Teknikum Group on polymeeriteknologian moniosaaja

Facebook
18.12.2020 | Koulutus ja opiskelu

Teknikum group on perinteikäs suomalainen konserniyhtiö, jonka erikoisosaamiseen kuuluvat polymeerituotteiden suunnittelu, valmistus ja palvelut. Konserni käsittää neljä tehdasta Suomessa ja tytäryhtiön Unkarissa. Myyntikonttorit sijaitsevat Saksassa ja Venäjällä. Nykyään konserni työllistää noin 550 henkilöä, joista 300 on Suomessa. Päätoimipaikka sijaitsee Sastamalassa.

- Palvelemme eri toimialoja Suomessa sekä kansainvälisillä markkinoilla, kuten esimerkiksi teollisuuslaitoksia ja laitevalmistajia. Olemme myös Nokian renkaiden sopimusvalmistaja. Meillä on omia tuotteita, mutta panostamme myös asiakaskohtaisiin tuotteisiin ja teemme paljon tuotekehitystä asiakkaidemme kanssa. Olemme myös suuri paikallinen työllistäjä. Vahvuutemme on sitoutunut, moniosaava henkilöstömme, kertoo Teknikum Groupin henkilöstöjohtaja Arja Sarkanen.

Historia osana Nokia-konsernia ja pitkiä työuria

Teknikumin historia ulottuu jopa vuoteen 1898, jolloin yhtiön nykyinen toiminta muodostui osaksi Suomen kumitehdasta, myöhemmin sulautuen Nokia-konserniin. Teknikum -nimellä on toimittu vuodesta 1989, jolloin yhtiö jatkoi valtaosaa Nokia-konsernin tekninen kumiliiketoiminnasta.

- Meidän konserniyhtiömme palveluksessa on työntekijöitä, jotka ovat olleet talossa kauemmin kuin Teknikum Group on ollut olemassa. Kun Nokia luopui teknisen kumin liiketoiminnasta, se toi meille paljon osaamista ja tietotaitoa vanhojen työntekijöiden kautta. Nämä opit elävät vahvasti perinteessämme. Menneiden vuosien aikana Teknikum on myös palkannut paljon uusia, nuoria työntekijöitä sekä monien alojen konkareita mukaan yhtiön toimintaan.

- Monilla on taustalla joko tekninen tai ammatillinen perustutkinto. Sen pohjalta lähdemme kouluttamaan henkilöstöä sopiviin työtehtäviin, joita meiltä löytyy laidasta laitaan. Esimerkiksi tuotantoon, myyntiin, laboratorioon, tuotannonkehitykseen ja suunnitteluun etsitään aika ajoin uusia osaajia. Painotamme aina hyvään motivaatioon oppia uusia asioita, korostaa Sarkanen.

Korkealaatuisia kumi- ja muovituotteita eri tarpeisiin

Teknikum Group ei pyri tarjoamaan pelkkiä standardituotteita, vaan yhtiöllä on suuri halu kuunnella asiakasta ja etsiä tämän prosessin vaatimuksiin sopivaa, parasta mahdollista ratkaisua. Oma muottisuunnittelu, sekoituskehitys sekä tuote- ja tekniikkasuunnittelu takaavat tuoteratkaisut, jotka täyttävät korkeat asiakasvaatimukset.

- Jokaisen asiakasprojektin kanssa pyrimme saamaan aikaan kustannustehokkaan, kestävän ja toimivan ratkaisun. Saavutamme tavoitteemme motivoituneen ja osaavan henkilöstön, innovatiivisten materiaaliratkaisujen ja vankan kokemuksen kautta erilaisilla teollisuuden aloilla, toteaa Sarkanen.

www.teknikum.com

Artikkeli on julkaistu Opintomaailma 2020–2021 -lehdessä (Länsi-Suomi).

Haluatko oman yrityksen esille tähän?

Ota yhteyttä

Muita uutisia