ANDRITZ Savonlinna Works hakee tulevaisuuden tekijöitä

Facebook
18.12.2020 | Koulutus ja opiskelu

ANDRITZ Savonlinna Works valmistaa monenlaisia laitteita sellu- ja paperiteollisuuden tarpeisiin. Suurin osa tuotteista liittyy sellun pesuun ja keittoon, erilaisten jakeiden lajitteluun sekä valkolipeälaitosten prosesseihin. Valmiit lopputuotteet ovat todella isoja ja suurimmat niistä painavat kasattuina lähes 200 000 kiloa.

– Valmiita tuotteitamme viedään ympäri maailman, erityisesti Etelä-Amerikkaan, mutta myös Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan, Eurooppaan sekä Venäjälle, projektivalmistuksen tuotantopäällikkö Pauli Karjalainen kertoo.

Sellussa nähdään tulevaisuus

Selluteollisuudessa on ollut Karjalaisen mukaan jo pitkään hyvä kysyntä, sillä sellun käyttö ja käyttökohteet lisääntyvät jatkuvasti. Sellusta haetaan tiettyjen tuotteiden osalta korvaajaa mm. öljypohjaiselle muoville.

– Usko alan tulevaisuuteen on meillä vahva. Kun sellun käyttökohteita tulee koko ajan lisää, sen ei pitäisi näkyä ainakaan negatiivisesti laitteita valmistavien yritysten suunnalla. Kyseessä on vahvasti kehittyvä ala, joten metalliteknologian ja metallialan osaamista tarvitaan täällä jatkossakin. Karjalainen mainitsee, että Itä-Suomessa on ollut entistä vähemmän alalle opiskelevia, joten ANDRITZ Savonlinna Works tulee tarvitsemaan jatkossa yhä enemmän uusia tekijöitä.

Harjoittelu- ja oppisopimusmahdollisuuksia tarjolla

– Teemme tälläkin hetkellä aktiivista yhteistyötä paikallisen SAMIedun ammattiopiston kanssa. Meillä on jatkuvasti harjoittelussa muutamia henkilöitä ja oppisopimusopiskelijoita vuosittain 10–15. Oppisopimusopiskelijoilla on tyypillisesti metallialan perustutkinto pohjana (levyseppähitsaaja, koneasentaja tai koneistaja) ja sen jälkeen he tulevat meille työsuhteeseen lisäämään osaamistaan. Metallialan lisäksi meillä tarvitaan jonkin verran mm. logistiikan ja varastotoimintojen osaamista, Karjalainen mainitsee.

Uusille osaajille on tilausta Karjalainen kertoo, että ANDRITZ Savonlinna Worksillä on eläköitynyt viime vuosina useita henkilöitä ja tilanne jatkuu samana lähivuodet.

– Työntekijöidemme keski-ikä on n. 45 vuotta, joten eläköitymistä tapahtuu vuosittain. Vuosittainen työkuormamme vaihtelee, mutta viimeiset vuodet ovat olleet kysynnän puolesta positiivisia. Tarvitsemme siis kapasiteetinkin lisäämisen näkökulmasta ajoittain lisää osaajia.

Ammatilliset etenemismahdollisuudet ovat hyvät

– Meillä pystyy kehittymään ammatillisesti sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti. Meillä on paljon erilaisia tuotteita, joiden valmistamista pääsee opettelemaan. Lisäopiskelun kautta on mahdollista edetä myös toimihenkilötehtäviin. Meillä on useita henkilöitä, jotka ovat tulleet meille työntekijöiksi, lähteneet opiskelemaan lisää ja työskentelevät tällä hetkellä toimihenkilötehtävissä. Karjalainen mainitsee, että toimihenkilötehtävät voivat olla esim. valmistuksen työnjohtoa, -suunnittelua tai tuotannon kehitystehtäviä.

Kansainvälisen konsernin mahdollisuudet ANDRITZ Savonlinna Works kuuluu maailmanlaajuiseen ANDRITZ-konserniin, joka työllistää laajasti Suomessa ja ulkomaillakin. Tästä syystä kansainvälistyminen on täysin mahdollista myös ANDRITZ Savonlinna Worksin palveluksessa.

– ANDRITZin pääkonttori sijaitsee Itävallassa ja kyseessä on itävaltalainen yritys. Meillä on erilaisia valmistusyksiköitä maailmanlaajuisesti yli 200 ja toimitamme tuotteita ympäri maailman. Kansainvälistä työskentelyä mahdollistavat esimerkiksi tuotteiden käyntiinajo- ja asiantuntijatehtävät, Karjalainen toteaa.

Hae kesätöihin tai jätä avoin hakemus

– Meille on mahdollista jättää avoimia hakemuksia ANDRITZin verkkosivujen kautta. Nuorten osalta meille tulee vuosittain kesätyöhaku, jonka kautta on mahdollista päästä tutustumaan meihin ja näyttämään taitojaan. Siitä on sitten mahdollista päästä jatkamaan pidempäänkin työsuhteeseen, Karjalainen rohkaisee. Kesätöiden kautta yritykseen on vuosittain työllistynyt useita tekijöitä ja näin tulee olemaan myös jatkossa.

Työskentely pitää sisällään paljon tuotantokoneiden operointia

Karjalainen mainitsee, että metalliala on kehittynyt paljon, jonka myötä myös ANDRITZ Savonlinna Worksillä on käytössään paljon automatiikkaa ja robotiikkaa. Kaikkia työtehtäviä ei tarvitse tehdä käsin.

– Meillä on täällä hitsausrobotteja ja soluja, joita ohjelmoidaan tekemään itse hitsaustyö. Koneistuskin on viety pitkälle automaattiseksi ja käytössämme on CNC-ohjaukset.

– Meillä on yhdistettyjä työtehtäviä, joissa päästään tekemään hitsaus- ja levytyön lisäksi myöskin koneistusta. Työtehtävät voivat olla hyvin monipuolisia, mutta kaikki riippuu Karjalaisen mukaan tekijän omasta aktiivisuudesta ja innokkuudesta.

– Varsinkin tulevaisuudessa moniosaajuus kantaa varmasti hedelmää. Tietyn alan vahva asiantuntijuus on edelleen tärkeää, mutta moniosaajuus tuo tuotantoon kaivattua joustavuutta.

Työntekijän annetaan kehittyä urallaan

Yrityksen kansainvälisyyden ansiosta tekijöiden on mahdollista kehittyä urallaan eteenpäin muihinkin tehtäviin, kuin mihin on alun perin työllistytty. Tämä vaatii kuitenkin lisäopiskelua.

– Työnantajana ANDRITZ Savonlinna Works on erittäin hyvä, koska meillä mietitään myös työntekijöiden hyvinvointia ja sitä, miten pystymme erottumaan muista työnantajista positiivisesti. Savonlinnan sijainti on hyvä, sillä sijaitsemme keskellä Saimaata. Mikäli luonnonrauha ja vesistöillä liikkuminen kiinnostaa, tämä ympäristö tarjoaa erittäin hyvät vapaa-ajan mahdollisuudet, Karjalainen muistuttaa.

www.andritz.com

Artikkeli on julkaistu Opintomaailma 2020–2021 -lehdessä (Itä- ja Pohjois-Suomi).

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia