Sentina Oy – hyviä hetkiä joka päivä

Facebook
27.09.2024 | Sosiaali- ja kuntatalous

Sentina tunnetaan erityisesti Sävelsirkku-palvelusta, joka koostuu ainutlaatuisesta menetelmästä sisältöineen. Palvelu tarjoaa henkilökunnalle työkalut niin suunnitelmalliseen kuin hetkeen tarttuvaan toimintaan. Yhteisenä tavoitteena on luoda sosiaalisesti aktiivinen arki hoivayhteisössä. Palvelua ihmiseltä ihmiselle.

Vuorovaikutteinen menetelmällinen sisältöpalvelu Sävelsirkku on käytössä yli 200 hoivayhteisössä Suomessa ja Ruotsissa. Perinteinen kasvokkainen kohtaaminen ja digitaaliset palvelut voidaan yhdistää ikääntyneiden hyödyksi.

- Sisällöt huomioivat ikääntyneen eletyn elämän, aktivoivat tunnemuistia, tukevat ja edistävät toimintakykyä sekä tuovat merkitystä ja iloa elämään. Palvelu edistää osallisuutta silloinkin, kun itse ei enää pysty tekemään aloitetta, kertoo Sentina Oy:n palvelujohtaja Talvikki Ranta-Ylitalo ja jatkaa:

- Sävelsirkku myös sujuvoittaa henkilökunnan työtä ja antaa valmiuksia kohtaamiseen. Itse sisällön lisäksi se sisältää esimerkiksi suunnittelutyökalun omien kokonaisuuksien luomiseen. Palvelun yhteydessä tarjotaan koulutuksia osaamisen kerryttämiseen ja sisällön hyödyntämiseen. Organisaatiotasolla voidaan hyödyntää myös erilaisia reaaliaikaisia raportointimahdollisuuksia, joiden kautta seurataan esimerkiksi toiminnalle asetettujen tavoitteiden täyttymistä.


Sävelsirkku perustuu suoratoistavaan pilvipalveluun, jonka ideana on koostaa yhteen paikkaan ikääntyneille sopiva muisteluun, pelaamiseen, musiikkiin ja liikuntaan liittyvä sisältö. Sisältöalustaa hyödynnetään esimerkiksi ikäihmisten asumispalveluissa, päivätoiminnassa sekä kotihoidossa. Palvelun avulla mahdollistetaan kunkin asiakkaan tarpeisiin sopivan sisällön löytyminen helposti teemoittain tai esimerkiksi ajankohtaan liittyen.


Näyttämö laajentaa palvelua entisestään

Sävelsirkkua laajentaa Näyttämö-palvelu, joka tuo luontohoivaa ja merkitykselliset sisällöt videoina arkeen. Kun Sävelsirkun sisällöt on suunniteltu käytettäväksi kasvokkaisissa kohtaamisissa kuunnellen, Näyttämön avulla asiakas kohdataan yhdessä katsellen.

- Henkilökunnan ei itse tarvitse olla näyttämöllä, vaan yhdessä katsellen ja kuunnellen luodaan digitaalinen leirinuotio, joka toimii keskustelun pohjana, esittelee toimitusjohtaja Kari Mikkonen.

Mikkonen korostaa, että digitaaliset palvelut voivat olla avaintekijä ikääntyneiden arvostavaan kohtaamiseen. Esimerkkinä tästä ovat mobiililaitteiden tuoma joustavuus.

- Aiemmin toimintakykyä tukevaan toimintaan osallistuminen merkitsi kokoontumista yhteen huoneeseen. Nyt sisällöt voidaan ottaa mukaan vaikkapa ulos tai asiakkaan omaan huoneeseen.

Sekä Ranta-Ylitalo että Mikkonen näkevät, että kulttuurisen vanhustyön merkitys hoivan osana on todella merkittävä. Esimerkiksi itselle mieleisen musiikin kuuntelu voi tuoda rauhaa muistisairaalle, tukea liikkumista tai aktivoida mukavia muistoja.

- Olen saanut kokea, kuinka muistisairas ikääntynyt innostuu laulamaan mukana, vaikka puheentuotto muuten olisi jo heikentynyt. Palvelutarve on tärkeää nähdä laajemmin kuin vain välttämättömän kautta, sillä jokaisella meistä on oikeus monipuoliseen ja rikkaaseen elämään, summaa Ranta-Ylitalo.

www.sentina.fi

Facebook | LinkedIn | Instagram | X

+358 9 4257 8750 | [email protected]

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu