Rashmi Karoliina Werning
Puh. 050 327 7963
[email protected]
Artikkeli on julkaistu Sosiaali- ja kuntatalous -lehdessä 1/2021.
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Steripolarin ratkaisuilla kohti parempaa potilashoitoa ja nopeampaa paranemista
Steripolar tarjoaa julkiselle ja yksityiselle terveydenhuollolle innovatiivisia ja laadukkaita tuotteita sekä uusia hoitomenetelmiä.
Sosiaali- ja kuntatalous

Yhdessä Fastroin kanssa kohti Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoa
Sosiaali- ja terveysalan johtava ohjelmistoyritys Fastroi Oy on tehnyt kehittämistyötä Kanta-arkistoon siirtymistä varten jo pitkään.
Sosiaali- ja kuntatalous