Kokeile jotain uutta – täytä unelma VNF:ssa!

Luonnon lähellä. Vuoden aikana pääset kokeilemaan monia eri käsityötekniikoita. Saat tutustua hyötykasveihin, kerätä ruokaa lähiluonnosta ja pohtia elämää eläinterapian, joogan ja ulkoilun avulla. Kuva: Nina Nordström
Luonnon lähellä. Vuoden aikana pääset kokeilemaan monia eri käsityötekniikoita. Saat tutustua hyötykasveihin, kerätä ruokaa lähiluonnosta ja pohtia elämää eläinterapian, joogan ja ulkoilun avulla. Kuva: Nina Nordström
29.11.2023 | Koulutus ja opiskelu

Västra Nylands folkhögskola eli VNF tarjoaa hyvät eväät tulevaisuutta varten.

Useimmat opiskelijoistamme ovat saman vuoden ylioppilaita, sekä suomen- että ruotsinkielisistä lukioista.

Osa hakeutuu meille valmentautuakseen korkeakoulun tai yliopiston jatko-opintoihin. Toiset tulevat hengähtämään tai löytääkseen tiensä tulevaisuuden ammattiin.

Västra Nylands folkhögskola sijaitsee Karjaalla, Raaseporissa. Junalla matkustat Karjaalle kätevästi, sekä Helsingistä että Turusta päin. Kansanopisto ja asuntola, sijaitsevat keskustan tuntumassa, vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä juna-asemalta.

Teknologia & robotiikka Haluatko selvittää, miten tekniikka toimii, parantaa sitä ja tehdä omista suunnitelmistasi totta? Silloin nämä opinnot ovat sinulle! Kuva: Iiro Tujula

Lääketieteestä käsitöihin

Yksivuotisilla linjoilla voi aikaisempaan tapaan opiskella luonnontieteitä, taidetta, muotoilua, hyvinvointia sekä eri kädentaitoja. Uutuutena lukuvuodelle 24–25 on linja Teknologia & Robotiikka.

Uutuudeksi voisimme kai vielä kutsua Backpacking-linjaa, joka ensimmäisenä vuotenaan keräsi mahtavan ryhmän opiskelijoita, jotka keväällä 2024 suuntaavat kuukaudeksi kaakkois Aasiaan!

Suuntana yliopisto?

Luonnontieteellisellä linjalla saat vinkkejä opiskelutekniikasta. Saat syventyä valintakoekirjoihin ja harjoitella sisäänpääsykokeita varten. Create-taidekokonaisuudessa saat ohjausta portfolion laatimisessa, josta sinulla on hyötyä hakiessasi alan jatkoopintoihin.

Syksyn opintomatka Amsterdamiin oli mahtava, kertoo Amanda. Ohjelma oli monipuolinen ja avasi kiehtovan kaupungin taide-elämää
monella eri tasolla. Kuva: Loke Kankkunen

Mitt bästa år

Vuosi opistolla on usein saanut arvosanan "mitt bästa år", eli paras vuoteni. Eri syistä välivuoden tarpeessa olevalle, VNF on mitä mainioin hengähdyspaikka! Saat mahdollisuuden tehdä jotain "ihan muuta", ja samalla saat lisäaikaa miettiä tulevia opintoja. Monelle vuosi on ollut polku tulevaan ammattin.

Kielikylpy!

Ruotsinkielinen ympäristö tarjoaa suomenkielisille opiskelijoille mainion mahdollisuuden kielikylpyyn. Opiston pääopetuskieli on ruotsi, mutta henkilökohtaista opastusta saa suomenkielellä. Robotiikkalinjalla työkielenä käytetään eniten englantia, kuten alallakin. Käytännön oppiaineissa, kuten taiteet ja käsityöt, opetus on usein monikielistä (sv/fi/eng).

Lue lisää opinnoista ja täytä hakemus 1.2.–2.8.2024 sivulla www.vnf.fi!

I studierna på Natur & medicin ingår förberedelser för eventuella höjningar av studentexamensresultat i naturvetenskaper samt en instuderingsperiod inför kommande inträdesförhör. Foto: Tommi Aittala

Vad vill du packa i ryggsäcken?

Pass, pensel, yogamatta, tält eller fysikbok?

På VNF:s ettåriga linjer kan du som tidigare studera naturvetenskaper, konst & design, hantverk och välmående.

En nyhet för 2024 är linjen Teknologi & Robotik som riktar sig till dig som är intresserad av programmering, vill veta hur teknik fungerar, förbättra den och göra dina egna designs till verklighet.

Under året studerar du bl.a.: kodning, modellering, digital formgivning, produktutveckling, elektronik, robotik och teknisk läskunnighet. Du får lära dig att förverkliga idéer från skiss till färdig produkt. För dig som siktar på högskolestudier inom IT/teknologifungerar året perfekt som förberedande studier.

Backpacking

Backpackinglinjen som startade hösten 2023 är i full gång!Linjen samlade ett härligt gängsom våren 2024 reser iväg ochbackpackar i Sydostasien i enmånad! De planerar och förbereder resan tillsammans. Påplats reser de med tåg, bussoch båt mellan olika områden,träffar nya människor ochbesöker historiskt intressantaplatser.

Om du söker ett mellanår mednya och spännande upplevelser är det här studierna för dig!

Läs mer om alla studielinjer på vnf.fi/studier och ansök 1.2–2.8.2024!


Opiston avarassa ateljeessa opiskelijat voivat keskittyä elävän mallin piirustukseen ja öljyväreillä maalaamiseen. Kuva: Tommi Aittala

Opiston upeat työtilat taideopiskelijoiden käytössä

CREATE-linjalla saat rakentaa oman opintokokonaisuutesi moduulipohjaisen opetuksen pohjalta.

Työskentelet käsin, koneella tai näitä yhdistäen. Vuoden aikana saat oppia esim. taidegrafiikkaa, keramiikkaa sekä erilaisia piirustus- ja maalaustekniikoita. Voit myös opiskella mm. valokuvausta, graafista suunnittelua, typografiaa sekä animaatiota.

– Uskomatonta miten paljon mahdollisuuksia ja hyvät tilat täällä on, mutta oppimisesta tulee myös ottaa itse vastuu. Olen saanut vapauden luoda ja toteuttaa omia ideoita, sekä saanut laajan työkalupakin tekniikoita, sanoo Olli.


"Ruotsinkieli kuumotti ennen tänne tuloa, mutta huomasin nopeasti ettei se ollut mikään este." – Joel


Joel jatkaa:

– Omaan alaansa erikoistuneet ja aktiivisesti omaa taidettaan harjoittavat opettajat pitävät opetuksen ajan tasalla. Brittiläisen kuvanveistäjän Adam Detreen kurssi syksyllä avasi silmäni. Oivalsin että aina ei ole pakko piirtää, voin vaikka käyttää kangasta kun lähden työstämään ideaa. Täällä on paljon hyviä tyyppejä.Opinnot ovat täysipäiväisiä, eli lähiopetusta on vähintään 25 tuntia viikossa. Tämän lisäksi opiston upeissa tiloissa saa työskennellä myös iltaisin.

Västra Nylands folkhögskola
Pumppulahti 3, Karjaa
019 222 600, [email protected]

www.vnf.fi

instagram.com/vastranylandsfolkhogskola/

facebook.com/vastranylandsfolkhogskola/

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia