
Palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevien ikääntyneiden ikäihmisten yksinäisyyttä helpottamassa

Kuuntele sydämelläsi -hankkeen projektityöntekijä Milla Sintonen
04.04.2025 | Sosiaali- ja kuntatalous
Lahden Diakonisäätiön Kuuntele sydämelläsi -hankkeen (2024–2027) tavoitteena on vähentää saattohoidossa ja palliatiivisessa hoidossa olevien ikääntyneiden yksinäisyyttä sekä tukea heidän läheisiään vapaaehtoistoiminnan keinoin. Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa tietoisuutta palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta, kuolevan ihmisen kohtaamisesta sekä rinnalla kulkemisesta. Hanketta toteutetaan ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä Päijät-Hämeessä.
Jokainen Kuuntele sydämelläsi -toimintaan mukaan tuleva vapaaehtoinen tavataan, haastatellaan ja perehdytetään tehtäväänsä. Perehdytetyt vapaaehtoiset toimivat palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevien ikäihmisten rinnalla tukien sekä iäkästä että hänen läheisiään kuoleman ja surun kohtaamisessa. Vapaaehtoisille järjestetään toimintaa tukevaa koulutusta ja vertaistapahtumia. Toiminta on maksutonta kaikille osapuolille.
Yhteiskehittäminen keskiössä
Vapaaehtoistoimintaa ja yhteistyötä palvelutalojen kanssa on kehitetty merkittävästi viime kuukausina. Erityisesti yhteiskehittämisen työpajat ovat olleet keskeinen osa tätä kehittämistä. Työpajoja on pidetty eri palvelutaloissa alkuvuodesta, ja niiden tavoitteena on vahvistaa henkilökunnan kykyä vastaanottaa vapaaehtoisia ja koordinoida toimintaa omissa yksiköissään. Työpajoissa on ollut mukana terveydenhoitoalan taustan omaava kokemusasiantuntija, joka tuo sekä hoitajan että palliatiivisessa hoidossa olevan henkilön näkökulman esille.
– Hoitohenkilökunnalta on saatu erittäin positiivista palautetta työpajoista. Kasvokkain kohtaamiset ja yhteinen pohdinta ovat parantaneet toimivien käytäntöjen luomista ja niiden omaksumista. Kun siinä ollaan ja pohditaan yhdessä, miten saadaan hyviä käytäntöjä, on lopputulos paljon parempi, kuin jos uudet käytänteet tulisivat jostakin ylempää saneltuina, Kuuntele sydämelläsi -hankkeen projektityöntekijä Milla Sintonen kertoo. On tärkeää, että jokainen kokee olevansa osa toimintaa.
Periaatteessa kuka tahansa voi toimia vapaaehtoisena
Tehtävässä toimitaan tavallisen ihmisen tiedoilla ja taidoilla. Vapaaehtoistyössä on tärkeintä tarjota kiireetöntä läsnäoloa palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa oleville ikäihmisille. Vapaaehtoisella on oltava tiedossa vapaaehtoistoiminnan käytännöt ja periaatteet.
– Perehdytyksessä vapaaehtoisia koulutetaan vapaaehtoistyön periaatteiden lisäksi vuorovaikutukseen ja kohtaamistaitoihin ikääntyneen ja omaisenkin näkökulmasta. Lisäksi koulutuksessa käydään läpi palliatiiviseen- ja saattohoitoon liittyviä asioita, mm. hoitokäytännöistä ja muista käytännön asioista, joista vapaaehtoisten on hyvä olla tietoisia, Sintonen kertoo.
Sintonen jatkaa kertoen, että perehdytykseen kuuluu myös toimintaympäristöön eli ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköiden arkeen tutustumista. Koulutuksissa käydään läpi muistisairaan ikääntyneen kohtaamista ja muistisairauden vaikutusta toimintaan. Perehdytyksessä kuullaan myös kokeneen vapaaehtoisen kokemuksia. Syventäviä koulutuksia pyritään järjestämään vapaaehtoisten tarpeita ja toiveita kuunnellen. Tänä vuonna on ollut muun muassa apuvälineopastusta sekä ryhmiä vaihtuvin teemoin esim. empatiauupumuksesta. Yhteisöllisyyden tunne on tärkeää, jota vapaaehtoisille järjestettävät vertais- ja virkistysryhmät tukevat.
Vapaaehtoiset ovat hyvin monenlaisista taustoista ja ikäryhmistä, myös nuoret ovat olleet Sintosen mukaan ilahduttavan kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta.
Koordinoitu palliatiivisen hoidon ja saattohoidon vapaaehtoistoiminnan malli
Hankkeen tavoitteena on luoda Päijät-Hämeeseen koordinoitu palliatiivisen hoidon ja saattohoidon vapaaehtoistoiminnan malli. Siitä halutaan saada pysyvä osa Dilan toimintaa ja että kaikilla palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevilla ikääntyneillä olisi tarvittaessa vapaaehtoinen rinnalla kulkija.
– On tärkeää, että vapaaehtoiset voivat hyvin. Yksi hankkeen tavoitteista onkin saada toimintaan hyvinvoiva ja aktiivinen vapaaehtoisten joukko, Sintonen toteaa.
Hankkeen puitteissa pyritään myös rakentamaan verkostoyhteistyötä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon toimijoiden välille.
Kuoleman Kahvila -toiminta tuo näkymättömän näkyväksi
Kuoleman kahvilat (Death Café) ovat tilaisuuksia, joissa vahvistetaan ihmisten kykyä puhua kuolemasta. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille ja ne auttavat ymmärtämään elämän rajallisuutta.
Elämän rajallisuuden ymmärtäminen lisää elämän arvostusta ja voi opettaa elämään tässä hetkessä. Jo yli 20 vuotta vanha Death Café -toiminta on alun perin lähtöisin Sveitsistä ja sen on kehittänyt sveitsiläinen sosiologi Bernard Crettaz.
– Toiminta on otettu hyvin vastaan eri paikkakunnilla. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä levittämään toimintaa tänne Päijät-Hämeeseen. Olemme järjestäneet Kuoleman kahvilaa/kahviloita mm. Lahdessa, Orimattilassa, Asikkalassa, Hollolassa ja Heinolassa, Sintonen kertoo.
Ota yhteyttä:
Projektityöntekijä Milla Sintonen
044 493 4662
[email protected]
Haluatko oman yrityksen esille tähän?
Katso myös tämä

Ikääntyneiden yhdenvertaisuus turvattava digiyhteiskunnassa
Vanhusasiavaltuutettu ja useat järjestöt vaativat toimia ikääntyneiden yhdenvertaisen aseman turvaamiseksi digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
Sosiaali- ja kuntatalous

Kuuntele sydämelläsi -hanke helpottaa palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevien ikäihmisten yksinäisyyttä
Lahden Diakonialaitoksen hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa tietoisuutta palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta sekä kuolevan ihmisen kohtaamisesta.
Sosiaali- ja kuntatalous